Viime kauden läpimurtopelaaja Lauri Pajuniemi lähtee uuteen kauteen kovin odotuksin

Lauri Pajuniemi oli kiistatta jääkiekon Liiga-kauden 2019-20 suurin läpimurtopelaaja. Hän paransi omaa yhden kauden maaliennätystään viidestä maalista 26 maaliin. Kausi 2018-19 ei kuitenkaan ollut sujunut hänellä odotusten mukaisesti.

 

– No kyllähän ne odotukset oli varmasti korkeammalla ja ajattelin että olisin pystynyt ottamaan isomman roolin ja pelaamaan paremmin. Mutta sitten jostain syystä ei vaan pystynyt vastaamaan niihin odotuksiin ja sitten se kausi meni vähän penkin alle. Sitten siinä tuli vielä loukkaantumista kun ranne murtui. Mutta ei kai siinä, välillä tulee tuollasia kausia. Se oli siinä mielessä hyvä kausi että se kasvatti henkisesti, Pajuniemi kertaa kyseisen kauden tapahtumia.

Hänen peliaikaansa rajoitti myös se, että edessä pelasi huippulupaus Kaapo Kakko joka varasti suurimmat valokeilat itseään kohti. Kysyttäessä Kakosta Pajuniemen äänessä paistaa selvästi harmitus.

– Tottakai se harmitti kun odotit itseltäsi jotain etkä pystynyt siihen. Jos yrität jotain ja epäonnistut siinä niin kyllä se suoraan sanottuna vituttaa mutta sille ei vaan voi mitään. Sellaista elämä on, aina ei voi onnistua, Pajuniemi kertoo.

Hän ei kuitenkaan ole katkeroitunut siitä että kausi oli omiin odotuksiin nähden pettymys eikä mieti sitä enää.

– Ei sitä pidä miettiä. Välillä käy noin. Kaapo pystyi tekemään aika hyvin ja mikäs siinä. Tärkeintä on että jengi pärjää.

Joukkue pärjäsikin hyvin. Runkosarjassa he olivat pitkään toisella sijalla, mutta lähtivät pudotuspeleihin sijalta neljä. Pajuniemen ja turkulaisten harmiksi TPS kuitenkin tippui jo ensimmäisellä kierroksella tulevaa mestaria HPK:ta vastaan otteluvoitoin 4-1.

Pajuniemi lähti kauteen 2019-20 uusin odotuksin ja tavoittein. Hän pelasikin loistavan kauden ja paransi omaa yhden kauden maaliennätystään viidestä maalista 26 maaliin. Nuoren miehen peliaika kasvoi Kakon lähdettyä NHL:ään, mutta mitä muita syitä menestykseen oli?

– No siis tietysti sain ehjän kauden eikä ollut pahempia loukkaantumisia. Sitten kun tuli onnistumisia niin itseluottamus kasvoi aika paljon. Huomasin kun katsoin omia pelejä videolta niin uskalsin ainakin haastaa aika paljon rohkeammin ja sitä kautta tuli sitten tulos, Pajuniemi kertaa upeaa viime kauttaan.

Pajuniemi pelasi suurimman osan viime kaudesta ketjukaverinaan Markus Nurmi, jonka hän on tuntenut pikkupojasta saakka. Kauden loppupuoliskolla ketjua täydensi keskushyökkääjä Juuso Pärssinen ja kolmikon tekeminen oli hienoa katseltavaa. Onko ketjuun tulossa muutoksia vai jatkavatko he siitä mihin viime kaudella jäivät?

– Toivon että pääsen heidän kanssaan pelaamaan. Siinä oli tosi hyvä olla. Aina opin joka päivä heidän treenaamisestaan ja pelaamisesta. Markuksen kanssa ollaan muutenkin ihan tolkuton määrä tekemisissä. Välillä porukka kyselee hallilla, että eikö me kyllästytä ikinä, mutta ollaan tunnettu pienestä asti ja ollaan molemmat kotoisin Moisiosta (Turun kaupunginosa) niin pienestä asti oltu kavereita. Kemiat ovat kohdanneet kentällä ja sen ulkopuolella, Pajuniemi yltyy kehumaan ketjukaveriaan Markus Nurmea.

Myös ketjun kolmas lenkki Juuso Pärssinen saa osansa.

– Pärssisen kanssa ollaan käytännössä tutustuttu viime kaudella. Me vietetään itse asiassa kolmestaan paljon aikaa. Käydään syömässä, golfaamassa ja kaikennäköisiä muitakin juttuja tehdään. Luulen että se näkyy pelissäkin kun ajatellaan samalla lailla, Pajuniemi kehuu Pärssistä ja koko ketjuaan.

Turun Palloseuran kausi joukkueena ei ollut edelliskauden tapainen menestys ja turkulaiset eivät olleet enää kauden viimeisillä kierroksilla taistelemassa pääsystä pudotuspeleihin. Joukkueessa tuntui aika ajoin olevan kaikki pielessä. He saivat uutta tuulta purjeisiinsa kun TPS palkkasi päävalmentajakseen jyväskyläläisen Marko Virtasen 1. marraskuuta 2019. Joukkue tekeminen parantui selvästi, mutta he eivät silti onnistuneet kipuamaan sarjataulukon hänniltä ylöspäin. Miksi näin?

– Me aloitettiin tosi huonosti ja siinä oli alussa kaikenlaista hässäkkää. Sitten Marko (Virtanen) tuli ruoriin ja kertoi miten me aletaan tekemään hommia. Omasta mielestäni me parannettiin todella paljon. Peli muuttui selkeämmäksi ja me olimme joka pelissä loppuun saakka kiinni voittotaistelussa. Mutta sitten, en tiedä mistä se johtui, niin ihan sama vaikka pelattaisiin kuinka hyvin niin viimeisen kolmen minuutin aikana vastustaja sai jonkun pompun ja sitten omissa helisi. Me oltiin jopa vähän kärsimättömiä sen voiton kanssa ja ei jaksettu jauhaa. Sitten tuli se tuska että nyt ollaan lähellä ja pakko saada se voitto ja kaikki odottaa että me aletaan voittamaan pelejä niin sitten me turhauduttiin ja yritettiin vähän liikaa ja sitä kautta menetimme omat mahdollisuutemme, Pajuniemi perkaa koronaviruksen takia keskeytynyttä kautta.

Viime kesä oli Pajuniemelle poikkeuksellinen. Hän suoritti varusmiespalveluksensa Santahaminassa Puolustusvoimien urheilukoulussa. Hänen mielestään armeija tarjosi kaikille hyvät mahdollisuudet harjoitteluun, jopa paremmat kuin millään seuralla Liigatasolla koronapandemian aikaan. Kehuja saa myös valmentaja Ari Pakarinen joka vastasi kaikista jääkiekkoilijoista.

Tulevaan kauteen 2020-21 Pajuniemi lähtee todennäköisesti yhtenä Liigan seuratuimmista pelaajista. Mitkä ovat odotukset tähän kauteen?

– Kyllähän se on varmaan se että pystyn pitämään tuon tason jolla viime kaudella pelasin. Ja sitten tietysti jos kausi normalisoituu niin EHT. Jos pystyisin sinne vakiinnuttamaan tason niin se olisi kanssa iso juttu, Pajuniemi kertoo omista odotuksistaan.

TPS:n suurimmaksi tavoitteeksi Pajuniemi mainitsee kasvojenpesun. TPS on perinteikäs seura ja tapa jolla viime kausi meni oli omiaan viemään tätä hienoa mainetta turkulaisilta pois ja jättämään menestyksen ajat kauas historiaan. Kesän aikana TPS on ollut paljon otsikoissa ulkomaalaisvahvistuksiensa vuoksi, joita he ovat Suomeen peräti kymmenen. Kasvojen pesuun onkin nyt hyvä tilaisuus ja tulevan kauden menestys kertoo miten turkulaiset tässä onnistuvat.

Haastattelun lopuksi kysymme Pajuniemeltä suurimmat suosikit mestariksi ja pistepörssin voittajaksi. Mestariksi hän toivoo Turun Palloseuraa ja pistepörssin voittoon hän antaa kolme nimeä: Kärppien Jesse Puljujärven ja Lukon Daniel Audetten ja Anrei Hakulisen.

 

Kuva: HC TPS

Teksti: Valtteri Lähtinen