Helsingissä avautui eilen maanantaina ensimmäinen tekojääkenttä. Luistelu on poikkeuksellisesti täysin maksutonta kaikille.
Helsingissä käynnisty eilen maanantaina talven ulkojääkausi, kun Oulunkylän tekojää avataan kello 8.00 aamulla tiedottaa Helsingin kaupunki. Yleisöluisteluvuoroja on viikon jokaisena päivänä. Kahdeksan muun tekojääkentän avautumisaikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Oulunkylän jääkenttä on siis Helsingin kaupungin ensimmäinen avautuva kohde.
Helsingin kahdeksan muuta tekojäätä ovat Brahenkentän, Jätkäsaaren, Kontulan ja Käpylän tekojääkentät sekä Laajasalon, Lassilan, Lauttasaaren ja Pukinmäen tekojääkaukalot. Helsingin kaupungilla on siis kaiken kaikkiaan yhteensä yhdeksän tekojäätä tarjolla talvikaudella.
Tänä vuonna Helsingin kaikilla tekojäillä luistelu on ensimmäistä kertaa täysin maksutonta.
Ulkojäät on siinä mielessä oikein hyvä tapa välttää urheilua sisätiloissa, sillä vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi THL on suositellut pitämään muihin 2 metrin etäisyyttä. Myös luistelussa on mahdollista pitää kasvomaskia huoletta.
Helsingin kaupunki myös tiedottaa, että Rautatientorille ei tulekaan tänä vuonna ulkojäitä ja mahdollisuutta mennä luistelemaan.
Yhdeksän tekojääkentän lisäksi Helsingissä on 51 luistelukenttää. Kaupungin hallinnassa on myös lisäksi yksi jäähalli, Oulunkylän liikuntapuistossa. Helsingissä on myös useita muiden ylläpitämiä jäähalleja kertoo asiasta Helsingin kaupunki nettisivuillaan.
kuva: pixabay