Mennyt vuosikymmen tarjosi suomalaisille kiekkofanaatikoille mitä antoisampaa herkkua nuorten lahjakkuuksien muodossa.
Ensiaskeleet nuorten tulemiselle saatiin vuonna 2011 kun muuan Mikael Granlund löi kaudella 2010-2011 kaiken kansantietoisuuuteen Helsingin IFK:n riveissä. Lopullinen niitti Granlundin parrasvaloille tapahtui Bratislavassa keväällä 2011 ja tarkalleen ottaen välieräottelussa Venäjää vastaan. Tämän jälkeen tarunhohtoisen jäille on luistellut lähes vuodesta toiseen kahden ensimmäisen kentän pelaajia.
Vielä kymmenen vuotta sitten suomalaisen jääkiekkoilun tilanne näytti jopa pelottavan huonolta, kun Saku Koivu, Teemu Selänne, Teppo Numminen ja kumppanit piirtelivät viimeisiä piirtoja jäähän. Mitä sen jälkeen on tapahtunut?
Kaikki pelaa
2000-luvun suurin ongelma oli eittämättä “kaikki pelaa” ideologia, jossa keskityttiin suurimmaksi osaksi joukkuevalmennukseen. Tämä johti siihen, että taitavimmatkaan yksilöt eivät päässeet erottumaan joukosta. Ajatuksena idea kuulostaa kivalta ja miellyttävältä, sillä kuuluuhan junioriurheiluun myös hauskanpito ja kaverit. Mutta jossain kohtaa raja on vedettävä, ja tämä raja jäi vetämättä kyseisessä ideologiassa. Kun teini-ikä koittaa, kasvaa monissa lupauksissa todellinen voitontahto. Tästä hyvä esimerkki on Patrik Laine. Kaikki jääkiekkoa seuraavat tiesi nuoren pojan taidot, mutta silti hän nousi julkisuuteen ilmaisemalla valmentajalleen mielipiteensä vuoden 2014 U-18 kisoissa. Laineen tapaisia räiskyviä persoonia ei saatu aikaiseksi kyseisellä “kaikki pelaa” meiningillä. Ja näitä pelaajia suomalainen huippu-urheilu kaipaa.
Tämän lähes lahko tyylisen ideologian “uhreiksi” joutuivat 90-luvun alkupuolella syntyneet pelaajat. Tuon polun läpi käyneet pelaajat eivät koskaan päässeet näyttämään parasta osaamistaan juniorina, ja tästä syystä suurin vaikutus pelaaja-agentteihin jäi tekemättä. Näiden pelaajien onneksi itärajan taakse aukesi kiekkoliiga nimeltään Kontinental hockey league. KHL on antanut näille pelaajille mahdollisuuden kehittyä ja nousta suuriin valoihin ilman NHL statusta.
Vuonna 2009 kun ideologia saatiin päätökseen, päästiin myös Suomessa keskittymään täysillä yksilövalmennukseen ja hiomaan timantit viimeisen päälle särmäksi. Tämä tulos on kantanut hedelmää nyt vuosikymmenen ajan.
Kultainen vuosikymmen
2011 miesten mm-kulta.
2014 U-20 mm-kulta.
2016 U-20 mm-kulta.
Vuonna 2019 tuli U20 sekä miesten mm-kulta.
Listan jatkoksi voidaan lisätä vielä kaksi U-18 maailmanmestaruutta vuosilta 2016 ja 2018. Tulosta on alkanut syntymään hyvinkin pian sen jälkeen, kun saatiin yksilövalmennus mukaan junioritoimintaan. Vuosina 2012 ja 2013 kun Suomessa pelattiin jaetut mm-kotikisat Ruotsin kanssa, nousi todella suuri poru lippujen hinnasta. Olihan ne kalliita, mutta näillä lipputuloilla saatiin palkattua lisää väkeä hiomaan nuorista osaajista maailmanluokan pelimiehiä. Omasta mielestäni hinta oli pieni siihen nähden, minkälaisia elämyksiä Leijonat on suomalaisille tuoneet sen jälkeen.
Ainoa ryppy tässä jääkiekon tuhkimotarinassa on vuoden 2016 World Cup, jossa Suomi pelasi kolme ottelua todella surullisella maalierolla: 1 tehty maali, 9 päästettyä. Joukkueen puolustukseksi on sanottava, että tuohon aikaan se kärsi vielä valtavista kasvukivuista. Seuraavassa WC turnauksessa tulos on todella paljon vakuuttavampaa.
Kun puhutaan Suomen maajoukkueesta vuosina 2005-2013 muistetaan se Mikko Koivun leijonina. Tuolloin joukkueen mentaliteetti oli hyvin puhtaasti puolustusvoittoinen. Pyrittiin saamaan johtoasema, ja tätä suojeltiin kynsin ja hampain kunnes 60 minuuttia on täynnä. Tähän on saatu vuotta 2019 lukuunottamatta muutosta reilusti aikaiseksi. 2019 oli poikkeus, koska joukkueen rosteri oli selvästi nimettömämpi kuin muiden suurmaiden. Suomesta voidaan puhua jääkiekon suurmaana, koska tällä hetkellä Suomi on ranking listalla sijalla 3.
Hyvä esimerkki Suomen hyökkäyspelin kehityksestä on vuoden 2016 U-20 kisat, jossa Suomi eteni maailmanmestaruuteen Patrik Laineen, Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven muodostaman hyökkäys trion ansiosta. Kovin usein aikaisemmin ei ole kolmea suomalaista löytyny pistepörssin kärjestä. Toki U-20 turnauksia on aina pidetty hurlumhei jääkiekkona, jossa puolustus hoidetaan mikäli maalijuhlilta jää aikaa.
Loppuun on hyvä muistaa, että kaikista pelaajista ei kuoriudu Patrik Laineen tai Sebastian Ahon tyylisiä tähtiä. Silti lista pelaajista jotka tällä hetkellä NHL:ssä kantaa joukkueessaan isoa vastuuta, on todella pitkä ja kasvamassa koko ajan. Vaikka Torinossa jäi aikanaan olympiakulta saamatta niin itse uskon, että näiden nuorten tähtien johdolla se on tulossa.
Kristian Salonen
