Dartsin MM-turnaus alkaa huomenna – mistä pelataan?

Joulukuun 15. päivä alkaa vajaan kolmen viikon rypistys Alexandra Palacessa, Lontoossa. Kyseessä on koko darts-maailman suurin yksittäinen tapahtuma, PDC-liiton maailmanmestaruuskilpailut.


Viime vuoden MM-kilpailut päättyi Peter Wrightin juhliin.

Mistä kyse?

Tiistaina käynnistyy PDC-liiton 28. MM-kilpailut. PDC (Professional Darts Corporation) on darts-ammattilaisten lajiliitto ja sen suosio on ylivoimainen verrattuna yhteenkään muuhun lajiliittoon. Palkintorahat turnauksessa ovat todella suuret, kun turnauksen voittaja kuittaa puoli miljoonaa puntaa. Jo turnaukseen osallistuminen tuo tilille 7,500 £. Vedonlyöntiyhtiöt ovat varsin suuressa osassa darts-tapahtumia ja MM-kisojen nimisponsorina on toiminut vuodesta 2015 lähtien William Hill. Turnauksen televisioinnista vastaa Sky Sports ja Sky:n laadukkaat kisalähetykset ovat nähtävillä Suomessa Viaplaylta.

Turnaus on järjestetty vuoden 2008 MM-kisoista lähtien Alexandra Palacessa. Ally Pally on varsin tunnettu areena, niin urheilu-, kuin myös konserttikäytössä. Varsin monelle Ally Pally on nykyisellään lähes synonyymi dartsin MM-kisoille. Onkin onni, että MM-kisat pystytään tänäkin vuonna heittämään Pohjois-Lontoossa. Kaikki koronatauon jälkeiset dartsin Englannissa heitetyt Major-turnaukset on jouduttu heittämään tyhjille katsomoille Ricoh Areenalla Coventryssa.

Vajaa kaksi viikkoa ennen turnauksen alkua saimme kuulla myös ilouutisen, kun PDC ilmoitti rajoitetun määrän yleisöä pääsevän Ally Pallyyn. PDC ilmoitti tuhannen ihmisen sisäänpääsystä per sessio.

Turnausmuoto

20 päivän aikana pelataan yhteensä 95 ottelua, joista viimeisen jälkeen turnauksen voittaja on selvillä. Turnausformaatti on selvä, mutta karu. Voitolla jatkat seuraavalle kierrokselle, tappiolla tiput turnauksesta.

Otteluissa pelataan erien (sets) voitoista. Yhden erän voittaa, voittamalla kolme peliä (legs) yhdessä erässä. Erät pelataan siis paras viidestä systeemillä. Ensimmäisellä ja toisella kierroksella ottelun voittaakseen tarvitsee kolme erävoittoa. Erävoittojen määrä suurenee vähitellen, finaalissa koko ottelun voittaakseen tarvitsee seitsemän erävoittoa.

PDC:n rankinglistan (Order of Merit) 32 parasta pelaajaa pääsee suoraan toiselle kierrokselle. Avauskierroksella pelaavat 32 tämän vuoden kiertueen parasta pelaajaa, jotka eivät mahdu edellä rankinglistan 32 parhaan joukkoon. Viimeiset 32 pelaajaa tulee muita reittejä kilpailuihin päässeistä heittäjistä.

MM-kisojen historia

PDC-liiton ensimmäiset MM-kisat heitettiin vuonna 1994. Silloin turnaukseen osallistui ainoastaan kahdeksan heittäjää ja turnauksen voittajaksi kruunattiin Dennis Priestley. Finaalissa tuolloin kaatui darts-historian ylivoimaisin heittäjä, vuonna 2018 uransa lopettanut Phil Taylor. Finaalitappion jälkeen Taylor voitti peräti kahdeksan perättäistä MM-kilpailua. Taylor on voittanut 27:stä PDC-liiton MM-kisoista yhteensä 14. Finaaleja ilman Tayloria on nähty kahdeksan, ja niistä kolme viimeisintä on siis tullut Taylorin lopettamisen jälkeen.

Viime vuonna maailmanmestariksi kruunattiin 50-vuotias Peter Wright. Skotlantilainen voitti finaalissa kolminkertaisen maailmanmestarin, maailman tilastoykkösen Michael van Gerwenin. MVG:n (turnauksen 1. sijoitettu) sekä Wrightin (2. sijoitettu) lisäksi turnauksessa nähdään kolme vanhaa PDC-liiton maailmanmestaria. He ovat vuoden 2018 maailmanmestari Rob Cross (5. sijoitettu), kaksinkertaiset maailmanmestarit Gary Anderson (13. sijoitettu) sekä Adrian Lewis (21. sijoitettu).

Tämän vuoden turnaus on lajilegenda Steve Beatonille jo 30:s maailmanmestaruuskilpailu. Tähän on otettu mukaan myös BDO-liiton (British Darts Operation) maailmanmestaruuskilpailut. PDC:n MM-kisoihin ”Pronssinen Adonis” on osallistunut vuodesta 2002 lähtien. BDO:n puolelta hän on myös maailmanmestari vuodelta 1996. Hän on ensimmäinen pelaaja, joka pääsee MM-kisojen määrässä neljännellekymmenennelle.


Edellisestä yhdeksän tikan täydellisestä pelistä MM-turnauksessa on jo lähes viisi vuotta. Siinä onnistui Gary Anderson.

Ennakkosuosikit

MM-kilpailujen ykkössuosikki on tälläkin kerralla Michael van Gerwen. MVG:n kausi on ollut hankalampi, mitä aikaisemmat ja koronatauon jälkeen mies oli heikoimmillaan moneen vuoteen. Viime aikoina MVG on ollut enemmän oma itsensä ja marraskuun lopussa hän palasi myös turnausvoittokantaan Players Championship Finaaleissa.

MVG:n onneksi kokenut australialainen Simon Whitlock on eri puolella kaaviota ja miehet voivat kohdata vasta finaalissa. MM-kisoissa 18. sijoitettu Whitlock on kaatanut hyvissä ajoin MVG:n peräti kolmessa eri tv-kilpailussa koronatauon jälkeen.

31-vuotiaan hollantilaisen jälkeen nousee kaksi nimeä ykköshaastajina. Heistä toinen on hallitseva maailmanmestari Peter Wright. ”Ikuisena kakkosena” aikaisemmin tunnettu Wright on pystynyt maailmanmestaruuden jälkeen voittamaan myös kaksi muuta Major-kilpailua. Ennen maailmanmestaruutta Wright oli heittänyt 11:ssä Major-finaalissa ja hävinnyt niistä kymmenen.

Viime aikoina skotti on kärsinyt hieman ailahtelevaisuudesta, ja muun muassa Players Championship Finaaleiden välierissä mies oli umpisurkea Mervyn Kingiä vastaan.

Kolmantena nimenä suosikkien joukkoon nousee walesilainen Gerwyn Price. Kolmanneksi sijoitettu ex -rugbypelaaja on ollut kokonaisuutta katsellessa tämän vuoden ykköspelaaja ja parhaimmillaan lähes pysäyttämätön. Pricen paras suoritus Ally Pallyssa on viime vuoden semifinaalipaikka, jota mies varmasti lähtee kirkastamaan.

Voimakkaista tuuletuksistaan tunnettu ”Jäämies” sortuu ajoittain keskittymään pelin aikana hieman vääriin asioihin, jolloin hänen pelinsä saattaa hajota.

Haastajat ja mustat hevoset

Koronan jälkeen darts-maailmassa on nähty valtavia yllätyksiä. Isoista Major-turnauksista heinäkuun World Matchplay’n voitti täysin yllättäen belgialainen Dimitri Van den Bergh (9. sijoitettu) ja marraskuun Grand Slam of Dartsin tittelin vei portugalilainen Jose de Sousa (14. sijoitettu). Koronatauon jälkeen myös eteläafrikkalainen Devon Petersen (29. sijoitettu) on ollut todella hyvä ja hänen perustasonsa on noussut huimasti viime vuosista. Tämän trion edesottamuksia kannattaa ehdottomasti seurata.

Lajin emämaasta Englannista ei vielä ole mainittu yhtään heittäjää. Ja sille on syynsä, vaikka rankinglistan 12 parhaasta seitsemän on englantilaisia. Michael Smithillä (4. sijoitettu) sekä Rob Crossilla (5. sijoitettu) ei tule olemaan mahdollisuuksia, kuten ei myöskään Dave Chisnallilla (8. sijoitettu) tai Ian Whitella (10. sijoitettu). 12. sijoittuneella Glen Durrantilla olisi voinut olla mahdollisuudet, mutta hänen heittonsa lokakuussa ilmi tulleen koronavirustartunnan jälkeen on ollut täysin hukassa.

Turnauksessa on yhteensä mukana 35 englantilaista, mutta heistä annan ainoastaan kahdelle edes jonkinlaisen mestaruussauman. He ovat Nathan Aspinall (6. sijoitettu) sekä James Wade (7. sijoitettu). Aspinall on ollut kahtena viime vuotena semifinaalivaiheessa ja hänelle kaavio on sillä tavalla suotuisa, että puolivälieräpaikka on täysin omissa käsissä. Puolivälierässä vastaan voisi tulla Gerwyn Price, jossa olisi mahdollisuus todella upeaan otteluun.

James Wadea on tituleerattu maailman parhaaksi ei maailmanmestaruutta voittaneeksi heittäjäksi. 37-vuotias englantilainen on voittanut 10 major-titteliä, mutta hän ei ole MM-kilpailuissa koskaan päässyt semifinaaleja pidemmälle. Tänä vuonna kaavio näyttää Wadenkin osalta kohtuu suotuisalta puolivälieriin asti.

Sijoittamattomista pelaajista löytyy myös kaksi todella mielenkiintoista heittäjää, jotka saattavat edetä yllättävänkin pitkälle. Heistä toinen on vasta täksi kaudeksi Tourille kortin saanut Damon Heta. Australialainen eteni marraskuussa puolivälieriin, niin Grand Slamissa, kuin myös Players Championship Finaaleissa. Toisena nimenä voidaan mainita aivan puuntakaa World Grand Prix -finaaliin edennyt hollantilainen Dirk van Duijvenbode. Dirkin perustaso on noussut valtavasti koronatauon jälkeen, ja hän on pystynyt haastamaan kenet vaan.

Ally Pallyssa yllätyksiltä ei tulla koskaan välttymään, silti historiassa on aikaisemmin nähty yllätysmestareita hyvin vähän. Kolme vuotta sitten nähtyä Rob Crossin maailmanmestaruutta tuskin kukaan osasi odottaa, mutta siihen varsinaiset yllätysmestarit jäävätkin. Täytyy muistaa, että tämän vuoden MM-turnauksessa on heikompia pelaajia kansainvälisinä haastajia, mitä aikaisemmin. Esimerkiksi aasialaiset kisapelaajat tulivat poikkeuksellisesti yhdestä karsintaturnauksesta eikä kovatasoisen Aasian Tourin kautta, tämä lisää tietenkin sattuman määrää runsaasti. Koronavuosi on tuottanut yllättäviä major-voittajia, olisi kuvaavaa, jos sama meininki jatkuisi myös Ally Pallyssa.

TOP10 sijoitetut heittäjät:

(1) Michael van Gerwen (NED)
(2) Peter Wright (SCO)
(3) Gerwyn Price (WAL)
(4) Micahel Smith (ENG)
(5) Rob Cross (ENG)
(6) Nathan Aspinall (ENG)
(7) James Wade (ENG)
(8) Dave Chisnall (ENG)
(9) Dimitri Van den Bergh (BEL)
(10) Ian White (ENG)

Turnaus käynnistyy tiistaina 15. joulukuuta ja loppuottelun aika on sunnuntaina 3. tammikuuta. Koko turnaus on katsottavissa Viaplaylta ja ratkaisuottelut ovat perinteisesti näkyneet myös V Sportin -kanavilta.

 

Dartsin MM-turnauksen ennakko tulee ulos neljässä osassa. Seuraavissa osissa esittelemme kaikki turnauksessa heittävät pelaajat, ne tulee ulos tulevina päivinä.

 

Juuso Malinen