Dartsin MM-turnaus alkaa tänään – pelaajaesittelyt, osa 1

PDC:n MM-turnaus käynnistyy Alexandra Palacessa tänään, tiistaina 15. joulukuuta. Floppitaulusta voit lukea kattavan esittelyn jokaisesta MM-turnauksessa heittävästä pelaajasta.

Heittäjät on jaettu kolmen pelaajan ryhmiin. Osioiden kaksi alempaa pelaajaa kohtaavat avauskierroksen ottelussa ja sen voittaja kohtaa toisella kierroksella osion kolmannen pelaajan. Kolmikot ovat siinä järjestyksessä missä avauskierroksen ottelu tullaan pelaamaan. Nämä avauskierroksen kamppailut, mitä käymme läpi, tullaan pelaamaan tiistai-illasta torstai-iltapäiväsession loppuun.

Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi 12 ensimmäistä pelaajakolmikkoa. Toinen sekä kolmas osa pelaajaesittelyistä tulee luettavaksi keskiviikkona sekä torstaina.


Peter Wright heitti uransa ensimmäisen yhdeksän tikan pelin kesällä Daryl Gurneyta vastaan.

(2) Peter ”Snakebite” Wright (SCO)

Vuosi 2020 on ollut Peter Wrightille erinomainen. Ensimmäisenä päivänä tätä vuotta Käärmes kaatoi Michael van Gerwenin MM-finaalissa. Sen lisäksi Wright nappasi Mastersin sekä European Championshipin voitot. Värikkäistä vaatteistaan ja hiustyylistään tunnetusta Wrightista tuli kolmas darts-heittäjä koskaan, joka on tienannut PDC:n Order of Merit -rankinglistalla yli miljoona puntaa. Order of Merit listalla lasketaan yhteen edellisen kahden vuoden kisatienestit. Kaksi aikaisempaa miljoonaan puntaan yltänyttä heittäjää ovat olleet Phil Taylor sekä Michael van Gerwen.

Wrightin vuosi on ollut varsin onnistunut, mutta tuttua ailahtelevaisuutta on ollut myös miehen otteissa. Grand Slamissa skotti jäi lohkovaiheeseen ja World Grand Prix päättyi Ryan Joycen käsittelyssä heti avausottelussa. Marraskuun lopun Players Championship Finaaleissa mies eteni välieriin asti, jossa Wright oli umpisurkea Mervyn Kingiä vastaan. 

50-vuotiaan Wrightin MM-kisadebyytti on vuodelta 1995 BDO:n MM-kisoista, jossa mies kärsi heti avauskierroksella tappion Richie Burnettille. Nyt mies on mukana 12 peräkkäisissä PDC:n MM-kilpailuissa. Viime vuoden voiton lisäksi hänellä on finaalipaikka vuodelta 2014. Mielenkiintoista nähdä miten Wrightin otteisiin vaikuttaa se, että hän on hallitseva maailmanmestari.

Steve ”Simply” West (ENG) vs. Amit ”The Cobra” Gilitwala (IND)

Vuosi 2020 on ollut Steve Westille erittäin hankala. Players Championship -turnaukset päättyivät jatkuvasti ensimmäiseen tai toiseen otteluun. Mies pääsi hieman yllättäen European Championshipissä kahdeksan joukkoon kaadettuaan tiukoissa otteluissa Krzysztof Ratajskin sekä Mensur Suljovicin. Puolivälierissä Peter Wright oli 45-vuotiasta Westiä parempi. MM-kilpailuihin West eteni pitkälti sen takia, että mies pääsi karsinnoista läpi kolmeen Euroopan Tourin kilpailuun mukaan. Players Championship -turnaukset menivät niin heikosti, että Westiä ei nähty 64 pelaajan Players Championship Finaaleissa.

West nähdään nyt viidensissä PDC:n MM-kilpailuissa. 2018 mies nähtiin 16 joukossa, mutta Gary Anderson kaatoi hänet silloin. Vuotta myöhemmin hän oli 32 parhaan joukossa, jolloin Devon Petersen oli parempi. Viime vuonna West pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa Ryan Searle tyrmäsi hänet erin 0–3.

Koko turnauksen avausottelussa West kohtaa intialaisen turnausdebytantin Amit Gilitwalan. PDC valitsi kisoihin mukaan Intian Dartsliiton (IDF) ranking-listan ykkösen Gilitwalan. Tämä valinta herätti närää sosiaalisessa mediassa ja viime vuodet Intian edustajana MM-turnauksessa ollut Nitin Kumar oli myös valintaa kritisoimassa. Dubaissa asuvaa Kumaria pidetään Intian selvänä ykkösheittäjänä, mutta Gilitwalan valinnan suurimpana syynä ajateltiin hänen asuinpaikkaa, Prestonia, Englannissa.

25-vuotiasta Gilitwalaa on ainakin menneinä vuosina pidetty varsin lupaavana heittäjänä Intiassa. Gilitwala yritti vuonna 2018 myös jonkinmoista läpimurtoa, kun mies oli mukana PDC:n Challenge Tourilla sekä Development Tourilla. Menestys ei ollut kovinkaan hyvää, muutaman kerran mies pääsi 64 parhaan joukkoon.

Vuoden 2014 World Cup of Dartsissa Intiaa Nitin Kumarin kanssa edustaneesta Gilitwalasta ei ihan hirveästi tietoja löydy edes googlettamalla. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että hänen edesottamuksista darts-kentillä ei ole minkäänlaista hajua viimeisen kahden vuoden ajalta.

Arvio: Westin pitäisi peitota Gilitwala varsin helpohkosti. Westin heittovire ei sellaista lupaa, että hän pystyisi kaatamaan Wrightin. Edellisen kerran hallitseva maailmanmestari on tippunut MM-kisoissa ensimmäisellä kierroksella vuonna 2009 John Partin tippuessa. Vaikea nähdä, että sellaista nähtäisiin tänäkään vuonna, vaikka kaikki on tietenkin Ally Pallyssa mahdollista.

West vs. Gilitwala                   3–0
Wright vs. West                      3–1

 

(12) Glen ”Duzza” Durrant (ENG)

Marraskuun lopussa 50 vuotta täyttänyt Glen Durrant sai lokakuussa himoitsemansa PDC:n major-tittelin. Hän voitti Premier League’n runkosarjan ja myös finaalinelikosta hän oli paras Nathan Aspinallin kaatuessa finaalissa. Duzza eteni heinäkuun World Matchplay’ssa välieriin asti, jossa kuitenkin Dimitri Van den Bergh kaatoi middlesbroughilaisen trillerin jälkeen.

Lokakuun Premier League voiton jälkeen Duzzalla todettiin koronavirustartunta. Hän palasi vajaan kuukauden tauon jälkeen marraskuun Players Championship -turnauksiin mukaan ja jälki oli karmeaa. Mies voitti viiden turnauksen aikana ainoastaan kaksi ottelua ja hän itsekin kuvaili sitä sosiaalisessa mediassa koko uransa heikoimmaksi viikoksi. Grand Slam of Darts päättyi kolmeen lohkovaiheen tappioon ja myös Players Championship Finaalit päättyivät heti ensimmäisen ottelun tappioon Wayne Jonesia vastaan.

Duzza on kolminkertainen BDO-liiton maailmanmestari vuosilta 2017–19. Hänen viime vuotensa debyytti PDC:n MM-turnauksessa oli varsin hyvä päättyen puolivälierätappioon Gerwyn Pricelle.

Steven ”The Bronzed Adonis” Beaton (ENG) vs. Diogo ”Braziliant” Portela (BRA)

Heti avausiltana tehdään historiaa. Steve Beatonille MM-turnaus on jo 30. (10x BDO, 20x PDC) hänen pitkällä urallaan. Yleisön suursuosikin alkukausi oli vielä varsin kelpo tekemistä ja mies pääsi sitä kautta mukaan myös heinäkuiseen World Matchplay’ihin. Kovan taistelun jälkeen Beaton taipui avauskierroksella Adrian Lewisille erin 11–9. Mitä pidemmälle kautta ollaan tultu, sitä heikommin Beaton on heittänyt. Marraskuun viidessä Players Championship -turnauksessa mies voitti ainoastaan yhden ainoan ottelun.

BDO-liiton maailmanmestari vuosimallia 1996. 56-vuotias “Pronssinen Adonis” eteni viime vuonna MM-kilpailuissa ensimmäistä kertaa 16 joukkoon 14 vuoteen. Beaton kaatoi toisella kierroksella Kyle Andersonin, kolmannella kierroksella James Waden hyvällä esityksellä, mutta Darius Labanauskas oli Beatonia parempi.

Etelä-Amerikan ykkönen Diogo Portela on mukana MM-kilpailuissa jo neljäntenä vuonna putkeen. Portela tuli tunnetuksi Skyn One Hundred and Eighty tv-ohjelman kautta. Hän voitti ohjelmasta 16 tuhatta puntaa James Waden avulla. Tämän vuoden MM-kilpailuihin mies pääsi yksinkertaisesti Etelä-Amerikan valintana. 32-vuotias Portela on viime vuodet kiertänyt lähinnä PDC:n Challenge Touria kelpo menestyksellä. Tänä vuonna tulos ei ole kuitenkaan ollut aivan parasta mahdollista.

Portela on kärsinyt aikaisempina vuosina MM-kilpailuissa aina tappion avauskierroksella. Kaksi vuotta sitten hän oli hyvin lähellä yllättää Ron Meulenkampin, mutta hollantilainen nousi 0–2 tappioasemasta 3–2 voittoon. Viime vuonna Josh Payne jätti brassin ilman mahdollisuuksia voittamalla kamppailun suoraan erin 3–0.

Arvio: Durrantilla kävi hyvä onni arvontojen suhteen, koska paljon pahempikin vastustaja olisi voinut tulla vastaan hänelle toisella kierroksella. Todella vaikeasti ennustettava kolmikko etukäteen. Koska Ally Pallyssa on totuttu näkemään yllätyksiä, itse uskon täällä todellisen jättipaukkuun.

Beaton vs. Portela                 2–3
Durrant vs. Portela                1–3


Steve Beaton voitti maailmanmestaruuden vuonna 1996.

 

(22) Chris ”Hollywood” Dobey (ENG)

Chris Dobey on heittänyt tämän kauden aikana paljon kotikisoja. Hän on ollut mukana kaikissa Home Tour -kilpailuissa ja lisäksi mies heitti todella paljon muitakin harjoitusotteluita keväällä netin välityksellä. Dobey on ollut Home Tour -sarjassa varsin hyvässä vireessä, mutta muuten hänellä on ollut viime aikoina vaikeaa. World Grand Prix sekä European Darts Grand Prix päättyivät avauskierrokselle. Marraskuun Players Championship -turnaukset menivät aivan penkin alle ja myös Players Championship Finaaleissa miehen urakka päättyi avauskierroksen tappioon Madars Razmalle.

Viidenteen MM-turnaukseen tiensä raivannut 30-vuotias Dobey on viimeisenä kahtena vuotena tippunut neljännellä kierroksella. Toissa vuonna urakka päättyi todellisen 180-ilotulituksen jälkeen 3–4 tappioon Gary Andersonille. Viime vuonna Dobey päätti kolmannella kierroksella tuhkimotarinan nimeltään Fallon Sherrock, mutta Glen Durrant voitti newcastlelaisen tasaisen taiston jälkeen erin 3–4.

Jeff ”The Silencer” Smith (CAN) vs. Keane ”Dynamite” Barry (IRL)

Jeff Smith nappasi tammikuussa toista kertaa urallaan PDC:n Tour Cardin. Ja heti helmikuussa mies painoi kauden ensimmäisessä Players Championship -turnauksessa finaaliin asti, jossa kuitenkin Gary Anderson oli parempi. Sen jälkeen alkoi hieman vaikeammat ajat kanadalaisen osalta. Maaliskuun UK Open päättyi heti tappioon John Michaelille ja moni Players Championship -turnaus päättyi ensimmäiseen otteluun.

Dartsin palatessa heinäkuussa Smith paineli yhdessä Players Championship -turnauksessa välieriin asti. Sen jälkeen alkoi peräti kahdeksan peräkkäistä tippumista Players Championship -turnauksen avauskierroksella. World Cup of Dartsissa yhdessä Matt Campbellin kanssa Kanada eteni kahdeksan joukkoon, mutta lopulta Belgia oli Kanadaa parempi. Smith ei osallistunut Players Championship finaaleihin, vaan hän lähti Kanadaan viettämään aikaa perheensä kanssa ennen MM-turnausta.

45-vuotias Smith on BDO:n MM-kilpailujen finalisti vuodelta 2016 ja semifinalisti vuodelta 2015. PDC:n MM-kilpailussa Smith on mukana nyt kolmatta kertaa, 2018 hän kärsi avauskierroksen tappion Gary Andersonille ja 2019 Josh Paynelle.

Turnauksen nuorin osanottaja on 18-vuotias irlantilainen Keane Barry. Yhden Challenge Tourin osakilpailun ja kaksi Development Tourin osakilpailua tämän vuoden aikana voittanut Barry pääsi mukaan kilpailuihin juuri Development Tourin kautta. Barry pääsi mukaan myös uransa ensimmäisiin Players Championship -turnauksiin marraskuussa. Hän eteni kertaalleen neljännesvälieriin ja vain yhtenä päivänä hänen ottelunsa päättyivät ensimmäiseen ja silloinkin vastassa oli Nathan Aspinall. Barry on varmistanut Development Tourin kautta PDC:n Tour Cardin seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Vuoden 2020 aikana Barry on voittanut myös BDO:n nuorten maailmanmestaruuden (vs. Leighton Bennett) sekä JDC:n (Junior Darts Corporation) maailmanmestaruuden (vs. Adam Gawlas).

Suurlupauksena pidetty Barry debytoi PDC:n MM-turnauksessa viime vuonna, mutta silloin kyyti oli kylmää. Kokenut hollantilainen Vincent van der Voort oli parempi erin 3–0.

Arvio: Keane Barryn aika tulee vielä joskus Ally Pallyssa, mutta se ei ole vielä tänä vuonna. Smith menee jatkoon ja hän tulee tarjoamaan myös Chris Dobey’lle ison haasteen.

Smith vs. Barry                        3–0
Dobey vs. Smith                      1–3

 

(15) Krzysztof ”The Polish Eagle” Ratajski (POL)

Syksyllä 2018 ilman Tour Cardia kaksi peräkkäistä Players Championship -turnausta voittanut Krzysztof Ratajski on jatkanut kehitystään. Helmikuussa tuli uran seitsemäs PDC ranking-kilpailun voitto ja myös muutama finaalitappio kertyi tilille. Heinäkuun World Matchplayssa Ratajski meni uransa ensimmäiseen major-kilpailun puolivälierään, mutta Michael Smith oli sillä kertaa liikaa. World Grand Prix, European Championship sekä Players Championship Finaalit päättyivät kaikki ensimmäisellä kierroksella ja myös Grand Slamissa puolalainen jäi alkulohkoon. Tuohon saldoon pitää 43-vuotiaan Ratajskin jatkossa saada parannusta.

Ratajski on mukana uransa neljänsissä PDC:n MM-kilpailuissa. 2018 ja -19 ottelut päättyivät avausotteluun. Viime vuonna Ratajski nappasi ensimmäisen voittonsa Ally Pallyssa Zoran Lerchbacherin kaatuessa, mutta Nathan Aspinall oli liikaa kolmannella kierroksella.

Ryan ”Relentless” Joyce (ENG) vs. Karel ”Evil Charlie” Sedlacek (CZE)

35-vuotiaan Ryan Joycen kausi on ollut aivan kelvollinen ja parempi mitä edellinen. Joyce voitti myös uransa ensimmäisen PDC:n ranking-kilpailun, kun toinen Players Championship -turnaus koronatauon jälkeen meni miehen nimiin. Hänelle päivä oli upea, kun turnauksen aikana kaatuivat mm. Chris Dobey, Glen Durrant, Gary Anderson ja finaalissa vielä Dave Chisnall.

Joyce pääsi mukaan lähes kaikkiin televisioituihin ranking-turnauksiin, mutta niistä ei jälkipolville hirveästi kerrottavaa jäänyt. World Grand Prixin avauskierroksella Joyce kaatoi syväjäässä olleen Peter Wrightin, mutta taival päättyi kuitenkin toisella kierroksella Dave Chisnallin käsittelyssä. Marraskuussa Grand Slam of Darts päättyi lohkovaiheeseen ja Players Championship Finaalit avauskierroksen tappioon Andy Boultonia vastaan.

Joyce osallistuu kolmansiin PDC:n MM-kilpailuihin. Debyytti vuoden 2019 turnauksessa oli varsin komea, kun mies eteni puolivälieriin kaatamalla mm. Simon Whitlockin sekä James Waden. Puolivälierässä Michael van Gerwen oli kuitenkin liikaa. Viime vuonna marssi päättyi heti avauskierroksen tappioon Jan Dekkerille.

Tshekkiläinen Karel Sedlacek tienasi PDC:n Tour Cardin täksi kaudeksi, ja miehen vuosi on ollut varsin hyvä debyyttikaudeksi. Hän tippui monesti heti avausottelussa Players Championship -turnauksissa, mutta eteni 16 joukkoon myös neljästi. 41-vuotias Sedlacek oli Adam Gawlasin kanssa edustamassa maataan World Cup of Dartsissa, mutta Tshekki taipui tiukan taistelun jälkeen Belgialle avauskierroksella.

Marraskuun lopulla Players Championship Finaalit menivät Sedlacekilta hienosti, kun mies pääsi neljännesvälieriin asti. Avauskierroksella kaatui juuri Krzysztof Ratajski, joka tulisi olemaan myös Ally Pallyssa hänen toisen kierroksen vastustaja, jos hän sinne etenee. Ennen tappiota Mervyn Kingille mies kaatoi myös Madars Razman. Sedlacek joutui osallistumaan kortillisten heittäjien MM-karsintaan, josta hän raivasi tiensä Ally Pallyyn. Sedlacek kaatoi otteluissaan selvin lukemin Rowby-John Rodriguezin, Benito van de Pasin sekä Jan Dekkerin.

Sedlacek debytoi PDC:n MM-kilpailuissa vuonna 2019, jolloin pelit jäivät yhteen. Keegan Brown oli miestä parempi erin 3–0.

Arvio: Tässä on todella mielenkiintoinen kolmikko. Ratajski on selvä suosikki, mutta Joyce sekä Sedlacek pystyvät kyllä puolalaista haastamaan. Mielenkiintoisia otteluita luvassa.

Joyce vs. Sedlacek                2–3
Ratajski vs. Sedlacek            3–0

 

(14) José ”The Special One” de Sousa (POR)

Tuntemattomuudesta tähteyteen viimeisen parin vuoden aikana on tullut tämä mies. Viime vuonna 46-vuotias Jose de Sousa nappasi kaksi Players Championship -turnausvoittoa, mutta tällä kaudella meno on ollut vieläkin kovempaa. Syksyllä tuli European Darts Grand Prix voitto, kun finaalissa kaatui komeasti yli 105 pisteen keskiarvolla Michael van Gerwen. European Championshipin avauskierroksella Jeffrey de Zwaania vastaan de Sousa heitti uransa ensimmäinen yhdeksän tikan suorituksen.

Marraskuussa nähtiin todellinen jättipaukku, kun portugalilainen nappasi Grand Slam of Dartsin mestaruuden James Waden kaaduttua finaalissa. Uransa ensimmäisen major-turnauksen voiton jälkeen Players Championship Finaalit päättyivät neljännesvälieriin.

Aiemmin puuseppänä sekä keittiökalusteiden asentajana toiminut de Sousa nähtiin myös yhteensä kolme kertaa vuoden aikana Players Championship -turnauksen finaalissa. Sieltä ei tänä vuonna kuitenkaan voittoja mies pystynyt napsimaan.

Huvittavista laskuvirheistään myös tunnettu de Sousa ei ole vielä kertaakaan Ally Pallyssa voittoa juhlinut. Hän debytoi MM-kilpailuissa jo vuonna 2012, mutta matka päättyi silloin karsintakierrokselle. Toissa vuonna mies kärsi avauskierroksen tappion tiukan taistelun jälkeen Michael Barnardille ja viime vuonna Damon Heta oli selvin 0–3 luvuin parempi.

Ross ”Smudger” Smith (ENG) vs. David ”Stretch” Evans (ENG)

Ross Smithin kausi ei ollut mikään jymymenestys, mutta hyvää jälkeä Smith on tehnyt. Players Championship -turnauksissa mies eteni pariin otteeseen puolivälieriin, joka jäi siellä parhaaksi suoritukseksi. Isoin tv-turnausteko oli Nathan Aspinallin kaataminen Players Championship Finaaleiden toisella kierroksella. International Darts Openissa mies eteni puolivälieriin asti, jossa turnauksen voittoon edennyt Joe Cullen oli Smithiä parempi.

BDO:n MM-turnauksen puolivälierissä vuonna 2011 ollut 31-vuotias Smith osallistuu uransa neljänsiin PDC:n MM-kilpailuihin. 2014 mies kaatui avauskierroksella Simon Whitlockin käsittelyssä. Toissa vuonna Smith palasi MM-kilpailuihin, avausottelussa kaatui Paul Lim, mutta toisella kierroksella Daryl Gurney oli liikaa. Viime vuonna pelit loppuivat avauskierroksen tappioon Ciaran Teehania vastaan.

Smithiä vastaan avauskierroksen vastustajana on toinen englantilainen, turnausdebytantti David Evans. 31-vuotias Manchesteristä kotoisin oleva Evans voitti tänä vuonna kaksi Challenge Tourin osakilpailua ja sitä kautta koko Challenge Tourin. Evans on sitä kautta myös hankkinut PDC:n Tour Cardin ensi kaudeksi.

Evans eteni BDO:n MM-kilpailuissa puolivälieriin, jossa kuitenkin Mario Vandenbogaerde Evansin kaatoi. Itse henkilökohtaisesti suosittelen seuraamaan Evansin otteita tarkasti. Todella mielenkiintoinen heittäjä kyseessä. 

Arvio: Ross Smith tulee olemaan tiukoilla heti avauskamppailussa ja uskon Evansin etenevän ottelusta jatkoon. Toisella kierroksella de Sousa on massiivinen ennakkosuosikki kumpaa tahansa vastaan.

Smith vs. Evans                       0–3
de Sousa vs. Evans                 3–2

 

(11) Daryl ”SuperChin” Gurney (NIR)

Sweet Caroline kajahtaa jälleen ilmoille, kun pohjoisirlantilainen Daryl Gurney astelee Ally Pallyn lavalle. SuperLeuan kausi on ollut hyvin vaikea ja mies on tippunut myös maailmanlistan kymmenen parhaan joukosta. Maaliskuinen UK Openin välieräpaikka on oikeastaan ainoa mainitsemisen arvoinen major-kilpailusta tullut tulos tältä kaudelta. Premier Leaguesta Gurney’n tippuminen neljän parhaan joukosta varmistui hyvissä ajoin ja Grand Slam of Dartsiin mies ei saanut itseään edes pelattua.

World Cup of Darts meni Brendan Dolanin kanssa heikosti ja Pohjois-Irlanti tippui Kanadan käsittelyssä heti avauskamppailussa. Myös Players Championship Finaalit päättyivät Gurney’n osalta heti kättelyssä, kun Callan Rydz kaatoi nippanappa 80 pisteen keskiarvolla heittäneen pohjoisirlantilaisen heti avauskierroksella.

Kahdeksansiin PDC:n MM-kilpailuihin saapuva Gurney ei ole koskaan onnistunut Ally Pallyssa hänen toivomallaan tavalla. Vuoden 2017 MM-kilpailuissa Gurney eteni puolivälieriin, jossa Michael van Gerwen oli parempi. Viimeisen kolmen vuoden ajan mies on voittanut avausottelunsa, mutta toisessa ottelussa kotimatka on alkanut. Viime vuonna Gurney voitti avauskierroksella Justin Pipen, mutta toisessa kamppailussa Glen Durrant oli etevämpi.


Daryl Gurney’n sisääntulo on yksi odotetuimmista jokaisessa MM-turnauksessa. Pitkälti hänen sisääntulobiisin takia.

William ”The Magpie” O’Connor (IRL) vs. Niels Zonneveld (NED)

34-vuotiaan William O’Connorin nousua dartsmaailman huipulle on odoteltu pidemmän aikaa. Lopullista läpimurtoaan irlantilainen ei ole kuitenkaan vieläkään tehnyt. O’Connorin tämän vuoden tähtihetki oli helmikuun lopussa, kun hän oli Premier Leaguessa niin sanottuna haastajana. Kotiyleisönsä edessä Dublinissa heittänyt O’Connor toki kärsi tappion ottelussa Michael van Gerweniä vastaan. Players Championship -turnauksissa O’Connor oli kertaalleen välierissä ja kerran puolivälierissä. Paras suoritus tv-kilpailuissa oli European Championshipin puolivälieräpaikka.

Viime vuonna World Cup of Dartsin finaalissa ollut kaksikko Steve Lennon-O’Connor hyytyivät tällä erää heti avausottelussa Australiaa vastaan.

O’Connor on nyt mukana neljänsissä MM-kisoissaan. Pari vuotta sitten mies ylsi kolmannelle kierrokselle, jossa Ryan Searle kuitenkin voitti irlantilaisen. Vuosi sitten O’Connor voitti avausottelussa Marko Kanteleen, mutta toisella kierroksella Gerwyn Price meni jatkoon uskomattoman trillerin sekä O’Connorin karmivan laskuvirheen jälkeen.

Niels Zonneveldin kulunut kausi on ollut hyvin tasapaksu. 22-vuotias hollantilainen pääsi kertaalleen 16 joukkoon Players Championship -turnauksessa. Zonneveldin tasapaksu suorittaminen toi miehelle paikan juuri ja juuri myös Players Championship Finaaleihin, jossa mies tekikin koko uransa kovimman tv-suorituksen. Mies kaatoi avauskierroksella James Waden, mutta toisella kierroksella maanmies Dirk van Duijvenbode oli selvästi parempi.

Zonneveld tienasi paikkansa MM-kilpailuihin kortillisten pelaajien karsintojen kautta. Karsinnoissa nuori hollantilainen kaatoi Krzysztof Kciukin, Jelle Klaasenin sekä Martin Schindlerin. Karsintojen jälkeen ja MM-kisapaikan varmistuttua Zonneveld ilmoitti, että hän haluaa brändätä uuden lempinimen itselleen. Hänet nimettiin televisiokanava RTL:n puolesta Players Championship Finaaleissa, kun hän oli kaatanut James Waden, lempinimellä ”ZigZag”, mutta Zonneveld ei itse tuosta lempinimestä pitänyt.

Arvio: Daryl Gurney on tällä hetkellä sellaisessa vireessä, että lähes kuka vaan MM-kisoissa heittävistä pelaajista voi hänet kaataa. William O’Connor on selvä ennakkosuosikki Zonneveldia vastaan. Gurney’n ja O’Connorin toisen kierroksen ottelusta saattaa tulla todellinen trilleri.

O’Connor vs. Zonneveld      3–2
Gurney vs. O’Connor           1–3

 

(19) Mervyn ”The King” King (ENG)

Vanha kettu se edelleen pyörii nuorempiensa kiusana. Varsin tasaista suorittamista vuodesta toiseen tourilla tekevä Mervyn King oli mukana ensimmäisessä major-finaalissa kuuteen vuoteen, marraskuun lopun Players Championship Finaaleissa. Loppuottelussa King koki kitkerän tappion pelein 11–10 Michael van Gerwenille. Tappion myötä King ei edelleenkään ole yhtäkään major-kilpailua voittanut PDC:n turnauksissa. Kuudesti mies on ollut finaaleissa, mutta aina häviävänä osapuolena.

Muut major-kilpailut menivät melko lailla mönkään tänä vuonna Kingiltä, mutta maininnan arvoisen asiana voitanee mainita German Darts Championshipin välieräpaikka.

Varsin runsaasta hikoilustaan sekä korvatulpistaan tunnetulle Kingille MM-turnaus on jo 25:s (11x BDO, 14x PDC). BDO:n puolella hän oli kahdesti finaalissa, mutta molemmilla kerroilla häviävänä osapuolena. 54-vuotias konkari on ollut PDC:n puolella parhaimmillaan välierissä vuonna 2009. Viimeisen kahden vuoden ajan King on oman avausottelunsa voittanut, mutta toisessa ottelussa on tullut noutaja. Viime vuoden avausottelussa kaatui trillerin jälkeen Ciaran Teehan, mutta Simon Whitlock kaatoi Kingin kolmannella kierroksella.

Max ”Maximiser” Hopp (GER) vs. Gordon ”GG” Mathers (AUS)

Saksan kakkosheittäjäksi vuoden aikana tippunut Max Hopp pääsi MM-turnaukseen mukaan lähinnä ok-tason European Tour viikonloppujensa ansiosta. Todella suoraan heittävän Hoppin tämän kauden tähtihetki osui World Cup of Dartsiin. Yhdessä Gabriel Clemensin kanssa Saksa eteni turnauksessa välieriin, jossa kuitenkin Wales oli parempi. Nuorten maailmanmestari vuosimallia 2015 oli ainoastaan European Championshipissä mukana tämän kauden tv-kilpailuissa.

24-vuotias Hopp on mukana jo uransa 8. MM-kilpailuissa. Saksalainen on edennyt neljästi 32 parhaan joukkoon, mutta aina tippunut siinä vaiheessa. Viime vuonna sijoitettuna pelaajana vielä ollut Hopp kaatoi avausottelussaan vaikeuksien jälkeen Benito van de Pasin. Kolmannella kierroksella Darius Labanauskas kuitenkin kaatoi Hoppin erin 2–4.

Hoppin vastustajaksi tulee australialainen Gordon Mathers. 39-vuotias Mathers lunasti kisapaikan oltuaan DPA (DartsPlayers Australia) Pro Tourin rankinglistan ykkönen. Tänä vuonna koronasta johtuen ei ehditty heittämään kuin kuusi osakilpailua, joista Mathers voitti yhden ja oli häviävänä osapuolena kertaalleen finaalissa. Mathers oli mukana myös PDC:n Tour Card jahdissa tammikuussa, mutta hänellä eivät paukut korttiin riittäneet.

Mathers debytoi Ally Pallyssa jo kolme vuotta sitten, mutta silloin Seigo Asada meni jatkoon karsintakierrokselta erin 1–2. Mathers on varsin mielenkiintoinen hahmo ja Australiasta harvemmin tulee tusinapelaajia mukaan Ally Pallyyn.

Arvio: Hopp vs. Mathers matsista voi hyvin tulla todellinen trilleri ja australialainen saattaa yllättää. Ottelun voittaja tulee tarjoamaan hyvän haasteen myös Kingille.

Hopp vs. Mathers                  3–2
King vs. Hopp                        3–2

 

(7) James ”The Machine” Wade (ENG)

37-vuotiaan Aldershotista kotoisin olevan James Waden kausi ei ole ollut aivan yhtä lennokas lattiakilpailuissa mitä edellinen. Vuonna 2019 hän nappasi viisi Players Championship -turnauksen voittoa, tänä vuonna saldoksi jäi yksi. Wade on voittanut urallaan kymmenen isoa tv-turnausta, ja marraskuussa hänellä oli kaksi hyvää mahdollisuutta kartuttaa palkintokaappia. European Championshipin finaalissa Wade kuitenkin jäi Peter Wrightin jalkoihin ja Grand Slamin loppuottelu oli Jose de Sousan juhlaa.

Waden tämän kauden parhaat suoritukset televisiossa ovat tulleet välierissä, joissa European Championshipissä kaatui Devon Petersen pelein 11–10 ja Grand Slamin välierässä kaatui Dimitri van den Bergh 16–15.

Wade sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sekä ADHD:tä ja se ei ole aina pysynyt piilossa Ally Pallyn lavalla. Kaksi vuotta sitten MM-kilpailuiden toisella kierroksella Seigo Asadaa vastaan Wade käyttäytyi ajoittain aggressiivisesti ja silloin ilmoitettiin hänellä olleen hypomania-jakso päällä.

Wadea pidetään yleisesti parhaana heittäjänä, joka ei ole koskaan MM-kilpailuja voittanut. Kolmesti välierissä olleen Waden varmasti tuskaisin muisto löytyy vuodelta 2012, kun Adrian Lewis nousi 1–5 lukemista 6–5 voittoon välierissä. Tänä vuonna, Waden uran 17. MM-kilpailuissa, hänellä voisi olla jälleen mahdollisuus, vaikka siihen kirkkaimpaan. Waden kaavio näyttää melko hyvältä ainakin ennakkoon katsottuna.

Callan ”The Riot” Rydz (ENG) vs. James ”The Bull” Bailey (AUS)

22-vuotiaalla Callan Rydzillä on alla uran ensimmäinen kausi PDC:n kortillisena heittäjänä. Miehen taivaltaminen Players Championship -turnauksissa oli melko hankalaa ja hän putosi 14 kertaa heti avauskierroksella. Siitä huolimatta mies pystyi pariin otteeseen venymään neljännesvälieriin asti ja marraskuussa kertaalleen jopa välieriin asti, jossa Damon Heta miehen tiputti.

Välieräpaikan turvin mies varmisti paikan Players Championship Finaaleihin. Rydz tiputti avauskierroksella Daryl Gurney’n ja toisella kierroksella Ryan Searlen. Uransa kovimman tv-suorituksen tehnyt Rydz pani vielä Peter Wrightin todella ahtaalle neljännesvälierissä, mutta mies lopulta joutui taipumaan pelein 10–9. Ottelusta muistetaan varmasti Rydzin huikea 167:n nollaus sen jälkeen, kun Wright oli missannut ensimmäisen ottelutikan 9–7 tilanteessa.

Rydz debytoi viime vuonna Ally Pallyssa ja mies nappasi avauskierroksella hienon voiton Steve Lennonista erin 3–2. Hän pani kovasti hanttiin toisella kierroksella Danny Noppertille, mutta hollantilaisen rutiini lopulta riitti voittoon.

Rydz kohtaa mielenkiintoisen australialaisen avausottelussaan, kun DPA Pro Tourin rankinglistan kolmonen James Bailey saapuu Ally Pallyyn. 51-vuotias Bailey voitti viime vuonna DPA Pro Tourilla yhteensä neljä osakilpailua. Hän pääsee rankinglistan kolmantena kilpailuihin, koska rankinglistan kakkonen Damon Heta pääsee turnaukseen PDC:n Pro Tour Order of Meritin kautta.

Australian World Series of Darts -turnauksistakin tuttu Bailey on ollut viime vuosina myös hakemassa PDC:n Tour Cardia Q-Schoolista, mutta se on jäänyt ainakin haaveeksi kaikilla kerroilla.

Bailey debytoi MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten. Avauskierroksella Steve Lennon oli kuitenkin selvästi parempi erin 3–0.

Arvio: Rydz on ennakkosuosikki australialaista vastaan, mutta Baileylla on varmasti myös sanansa sanottavana. Uskon, että James Wade on vahvoilla tämän vuoden turnauksessa, joten ensimmäisen ottelun ei pitäisi aiheuttaa ongelmia.

Rydz vs. Bailey                         3–1
Wade vs. Rydz                         3–0

 

(28) Jamie ”Yozza” Hughes (ENG)

Ilman suurempia mainetekoja kului Jamie Hughesin dartsvuosi 2021. Hän oli mukana lähes kaikissa isoissa tv-turnauksissa, joista UK Openin puolivälieräpaikka on selvästi parhain suoritus. UK Openin puolivälierä Jonny Claytonia vastaan oli trilleri, joka kääntyi walesilaiselle lopulta 10–9. Lattiaturnaukset ovat olleet aika tasapaksua suorittamista Hughesilta ja itse asiassa marraskuun Players Championship -turnaukset menivät täysin penkin alle. Vain kaksi ottelua päättyi 34-vuotiaan Hughesin voittoon viiden turnauspäivän aikana.

Kaksinkertainen BDO:n MM-kilpailujen semifinalisti debytoi viime vuonna Ally Pallyssa. Pettymys on varmasti se sana, jolla debyyttiä voi kuvailla, kun pelit päättyivät avauskierroksen 2–3 tappion Zoran Lerchbacherille. Tänä vuonna Hughes haluaa varmasti tuosta parantaa.

Adam ”The Hunter” Hunt (ENG) vs. Lisa ”The Lancashire Rose” Ashton (ENG)

27-vuotias Adam Hunt on parhaimmillaan aivan maaginen heittäjä, mutta hänen epäonnekseen niitä aivan huippupäiviä nähdään melko harvoin. Huntin kausi on ollut hyvin tasapaksu. Players Championship Finaaleihin mies pääsi, vaikka itse Players Championship -turnauksissa mies pääsi ainoastaan kerran 16 parhaan joukkoon. MM-turnaukseen pääsyyn auttoivat kahteen European Tourin osakilpailuun pääseminen ja siellä myös parin voiton ottaminen.

Huntin ehdoton vuoden kohokohta oli Grand Slamissa lohkovaiheesta jatkoon meneminen, kun mies onnistui yhdellä voitolla jättämään taakseen Gabriel Clemensin sekä Joe Cullenin. Heti neljännesvälierissä Simon Whitlock oli Huntia parempi.

27-vuotias Hunt on toista kertaa mukana Ally Pallyssa. Debyytti tapahtui kaksi vuotta sitten, jolloin Luke Humphries tyrmäsi miehen avauskierroksella erin 3–0.

Turnauksen ensimmäinen naispelaaja pääsee vauhtiin heti keskiviikkoiltana. 50-vuotias Lisa Ashton teki historiaa ollessaan ensimmäinen nainen, joka nappasi PDC:n Tour Cardin tammikuussa Q-Schoolista. Ashtonin kausi tourilla oli ajoittain hankala tulosten osalta, silti Ashton ei ollut kovinkaan kaukana Players Championship Finaaleihin pääsystä. Lopulta marraskuun Players Championship -turnausten mennessä heikomman puoleisesti hän ei 64 heittäjän mukaan mahtunut.

Ashton näytti muutamaan otteeseen sitä potentiaalia mitä hänessä on. Grand Slam of Dartsissa mukana ollut Ashton onnistui Players Championship -turnauksissa voittamaan mm. Rob Crossin, Michael Smith, Dimitri van den Berghin sekä Gabriel Clemensin. Myös hänen tuleva vastustajansa Adam Huntin Ashton voitti kahdesti vuoden aikana.

MM-kisapaikkansa Ashton varmisti lokakuussa heitetyssä PDC:n historian ensimmäisessä Women’s Seriesissä. Hän oli turnausviikonlopun rankinglistan ykkönen neljän kilpailun jälkeen, voittaen kaksi osakilpailua.

Nelinkertainen BDO:n naisten maailmanmestari debytoi PDC:n MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten. Silloin hän aloitti ottelun Jan Dekkeriä vastaan aivan hurmiossa, mutta Dekkerin rutiini riitti silloin 3–1 voittoon.

Arvio: Jamie Hughes on tästä kolmikosta selvästi paras heittäjä, mutta tuskin häneltäkään mitään riemumarssia Uralille tullaan näkemään toisella kierroksella. Huntin sekä Ashtonin perustaso ovat sen verran lähellä toisiaan, että jos hermostuneisuus ottaa Huntista vallan Ashton on vahvoilla.

Hunt vs. Ashton                  2–3
Hughes vs. Ashton             3–1

 

(13) Gary ”The Flying Scotsman” Anderson (SCO)

Yksi dartsmaailman suosituimmista heittäjistä ei ole viime vuosina onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikenmoisista loukkaantumisista viime vuosina kärsineen Gary Andersonin edellinen vaiva on polvivamma, joka on näkynyt selvästi miehen otteissa viime aikoina. 2018 Anderson voitti kolme isoa tv-turnausta, mutta yli kahteen vuoteen Garylla ei ole yhtäkään henkilökohtaista isoa titteliä tilillään. Viime vuonna World Cup of Dartsin Gary voitti yhdessä Peter Wrightin kanssa. Tämän vuoden ainoaksi turnausvoitoksi jäi vuoden ensimmäisen Players Championshipin -turnauksen voitto helmikuussa.

Tämän kauden parhaiksi tv-kilpailu suorituksiksi jäi World Matchplay finaalitappio sekä Premier League’n välieräpaikka. MM-turnauksen aikana 50 vuotta täyttävä Anderson osallistui myös keväällä PDC:n Home Tourille, josta käteen jäi kakkospaikka Nathan Aspinallin jälkeen. Marraskuun turnauksissa Anderson meni jatkoon Grand Slamin lohkovaiheesta, mutta Michael van Gerwen murskasi miehen neljännesvälierissä. Players Championship Finaaleissa hän tippui toisella kierroksella Michael Smithille.

Suomalaiseen korvaan todella epäselvällä skottiaksentilla haastatteluja usein antava Anderson on mukana 20:ssa (8x BDO, 12x PDC) MM-turnauksessaan. Hän voitti Ally Pallyssa kaksi perättäistä maailmanmestaruutta vuosina 2015 (finaalissa kaatui Phil Taylor 7–6) sekä 2016 (finaalissa kaatui Adrian Lewis 7–5). Viime vuoden MM-kilpailuissa Anderson kaatoi helposti avausottelussaan Brendan Dolanin, kolmannella kierroksella kaatui Ryan Searle vaikeuksien kautta, ja neljännellä kierroksella Nathan Aspinall oli Andersonia etevämpi.

Madars ”Razzmatazz” Razma (LAT) vs. Toru Suzuki (JPN)

Vuosi 2020 on ollut Latvian ykköspelaajalle Madars Razmalle varsin hieno. Vuoden kohokohtana voidaan mainita syksyn Players Championship -turnauksessa finaaliin eteneminen, jossa kuitenkin Peter Wright oli rumin lukemin parempi. Lisäksi 32-vuotias Razma eteni neljännesvälieriin kolmesti Players Championship -turnauksissa. Latvia sai kutsun World Cup of Dartsiin aivan viime hetkillä, ja siellä Razma sekä Janis Mustafejevs tiputtivat Hong Kongin avauskierroksella. Toisella kierroksella Belgia oli Latviaa parempi.

Razma debytoi viime vuonna PDC:n MM-turnauksessa, jonka avauskierroksella kuitenkin Harry Ward kaatoi latvialaisen 3–2. Razma on potentiaalinen heittäjä ja kannattaa laittaa miehen otteet ehdottomasti seurantaan.

Razman vastustajaksi tulee 33-vuotias japanilainen debytantti Toru Suzuki. PDC:n Aasian Tour jouduttiin koronan takia perumaan tämän vuoden osalta, joten MM-kisapaikatkin jouduttiin jakamaan eri tavalla. Japanin karsintaturnaus järjestettiin marraskuun lopussa ja sen voittajana Suzuki pääsi mukaan MM-kilpailuihin. Finaalissa Toru Suzuki kaatoi Kota Suzukin erin 3–1. Japanin ykköspelaaja Seigo Asada tippui turnauksessa jo toisella kierroksella ja häntä ei tänä vuonna Ally Pallyssa nähdä.

Aasian Tour on varsin kovatasoinen kilpailu, jonka kautta Suzukilla tuskin olisi ollut mahdollisuutta MM-kilpailuihin. Viime vuonna Suzuki oli yhdessä Aasian Tourin osakilpailussa puolivälierissä, mutta muuten japanilaisen menestys tourilla oli heikkoa. Tikkakeskiarvoja katsellessa Suzuki on heitellyt sellaisen 75–85 välisiä kolmen tikan keskiarvoja.

Arvio: Razman pitäisi Suzuki kaataa ilman suurempia ongelmia. Andersonia vastaan kamppailusta saattaa tulla tasainen. Lentävä skotlantilainen hoitaa yleensä kovalla prosentilla ottelut, jotka pitääkin hoitaa.

Razma vs. Suzuki                 3–0
Anderson vs. Razma             3–1

 

(30) Brendan ”The History Maker” Dolan (NIR)

Pitkään PDC:n touria kiertänyt Brendan Dolan on noussut ehkä hieman yllättäen sijoitettujen pelaajien joukkoon. Entisen World Grand Prix -finalistin kausi 2020 ei tuonut yhtäkään ranking-turnauksen voittoa, mutta Players Championship -turnauksissa kuitenkin tuli yksi finaalitappio sekä kolme välierätappiota. TV-kilpailut menivät todella heikosti rauhallisella tahdilla tikkaa heittävän Dolanin kannalta. Yhtäkään ottelua pohjoisirlantilainen ei onnistunut voittamaan viidessä TV-kilpailuissa (UK Open, World Matchplay, World Grand Prix, World Cup of Darts, Players Championship Finaalit).

Vuonna 2011 historiallisen yhdeksän tikan suorituksen World Grand Prixissä heittänyt 47-vuotias Dolan tulee MM-turnaukseen jo 13. kerran urallaan. Kaksi vuotta sitten mies eteni puolivälieriin asti, jossa Nathan Aspinall oli kuitenkin miestä etevämpi. Viime vuonna Dolan kaatoi avauskierroksella Nitin Kumarin, mutta Gary Andersonilla ei ollut ongelmia toisella kierroksella Dolanin voittamisessa.

Mike ”The Real Deal” de Decker (BEL) vs. Edward Shouji Foulkes (JPN)

Turnauksen avauspäivänä 25 vuotta täyttävä Belgialainen Mike de Decker debytoi Ally Pallyssa. Vuodet 2016–17 ensimmäistä kertaa urallaan PDC:n Tour Cardin omistanut de Decker palasi täksi kaudeksi kortilliseksi pelaajaksi Q-Schoolin kautta. De Deckerin paluukausi on ollut aika tasapaksu PDC:n tourilla. Kaksi kertaa mies oli 16 parhaan joukossa, jotka myös jäivät kauden parhaiksi suorituksiksi. PDC:n kevään Home Tourilla belgialainen oli hyvässä vireessä ja kahdeksan joukossa.

Belgialainen saa vastaansa toisen turnausdebytantin avauskierroksella. Hän on japanilainen Edward Shouji Foulkes, joka tienasi kisalipun Lontooseen PDJ:n (Professional Darts Japan) mestaruudella. Eli toisin sanoen Foulkes on dartsin Japanin mestarin. Mestaruus tuli todella hienon päivän ja suorituksen jälkeen. Foulkes voitti kilpailun aikana kaksi Japanin tunnetuinta heittäjää, Seigo Asadan sekä kaksinkertaisten naisten maailmanmestarin Mikuru Suzukin. Finaalissa Foulkes voitti Morita Amihiton pelein 5–4.

Foulkesista on hyvin vähän mitään tietoja löydettävänä ja mies ei ole edes PDC:n Aasian Tourilla vieraillut. Mielenkiintoista nähdä miten, ilmeisesti muusikkona työskentelevä, Foulkes pärjää Ally Pallyssa.

Arvio: Yksi heikkotasoisimmista kolmikoista koko turnauksessa. Eihän sillä minkäänlaista merkitystä ole ja yksi tästä kolmikosta tulee menemään 32 parhaan joukkoon. Dolan on siihen selvä suosikki.

de Decker vs. Foulkes           3–2
Dolan vs. de Decker              3–0

 

(1) ”Mighty” Michael van Gerwen (NED)

Maailman ykkönen, jolle kulunut kausi on ollut heikoin pitkään aikaan. Michael van Gerwen voitti vain kaksi major-turnausta, maaliskuun UK Openin sekä marraskuun lopussa pelatun Player Championship Finaalit. Koronatauon jälkeen kesällä ja alkusyksystä miehellä oli todella pahoja vaikeuksia oman heittonsa kanssa ja mies näytti aivan tavalliselta kuolevaiselta, lisäksi miehellä oli selkäongelmia. Siitä huolimatta kaiken voittanut hollantilainen lähtee tavoittelemaan uransa neljättä maailmanmestaruutta turnauksen ennakkosuosikkina.

Vuonna 2017 UK Openin karsinnoissa MVG teki historiaa mahdollista vastustajaansa Ryan Murrayta vastaan. Mies heitti kahdeksan legiä kestäneessä voitossaan kaksi yhdeksän tikan täydellistä suoritusta.

14:nteen MM-turnaukseen vasta 31-vuotiaana valmistautuvan MVG:n onneksi kokenut australialainen Simon Whitlock lähtee turnaukseen toiselta puolelta kaaviota ja miehet voivat kohdata vasta finaalissa. Whitlock on tiputtanut MVG:n peräti kolmessa major-kilpailussa tämän vuoden aikana.

Kolminkertainen maailmanmestari oli viime vuonna lähellä uransa ensimmäistä back-to-back maailmanmestaruutta, mutta Peter Wright kaatoi MVG:n finaalissa erin 7–3.

Ryan ”Muzz Lightyear” Murray (SCO) vs. Llourence ”The Gunner” Illagan (PHI)

Edinburghista kotoisin oleva Ryan Murray heitti varsin hyvän debyyttikauden PDC:n kortillisena heittäjänä. 33-vuotias skotti pääsi pariin otteeseen neljännesvälieriin Players Championship -turnauksissa ja marraskuussa kertaalleen jopa kahdeksan joukkoon. Murray pääsi hyvien otteiden myötä myös Players Championship Finaaleihin, jossa miehellä oli kaksi ottelutikkaa Damon Hetaa vastaan toisella kierroksella. Hän ei niitä pystynyt käyttämään ja Heta eteni jatkoon 6–5 lukemin..

Murray kohtaa ensimmäisessä ottelussaan filippiiniläisen Llourence Illaganin. Aasian kärkiheittäjiin kuuluva 42-vuotias Illagan pääsi turnaukseen mukaan maan omista karsinnoista. Marraskuun lopun Filippiinien karsintojen finaalissa hän voitti Paolo Nebridan. Illagan on tehnyt varsin hyvää jälkeä muutama vuosi sitten perustetulla PDC Aasian Tourilla ja hänen kyvyistään ollaan hyvin tietoisia myös Euroopassa.

Illagan oli Filippiinien toisen tunnetun heittäjän Noel Malicdemin kanssa mukana myös marraskuun World Cup of Dartsissa. Jo toista vuotta putkeen Filippiinien arpaonni ei suosinut avauskierroksella ja Englanti pudotti joukkueen heti alkuunsa.

Illagan nähdään jo viidettä kertaa Ally Pallyssa, mutta hänellä on tilillään vasta yksi voitto. Se tuli vuoden 2013 MM-kisojen karsintakierroksella Jamie Lewisistä. Viime vuonna Illagan kärsi tasaisen ottelun jälkeen tappion Cristo Reyesille. Nyt olisi erinomainen mahdollisuus edetä toiselle kierrokselle ja yrittää jymypaukkua, eli MVG:n kaatoa.

Arvio: Illagan on hienoinen suosikki Murrayta vastaan, mutta luvassa on varmasti tasainen kamppailu. Kumpi ottelusta meneekään jatkoon, niin MVG:tä vastaan mahdollisuudet tulevat olemaan vähissä.

Murray vs. Illagan                  2–3
van Gerwen vs. Illagan         3–1


Michael van Gerwen heitti kaksi yhdeksän tikan peliä mahdollista avauskierroksen vastustajaa Ryan Murrayta vastaan.

 

Dartsin MM-kilpailut alkavat tänään Ally Pallyssa, suora lähetys Viaplaylla alkaa klo 19:45! Pelaajien esittelyt jatkuvat vielä keskiviikkona ja torstaina.