Veli-Pekka Kautonen NY Islandersin pelaajatarkkailun johtaja

.

 

Veli-Pekka Kautonen näkee yli 250 peliä vuodessa. Kuva: Ilkka Tittonen

Kun koronavirus otti jalansijaa maailmalla viime keväänä,loppuivat tai keskeytyivät urheilusarjat myöskin kuin seinään. Euroopan jääkiekkosarjat lopetettiin kesken kauden, mutta tarunhohtoinen NHL asettui vain tauolle, eikä kautta lopetettu kesken.
Samaan aikaan loppuivat myöskin Veli-Pekka Kautoselta jääkiekko-otteluiden seuraamiset paikan päällä. Kautonen, joka on urallaan pelannut yli 450 ottelua SM-liigassa mm IFK:ssa ja Tapparassa on nykyään New York Islandersin pelaajatarkkailun johtaja ja myöskin IFK.n liigajoukkueen pelaajatarkkailija. Toimenkuvaan kuuluu etsiä NHL:n varaustilaisuuteen 17-18 vuotiaita pelaajia NHL:n sääntöjen mukaan.

 

Yli 250 ottelua paikan päällä keskimäärin ja siihen päälle videolta ja netistä katsottavat ottelut vuosittain, siinä on se määrä viimeisen 18 vuoden aikana, jonka
Kautonen seuraa ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Voi sanoa, että Kautonen on erilaisessa tilanteessa matkustamisen suhteen, kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana. Niin paljon tuollaisen määrän otteluita seuranneelle tulee lentokone hyvinkin tutuksi ja nythän ei matkusteta mihinkään koronaviruspandemian vuoksi.Kautonen kertoo nähneensä viimeisen pelinsä paikan päällä seurattuna viimeksi maaliskuussa Ruotsin puolella.

Tämä määrä pelejä tuntuu hurjalta jo omastakin mielestä, vaikka kuinka jääkiekkoa rakastan. Kautonen kertoo kuitenkin nykypäivänä olevasta ohjelmasta, jonka ulkopuolinen firma heille tuottaa, siinä pätkitään yhden tietyn pelaajan vaihdot tietystä pelistä, jottei tarvitse katsoa kokonaan lähes kahta ja puolta tuntia kestävää ottelua. Tämä helpottaa huomattavasti työkseen lähes halleissa asuvan Kautosen elämää.

Tällä hetkellä, kun pelejä on vähän, mitä on mahdollista seurata paikan päällä, on hyvä kysyä Kautosen mielipidettä tällä hetkellä Suomeen NHL:stä ja AHL:stä saapuvista ns. lainapelaajista, jotka palaavat takaisin, kun käsky NHL:stä käy. Kautosen mielestä tämä on hyvä asia ja palvelee faneja ja joukkueita, kun saadaan hyviä pelaajia liigaan, koska niitä on lähtenyt paljon mm KHL:ään ja Sveitsin sarjoihin pelaamaan.
Nämä niin sanotut lainapelaajat korvaavat hyvin, jos on esimerkiksi loukkaantuneita pelaajia joukkueessa. Samalla Kautonen toteaa kuitenkin, että niitä ei kannata haalia liikaa yhteen joukkueeseen, koska sitten on vaikeaa paikata aukkoja, kun ne lähtevät takaisin joulukuun alussa omiin joukkueisiinsa.

NHL oli pitkään tauolla ja jatkui sitten, olisiko kauden pitänyt loppua vai jatkua, siihen Kautosella oli selvä vastaus. Hänen mielestään oli hyvä, että kausi päätettiin pelata loppuun,niin saatiin määritettyä NHL:n varausjärjestys, joka määräytyy joukkueiden loppusijoitusten mukaan ja tämä on juuri tärkeä asia Kautosen työn kannalta.Myöskin lähes 8 kuukauden tauko ennen uuden kauden alkua  olisi ollut Kautosen mielestä hurjan pitkä. Kyllä pelaajat ensisijaisesti haluavat pelata jääkiekkoa.

Joulukuun alussa Kautonen palkittiin IFK:n kultasormuksella, joka myönnettään pitkään IFK:ssa vaikuttaneille ihmisille. Vaatimus tähän arvovaltaiseen kunniaan on se, että on pelannut vähintään kymmenen kautta seurassa tai ansioitunut muuten hyvin seuran toiminnan hyväksi. Sormus kantaa numeroa 40. Kautonen pelasi aikoinaan IFK:ssa kuusi kautta ja on toiminut seurassa kykyjenetsijänä vuodesta 2008 lähtien.

Kautonen pitää IFK:ta rakkaana seurana ja arvostaa kunniaa saada sormus ja päästä muiden 40 legendan joukkoon, jolle se on myönnetty. Nykypelaajista hän ihailee Miro Heiskasta ja arvelee hänen olevan tulevina vuosina NHL:ssä Norris Trophy winner. Myöskin Joel Kivirannan otteet jäivät Kautoselle mieleen viime kauden NHL:n pudotuspeleistä. Kiviranta kuului Suomen maajoukkueeseen vuonna 2019 ja voitti myös maailmanmestaruuden joukkueessa samana keväänä. Viime kauden NHL:n pudotuspeleistä Kiviranta muistetaan saavutuksistaan, kun hän iski kypärätempun Coloradoa vastaan käydyssä ratkaisevassa game sevenissä ja samalla hänen kolmas maalinsa myös ratkaisi jatkopaikan Dallasille jatkoajalla lukemin 5-4.

Nykyään Veli-Pekka Kautonen käy jäällä vain harvakseltaan, mutta toimii apuvalmentajana EVU:ssa, jossa hänen vanhin poikansa pelaa jääkiekkoa. Uran loppumisen jälkeen Kautonen kertoo käyneensä Pietarinkadun Oilersin ja IFK:n ikämiesten kanssa pelaamassa viitisen vuotta höntsäkiekkoa, mutta sittemmin tuli aika jolloin hän ei käynyt  jäällä seitsemään vuoteen.

Kautonen odottaa innolla myöskin IFK:n uuden hallin valmistumista ja kertoo nähneensä siitä erittäin tarkat piirrokset ja sanoo, että siellä olisi mahtavat puitteet jääkiekon pelaamiselle ja lajia seuraaville faneille. Se palvelisi sekä katsojia, että joukkuetta uusine hienoine tiloinaan, kunhan sen rakentaminen vain alkaisi vihdoin ja viimein.

Veli-Pekka Kautosen tietämys jääkiekosta kunnioitusta herättävä, koska hän seuraa sitä todella paljon työnsä puolesta. Kuva: Ilkka Tittonen

Kautosen uran jälkeiset unelmat jääkiekon parissa ovat voittaa Stanley Cup NY Islandersin kykyjenetsijänä. Tänä vuonna Islanders meni pitkällle, mutta unelma jäi vielä haaveeksi kun Tampa Bay tiputti NY Islandersin pudotuspeleissä ja marssi mestaruuteen voitttamalla finaalissa Dallasin. Tällä hetkellä IFK:ssa lainalla pelaava Otto Koivula kuuluu NY Islandersin organisaatioon ja on Kautoselle myös tuttu pelaaja ja aika näyttää, kuinka kauan hänen edesottamuksiaan joukkueessa nähdään vai kutsuuko NY Islanders hänet takaisin Pohjois-Amerikkaan pelaamaan.

Lähes puolituntisen haastattelun lomassa Kautosesta sai vaikuttavan kuvan, kuinka hienosti hän kertoi työstään ja miten paljon jääkiekko merkitsee hänelle. Toivottavasti koronapandemia helpottaa, että sarjat pystyttäisiin viemään kunnialla loppuun ja uusi  NHL kausi alkaisi, jotta Kautonen pääsisi taas matkustamaan peleihin paikan päälle. Toisaalta Kautonen varmasti nauttii myös tavallaan tästä uudesta tilanteesta, jossa hänelle jää aikaa enemmän olla kotona perheen parissa. Kuitenkin hänen työnsä vaatii paljon matkustamista ympäri maailmaa.

Ilkka Tittonen