Rangel, Nissilä ja Tomás ovat ilmoittaneet jättävänsä hallitsevan Suomen mestarin kauden jälkeen. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
Helsingin Jalkapalloklubin kanssa tiukassa mestaruustaistelussa oleva Kuopion Palloseura sai eilisen Ilves-tasapelin alla huonoja uutisia. Hyökkääjä Lucas Rangel, kymppipaikan Urho Nissilä ja puolustaja Nuno Tomás kertoivat seurajohdolle jatkavansa ensi kaudella uusien haasteiden parissa. KuPS on jo valmistaunut vaikeaan talveen neuvottelupöydän ääressä, sillä sopimukset ovat umpeutumassa kolmikon lisäksi mm. maalivahti Otso Virtasella, toppari Tabi Mangalla, laitapakki Saku Savolaisella ja kymppipaikan Petteri Pennasella.
Kaksi kesää sitten Itävallasta Kuopioon siirtynyt Rangel on iskenyt 37 Veikkausliiga-ottelussa 17 maalia. Alkukaudesta loukkaantunut brassikärki on tehtaillut edellisessä kuudessa liigaottelussa kolme maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Hän teki myös Eurooppa-liigan karsinnoissa Suduva-otteluparin voittomaalin. Rangelin siirtospekulaatiot kiihtyivät, kun hän oli KuPS:n eurovastustaja Cluj:n valmentajan hyleilyssä tappiollisen ottelun jälkeen.
Ulkomailta tälle kaudelle keltamustiin palannut Nissilä on ollut odotuksiin nähden pienoinen pettymys tehotilastoissa. 16 ottelussa on syntynyt vain neljä maalia ja viisi maalisyöttöä. Eilen upposi kuitenkin yksi kauden komeimmista vapaapotkumaaleista.
Bulgarialaisen suurseura CSKA Sofian riveistä maaliskuun alussa lainasopimuksella Kuopioon saapunut Tomás oli alussa vaikeuksissa pitkäaikaisen pelaamattomuden vuoksi, mutta kovaotteinen portugalilainen vakiinnutti paikkansa avauskokoonpanossa.
Yllä mainittujen lisäksi sopimukset ovat päättymässä tähän kauteen vasemman laitapuolustajan Artur Pikkin, laituri Usman Salen, hyökkääjä Aniekpeno Udoh’n sekä omien kasvattien Arttu Heinosen ja Joel Vartiaisen kanssa. Lisäksi kapteeni ja monivuotinen keskikentän ankkuri Ville Saxman on vihjaillut pitkin kautta siviilielämään siirtymisestä, Saxman sanoi jo vuosi sitten uuden sopimuksen yhteydessä, että lääketieteen opiskelut alkavat painaa vaakakupissa yhä enemmän. Myös päävalmentaja Arne Erlandsenin sopimus päättyy tähän kauteen, mutta Savon Sanomien mukaan jatkoneuvottelut ovat jo käynnissä.