Salibandyliigan huippuottelu ei houkutellut yleisöä – EräViikingit voittoon trillerissä

EräViikingit nousi kolmen maalin takaa-ajo asemasta ja voitti vauhdikkaassa ottelussa jyväskyläläisen Happeen rangaistuslaukauskisan jälkeen numeroin 5-4.

IMG_20180923_165732

Seuran juniorit saattoivat kotijoukkueen kentälle. Kuva: Niko-Petteri Mikola

Sunnuntaina nähtiin salibandyliigan yksi kovatasoisimmista otteluista, kun kaksi sarjan mestarisuosikkeihin kuuluvaa joukkuetta kohtasi Vantaan Energia -areenalla. Panokset olivat kovat, sillä EräViikingit löytyi ennen ottelua sarjataulukon viidenneltä sijalta, kun taas Happee majaili kahdeksannella sijalla.

Kolmannen kierroksen taisto tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita heti ensihetkistä asti, kun vierasjoukkue aloitti väkevästi menemällä 0-1 -johtoon ajassa 2:48 Jami Mannisen maalilla. Ensimmäisen maalin jälkeen tilanne hieman tasoittui, kunnes ajassa 13:13 alkoi Happeen parhaan pistemiehen Peter Kotilaisen show. Happee kasvatti johtonsa jo kahteen maaliin, kun suomen parhaisiin salibandypelaajiin kuuluva Kotilainen niittasi ylivoimalla tulisella laukauksella joukkueensa 0-2 -johtoon. Maali oli mailataiturille vapauttava, ja osuman jälkeen tuntui että mies sai tehdä kentällä käytännössä mitä halusi. Lisää osumia ei kuitenkaan nähty, ja erätauolle siirryttiin lukemista 0-2.

Toinen erä Happeen hallintaa

Ottelussa suurissa vaikeuksissa ollut EräViikingit eivät saaneet pukukopista toivomaansa piristystä, ja ottelu jatkui vierasjoukkueen hallinnassa. Ottelu tuntui repeävän käsiin, kun ensimmäisessä erässä loistaneen Peter Kotilaisen veli Paul Kotilainen vei joukkueensa jo 0-3 johtoon. Lisäosumiinkin jyväskyläläisillä oli mahdollisuuksia, mutta kotijoukkue onnistui pitämään oman päänsä puhtaana. Erän edetessä helsinkiläiset pääsivät koko ajan otteluun paremmin kiinni, ja ajassa 38:19 EräViikinkien Jani Kukkola onnistuikin ylivoimalla kaventamaan ottelun 1-3 -lukemiin. Lisäosumia ei nähty, ja tauolle lähdettiin näistä lukemista.

Kotijoukkueen nousu

Kahden ensimmäisen erän tavoin kolmas erä alkoi vierailijoiden komennuksessa. Ajassa 48:28 nähtiinkin ottelun viides maali, kun hurjassa vireessä ollut Peter Kotilainen vei ylivoimalla joukkueensa 1-4 -johtoon. Osumaa ei ehditty kuitenkaan kauaa juhlia, sillä ajassa 49:14 kotijoukkue kavensi ottelun Eero Nuutisen maalilla. Tuosta maalista alkoi Happeen täydellinen sulaminen, sillä vain 42 sekuntia myöhemmin Roni Laasonen iski taululle lukemat 3-4 Happeen huolimattomasta keskialueen menetyksestä. Kavennuksen jälkeen vierailijoiden Petri Kauko menetti täysin malttinsa ja katkaisi oman mailansa vaihtoaitiossa, jonka seurauksena tuomaristo näytti hänelle punaista korttia. Ulosajon lisäksi tilanteesta seurasi myös viiden minuutin rangaistus, jonka aikana Lauri Kapanen tasoitti ottelun lukemiin 4-4. Ratkaisua jouduttiin hakemaan aina rangaistuslaukauskilpailusta asti, jossa pidemmän korren vei EräViikingit Perttu Järvisen ratkaisevalla maalilla. Voitto palkittiin kahdella pisteellä, jotka nostivat kotijoukkueen sarjan kärkipaikalle. Vierasjoukkue sai kotiin vietäväksi vain yhden pisteen ja seitsemännen sijan sarjataulukossa.

Vantaan Energia -areena ammotti tyhjyyttään

Vaikka kyseessä oli kierroksen ehdoton kärkikamppailu, oli 3500 henkeä vetävä areena miltei tyhjä. Katsojamääräksi ilmoitettiin 711, mutta silmämääräisesti katsojia oli saapunut paikalle vain noin 300-400. Ottelun yhteydessä järjestettiin seuran junioripelaajille joukkueiden valokuvaukset, ja ehdottomasti suurin joukko yleisöstä koostui juuri näistä pelaajista. Vauhdikas ja viihdyttävä ottelu olisi ehdottomasti ansainnut enemmän katsojia ja oli miltei surullista katsoa kokonaisia katsomon osia tyhjillään. Vähäisen katsojamäärän takia tunnelma hallissa oli hyvin vaisu, ja esimerkiksi ratkaisevan rangaistuslaukauksen jälkeen yleisö oli jopa erikoisen hiljainen. Paikalle saapuneen katsojat saivat kuitenkin rahoilleen vastinetta hienon taisteluvoiton myötä ja toivottavaa onkin, että jatkossa kotiotteluihin saapuisi kannattajia sankoin joukoin.

IMG_20180923_175359

Kokonaisia katsomon osia oli tyhjillään. Kuva: Niko-Petteri Mikola

EräViikinkien kausi jatkuu keskiviikkona 3.9, kun he kohtaavat Kupittaan palloiluhallissa TPS:n.

 

EräViikingit – Happee

2:48, 0-1 Jami Manninen (Peter Kotilainen)
13:13, 0-2 (YV) Peter Kotilainen (Jami Manninen)
33:29, 0-3 Paul Kotilainen (Peter Kotilainen)
38:19, 1-3 (YV) Jani Kukkola (Joonatan Lindholm)
48:28, 1-4 (YV) Peter Kotilainen (Mika Kohonen)
49:14, 2-4 Eero Nuutinen (Janne Hyvönen)
49:46, 3-4 Roni Laasonen (Joonatan Lindholm)
51:38, 4-4 (YV) Lauri Kapanen (Joonatan Lindholm)
-:-, 5-4 (RL) Perttu Järvinen

 

Toimittaja: Niko-Petteri Mikola

Kuvaaja: Niko-Petteri Mikola