Lentomatkailun vaiettu puoli

Kiirettä, iloa, surua, jännitystä, matkalaukkujen pyörien tasaista huminaa, satoja toisilleen tuntemattomia kasvoja, hallittua kaaosta. Lentokentillä on oma hektinen ja odottavainen tunnelmansa, oma tuoksunsa, joka muistuttaa monia menneistä ja tulevista seikkailuista. Matkailun sanotaan olevan avartavaa, rentouttavaa ja uudistavaa, mutta kiinnittääkö kovinkaan moni huomiota lentomatkailusta aiheutuvien päästöjen suuruuteen? Kyselimme nuorilta heidän mielipiteitä lentomatkailun ympäristövaikutuksista.

Harvoin, mutta kauas

Suvi Laitinen sekä Veera Väisänen olivat juuri poistuneet Oulusta Helsinkiin saapuneesta lentokoneesta. He matkustavat harvoin kotimaassa lentokoneella, vaikka junalla matkustettaessa Oulusta Helsinkiin kertyy monta tuntia. Tytöillä on selässään täyteen ahdetut rinkat. He ovat lähdössä kolmeksi kuukaudeksi Uuteen-Seelantiin. Suvi ja Veera olivat yhtä mieltä lentomatkailun aiheuttamista ympäristöhaitoista. Veera kertoi lentomatkailun tuottavan hänelle huonoa omaatuntoa, mutta lisäsi, että matkustaa harvoin ja matkustaessaan haluaa viipyä kohteessa mahdollisimman kauan. Suvi täydensi, että tekee mielummin vuodessa yhden matkan kauas kuin monta matkaa lähelle.

_MG_6829.jpg

Suvi Laitinen (oik.) ja Veera Väisänen (vas.) olivat matkalla Uuteen-Seelantiin tarkoituksenaan viipyä maassa kolme kuukautta.

Ei ole muita vaihtoehtoja

Tampereelta kotoisin olevan Modou Starrin mielestä lentomatkailu ei ole ympäristön kannalta hyvä asia. Tapasimme Modoun Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hän oli matkalla Bristoliin, Englantiin suorittamaan maisteri ohjelmansa lopputyötä. Modou kertoi lentomatkailun kuvastavan nykypäivää, sillä ihmiset haluavat päästä nopeasti paikasta toiseen eikä esimerkiksi Bristoliin ole välttämättä mahdollista päästä millään muulla tavalla kuin lentämällä. “Ei ole muita vaihtoehtoja”, hän tokaisee.

Niin vähän kuin mahdollista

Raumalainen Joni Savila pyrkii matkustamaan lentokoneella niin vähän kuin mahdollista. Hän kertoo, että lentomatkailun ympäristöhaitoista on vielä melko vähän tutkimusta ja saatavilla olevat tutkimukset ovat keskenään hieman ristiriitaisia. Jonin mielestä on ironista miten monet matkustavat talvella Suomesta lämpimiin maihin edesauttaen ilmaston lämpenemistä ja näin nostamalla ennestään lämpimien maiden lämpötiloja niin korkeiksi ettei sinne pian haluta enää mennä. Joni kuitenkin vielä lisää, että matkustaisi silti maapallon toiselle puolelle ennemmin lentokoneella kuin autolla.

 

Yksi lento Thaimaahan vastaa vuoden autoilua

Arvioiden mukaan lentoliikenne lämmittää ilmastoa ehkä jopa viisi kertaa enemmän kuin vastaavat hiilidioksidipäästöt maan pinnalla.

Yksittäisen ihmisen päästöistä lentomatkustamisen osuus voi olla hyvinkin suuri. Esimerkiksi yksi Thaimaan lomamatka lentäen voi tuottaa saman verran päästöjä kuin vuoden autoilu. Autoilun vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin noin 2 000 kilogrammaa, kun Krabin edestakainen lento tuottaa Finnairin päästölaskurin mukaan 1 706 kilogramman päästöt.

lentokenttä

Lentoliikenteen odotetaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden kuluessa.

Lentoliikenteen päästöjen pelätään kasvavan liikenteen voimakkaan kasvun myötä. Viime vuonna maailmassa tehtiin 3,7 miljardia lentomatkaa. Määrän arvioidaan 20 vuodessa tuplaantuvan.

Vaikka tehokkaampaa kalustoa on otettu käyttöön ja biopolttoaineita on kokeiltu joillakin lennoilla, eivät uudistukset riitä kompensoimaan kasvavan liikenteen aiheuttamia päästöjä. Ja vaikka lentoliikenteen osuus maailman kaikista päästöistä on melko pieni, yksittäisen ihmisen päästöistä lentojen osuus voi olla erittäin suuri. Lentoliikenteen huima kasvu näkyy myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Finavia kertoi äskettäin, lentoaseman matkustajamäärä nousi joulukuun 13. päivänä 18 miljoonaan.

Lähteet:

-Mtv

-Finavia

-sitra

Teksti ja kuvat: Henri Laukkarinen, Veera Seikkula