Oulun Kärpät aloitti kauden vahvasti, sen jälkeen iski koronavirustartunnat ja joukkueen peli meni sekaisin.
Kun kotimainen Liiga kausi polkaistiin viimein käyntiin 1.lokakuuta oululaiset olivat jälleen ennakkosuosikkeja mestariksi. Joukkueesta puuttui edellisen kauden jälkeen hyökkääjä Juho Lammikko joka siirtyi Venäjälle ja ikoni Lasse Kukkonen joka päätti komean uransa.
Joukkue hankki HPK:sta Cody Kunykin ykkösketjun keskelle ja Libor Sulakin puolustukseen Kouvolan Kookoosta. Jo aikaisemmin medialle oli ilmoitettu Lasse Kukkosen uran viimeinen ottelu 3.lokakuuta Oulun Energia Areenalla.
Kausi alkoi neljällä voitolla mutta kauden viidennessä ottelussa tuli ensimmäinen tappio Kuopiossa, samalla joukkueessa todettiin ensimmäiset positiiviset koronatartunnat. Samalla Kalpan joukkueesta karanteeniin määrättiin 13 pelaajaa älykiekon kautta tuodun datan kautta.
Kärppien koko joukkue määrättiin karanteeniin. Karanteenin ajalta neljä ottelua siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
Kärpät palasi kaukaloon 28.lokakuuta Pelicansia vastaan. Kärpät hävisi ottelun 1-2. Kelpo esitys kotijoukkueelta pitkän tauon jälkeen. Tämän jälkeen Kärppien peli on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin, Jesse Puljujärvi oli hyvässä iskussa ennen karanteenia mutta Edmontonin kanssa tehty kaksivuotinen NHL-sopimus on sekoittanut myös nuoren hyökkääjän pään.
Huonoja uutisia tuli myöhemmin lisää kun Kärppien joukkueen jäsenellä todettiin pikatestillä koronavirustartunta, kyseisen illan ottelu Rauman Lukkoa vastaan siirrettiin varotoimenpiteenä. Myöhemmin tehdyissä PCR-testeissä tulos oli negatiivinen ja joukkue sai luvan jatkaa toimintaa normaalisti.
Oululaisjoukkue hankki hyökkäykseen Juha-Matti Aaltosen loppukauden mittaisella sopimuksella. Aaltonen tulee paikkaamaan Jesse Puljujärven joka lähtee Pohjois-Amerikkaan harjoitusleirien käynnistyessä.
Aaltonen pelasi ensimmäisen ottelunsa JYPiä vastaan jossa hän tehtaili neljä tehopistettä.
Kausi laitettiin ennen aikaiselle joulutauolle 3.12-19.12 väliselle ajalle kiihtymisvaiheessa olevan koronaviruksen takia. Kun kausi jatkuu nähdään millainen Kärppä kaukalossa on ja miten peli on saatu kuntoon.
Tauolle mentäessä Kärpät on runkosarjassa sijalla 8 kerättyään keskiarvolla 1,75 pistettä per ottelu.