Maailman suurimmat darts-juhlat alkavat: “On vain yksi suosikki, ja se on Michael Van Gerwen”

Legendaarisessa Alexandra Palacessa kajahtaa jälleen. Maailman suurimmat darts-tähdet kokoontuvat kilpailemaan dartsin himotuimmasta tittelistä. Viaplayn selostaja Ville Kuusinen ennakoi turnausta ja kertoo dartsin selostamisen saloista. Teksti: Veikka Lokka

Tänään torstaina polkaistaan käyntiin dartsin MM-kisat. Maailman 96 parasta heittäjää heittää kilpaa puolen miljoonan voittopotista. MM-kisat ovat ehdottomasti darts-kalenterin suurin kohokohta. Tunnelma tulee olemaan jokaisessa sessiossa korviahuumaava, kun areena on ääriään myöten loppuunmyyty.

Michael Van Gerwenillä on meneillään menestyksekäs vuosi. (Kuva: @mvg180, Instagram)

Dartsissa taso on noussut jatkuvasti. Uusia heittäjiä on tullut mukaan kamppailemaan turnauksien voitoista. Monta vuotta totuttiin parin heittäjän täyteen dominanssiin. 

Legendaarinen ja monien mielestä kaikkien aikojen paras heittäjä Phil Taylor voitti urallaan kaiken mahdollisen. Englantilainen hallitsi darts-maailmaa täysin. 

Taylorin manttelinperijänä voidaan pitää hollantilaista Michael Van Gerweniä. Van Gerwen oli parhaillaan ylivoimainen. Erityisesti Taylorin lopetettua uransa “The Green Machine” hallitsi turnauksia melkein miten halusi.

Viime vuosina Van Gerwenin hallinta on lipsunut. Maailmanrankingia ovat nyt kaksi vuotta hallinneet walesilainen Gerwyn Price ja skotlantilainen Peter Wright. Van Gerwen on maailmanlistalla sijalla kolme. Price pitää ykköspaikkaa ja hallitseva maailmanmestari Wright on toisena.

Tänä vuonna on tullut täysin uusia Major-voittajia, kuten Michael Smith ja Joe Cullen

“Dartsin taso on noussut jatkuvasti. Nykyään maailmassa on noin 15 pelaajaa ketkä pystyvät voittamaan tämän turnauksen. Niistä voidaan vielä jakaa erittäin kova top-6”, kertoo Viaplayn selostaja Ville Kuusinen.

Ketkä ovat suosikkeja?

“Jos katsoo tätä vuotta, on vain yksi suosikki, ja se on Michael Van Gerwen. Pitää muistaa, että Van Gerwen putosi viime vuonna koronan takia. Nälkää on varmasti”, ennakoi Kuusinen. 

Van Gerwenillä on alla erittäin hyvä vuosi. Hollantilainen on voittanut suurimman osan isoista major-turnauksista. Hän on alkanut näyttää jälleen muutaman vuoden takaiselta itseltään.

“Van Gerwenillä on ollut huikea vuosi. Jos hän on parhaimmillaan, tulee muilla olemaan erittäin vaikeaa voittaa hänet. Aina puhutaan maailmanrankingin ykkösestä Gerwyn Pricesta, mutta hänen vireensä ei ole ollut samalla tasolla”, Kuusinen sanoo.

Erittäin mielenkiintoinen nimi turnauksen alla on englantilainen Michael Smith. Maailman neljänneksi sijoitettu Smith voitti vastikään vihdoin uransa ensimmäisen major-turnauksen. Ennen Grand Slam mestaruutta hän oli hävinnyt kahdeksan finaalia putkeen. Monet pelaajat ovat sanoneet Smithin olevan maailman lahjakkain pelaaja. 

“Smith voisi olla se, joka parhaimmillaan mahdollisesti haastaa Van Gerwenin. Nyt kun se ensimmäisen major-mestaruuden taakka on poissa harteilta, saa nähdä avaako se hänen peliään. Teknisesti hän on maailman parhaimmistoa”, ennakoi Kuusinen.

Gerwyn Price ja Peter Wright ovat nimiä jotka on pakko mainita suosikkien joukossa. 

Wright on hallitseva maailmanmestari, mutta skotlantilaisella on ollut vaikea toinen puolisko tästä vuodesta. Wrightin otteissa ovat näkynyt myös huolet yksityiselämässä. Wrightin vaimolla on ollut terveyshuolia, ja sen takia skotti on jättäytynyt parista turnauksesta pois. Halu uusia maailmanmestaruus on varmasti kova.

Gerwyn Price on rankingin mukaan maailman ykkönen. (Kuva: @gerwynpriceiceman180, Instagram)

Maailmanrankingin ykköspaikkaa hallitseva Gerwyn Price lähtee suosikkien joukossa joka turnaukseen. “Icemanilla” on ollut tänä vuonna isojen mestaruuksien suhteen normaalia hiljaisempaa.

Entinen rugbypelaaja jakaa fanien mielipiteitä aggressiivisen pelityylin ja riehakkaiden tuuletusten takia. Price on erittäin kova kilpailija, joka ei anna tuumaakaan periksi. Walesilainen saapuu Alexandra Palacelle varmasti erittäin nälkäisenä.

Mahdolliset yllättäjät

Darts on laji, jossa voi tapahtua mitä vain. Pelit voivat kääntyä nopeasti. Suurimpien tähtien kanssa kilpailee paljon tuntemattomampia nimiä. Yllätykset ovat aina mahdollisia.

“Naisheittäjä Beau Greaves voi pärjätä hyvin. Puhuimme Suomen dartsliiton puheenjohtajan Veijo Viinikan kanssa. Hän kertoi Greavesin heittäneen huikeita keskiarvoja läpi vuoden. Myös hienoa vuotta pelaava nuori Josh Rock voisi olla musta hevonen”, kertoo Kuusinen mahdollisista yllättäjistä.

“Ally Pallyn” lavalle nousee toista kertaa eläkkeeltä paluun jälkeen Raymond Van Barneveld. Van Barneveld on todellinen legenda ja suuri fanien suosikki. 

“Onhan myös Van Barneveldin näkeminen MM-kisoissa erittäin hienoa”, hehkuttaa Kuusinen.

Alexandra Palacen taika

Kaikissa darts-turnauksissa on läpi vuoden huikea tunnelma. MM-kisoissa kuitenkin tuntuu vuodesta toiseen olevan aina kovempi meno. Turnauksen merkitys pelaajille ja faneille on valtava. Tapahtumaa markkinoidaan “urheilun suurimpina bileinä”.

“Onhan Alexandra Palace legendaarinen paikka. Varmasti isompiakin areenoita voisi myydä loppuun”, kertoo Kuusinen.

Areena on totisesti maailman suurin darts-pyhättö. Fanit eivät varmasti viihdy missään paremmin.

“Palkintorahat ovat turnauksessa suuremmat kuin missään muualla. Pärjäämällä siellä voi asettaa itsensä mahtavaan asemaan seuraavaa vuotta ajatellen. Pelaajat yrittävät usein ajoittaa parhaan vireen juurikin tähän vuoden loppuun”, kuvailee Kuusinen.

Suosio Suomessa nousee, tv-näkyvyys vaikuttaa

Darts on ehdottomasti nouseva laji. Suomessa mielenkiinto sitä kohtaan on kasvanut. Esimerkiksi Twitterissä keskustelu käy kuumempana kuin ennen.

“Kyllä minä sanoisin, että sen suosio on ollut nousussa. Ihmiset innostuvat enemmän katsomaan dartsia. Suomen dartsliiton puheenjohtaja Veijo Viinikka on myös kertonut, että uusia heittäjiä tulee Suomessa nykyään enemmän”, Kuusinen analysoi.

Dartsista on muotoutunut erittäin viihdyttävä laji katsojalle. Turnauksissa asiat tehdään kunnolla ja isosti. Kaikilla pelaajilla on omat kappaleet, joiden saattelemina he astuvat lavalle. Faneilla on uskomaton meininki pelistä toiseen, ja monissa turnauksissa ikoniseksi muodostunut “Chase the sun” kappale pauhaa.

“Darts on tuotteistettu erittäin hyvin. Chase the sun on kyllä hyvä kappale. Soittoääneksi en ole laittanut, mutta melkein voisi”, naurahtaa Kuusinen.

“Varmasti monet hurahtavat ensimmäisenä siihen älyttömään bilemeininkiin, joka katsomossa on. Niin kävi myös itselleni. Sen jälkeen ihmiset alkavat katsoa pelejä ja ymmärtää säännöistä enemmän. Siten monet varmasti jäävät koukkuun tähän lajiin. Darts on laji, jossa ei voi alkaa jarruttelemaan, ja peli voi kääntyä milloin vain”, Kuusinen sanoo.

Dartsia myös suomenkielisellä selostuksella

Dartsia on kuultu myös suomenkielisellä selostuksella kesäkuusta lähtien. Viaplayn Ville Kuusinen ja Tero Kainulainen ovat ottaneet kopin dartsin selostamisesta. Lähetyksissä on välillä vieraillut Suomen dartsliiton puheenjohtaja Veijo Viinikka.

“Dartsin selostaminen on kovinkin erilaista verrattuna jalkapalloon. Itsellä ei ole lajitaustaa, ja rytmi on erilainen. Kuten Tero Kainulaisen kanssa puhuttiin, niin ei oltaisi tätä kumpikaan yksin lähdetty tekemään. Kyllä siihen toisen kaverin tarvitsee.”

”Koko ajan oppii lisää lainalaisuuksista ja teknisistä asioista. Halusimme ehdottomasti, että katsoja voi myös vaihtaa selostuskielen alkuperäiseen englanninkieleen, jos tahtoo. Teron kanssa on lähdetty lähestymään tunteen kautta selostamista. Mukavaa vaihtelua jalkapalloon”, kertoo Kuusinen.

Kuusisen mukaan idea lähti idea lähti noin viisi vuotta sitten siitä, kun TKainulainen kysyi, onko hän katsonut dartsin MM-kisoja.

”Aloin sitten katsoa ja puoliksi vitsillä joskus heitettiin, että tuotahan olisi hauska selostaa. Tänä vuonna kysyttiin kanavalta, olisiko mahdollista testata. Kiitos heille siitä, että näyttivät vihreää valoa. Kiitos myös Veijo Viinikalle, joka on meitä auttanut. Palaute selostuksien jälkeen on ollut varsin hyvää, ja sen seurauksena mahdollisuuksia dartsin selostamiseen on tullut lisää”, Kuusinen avaa.