Perheiden jälleenyhdistämiseen keskittyvä nuorten sijaishuollon yksikkö avataan Turkuun

Turkuun Perhekuntoutuskeskus Lausteelle avautuva Kalliorinne on ensimmäinen sijaishuollon yksikkö Suomessa, missä keskitytään koko perheeseen.

Kalliorinne sijaitsee n. 10 minuutin päästä Turun keskustasta osana Lausteen perhekuntoutuskeskuksen kokonaisuutta. Sekä nuorten, että perheiden tilat ovat vastavalmistuneet. Nuorten huoneissa on korkea katto, mikä luo lisätilan tuntua. Jokaisessa huoneessa on myös oma wc ja suihkutilat. Värisävyltään koko tila on rauhoittava. Vaaleat ja harmaan sävyt toistuvat koko tilassa. Keittiö ja yhteiset tilat ovat avoimia ja kutsuvia. Säkkituoli ryhmittymä tuo leppoisaa yhdessäolon tuntua oleskelutilaan. 

Kuva nuoren huoneesta

Tilannetta lähestytään uudessa palvelukokonaisuudessa eri tavoin. Lapsi sijoitetaan yksikköön lähelle perhettään. Jatkuvassa keskiössä kaikessa toiminnassa on koko perheen saama intensiivinen, ympärivuorokautinen kuntoutus ja tuki.

 

Tähän saakka sekä julkisella, että yksityisellä puolella sijaishuollossa olevat lapset on “erotettu” perheistään ja vanhemmat ja sisarukset jäävät yksin tilanteeseen. Myös palveluiden hajanaisuus eri puolilla palvelujärjestelmää aiheuttaa haasteita perheille.

 

Perhekuntoutuskeskuksen Kehitysjohtaja Jussi Ketonen arvioi Kalliorinteeseen muuttavien nuorten ikäjakauman olevan 13-14 vuotta. Kalliorinteen toiminnan tavoitteena on yhdistää ja saada koko perhe voimaan tarpeeksi hyvin voidakseen palata yhdessä kotiin.

 

Perheitä autetaan yhdessä

 

Lausteen Kalliorinteeseen aukeaa näin aluksi paikka seitsemälle nuorelle. Viereiseen rivitaloon muuttavat nuorten perheet. 

 

Lausteen perhekuntoutuskeskuksen pihapiiriä. Kuvaaja Ville Kyöperi.

 

-Kalliorinteen ydinidea on adaptoitua ja kyetä muuntautumaan perheen tilannetta vastaavaksi, eikä niin, että nuoren ja perheen pitää muuttua palveluun sopivaksi, kertoo Ketonen. 

 

Liika rajojen asettaminen suhteutettuna kuntoutuksen kokonaisuuteen ei Ketosen mukaan palvele nuoria vaan on paljon tärkeämpää miettiä, minkälaisilla toimintamalleilla ja keinoilla lapsia ja perheitä autetaan.

Jussi Ketosella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus lastensuojelusta ja sijaishuollosta.  

Hän toivoo Kalliorinteen tuovan täysin uuden näkökulman lasten sijaishuoltoon ja toivoo tulevaisuudessa Kalliorinteen konseptin leviävän koko Suomeen.

Kalliorinteen nuorten oleskelu- ja ruokailutila

Kalliorinteeseen ensimmäisenä muuttava 16-vuotias nuori kokee Kalliorinteen toimintamallin hyvänä. Rajoja ja luottamusta sopivassa suhteessa sekä koko perheen pureutuminen ongelmakohtiin. Nuoren näkökulmasta kotiinpalaamisen ehtona on, että koko perhe voi hyvin, puheyhteys on saavutettu ja ongelmat on kokonaisuudessa selvitetty ennen nuoren kotiinpaluuta. 

 

 

Työryhmä: Anna Sipilä, Tuomas Pajulahti ja Ville Kyöperi