
Alisa Mäkelä (vas.) kamppailee Classicin paidassa PSS:n pelaajia vastaan. Kuva: Tomi Nousiainen
Alisa Mäkelä oli nostamassa Hämeenlinnan Steelersin edustusjoukkuetta naisten salibandyliigaan jo 14-vuotiaana vuonna 2016. Tällöinen valmentaja Jani Perkiömäki sanoi Mäkelästä: ”Hänellä ei ole hermoja ollenkaan”.
Teksti: Jaakko Servo
Valmentaja tarkoitti hermottomuudella Mäkelän ratkaisumaaleja Steelersin liigapaikan ratkaisseessa ottelussa. Entinen lapsitähti asuu nykyään Espoossa, ja peliura on tauolla loukkaantumisten vuoksi. Nyt hän keskittyy opiskeluihin Aalto-yliopistossa. Mäkelän polvi on leikattu kahteen otteeseen, minkä vuoksi otteluita ei ole kertynyt kauden 2020-2021 jälkeen. Viimeisimmät pelinsä ennen taukoa Mäkelä pelasi Tampereen Classicissa.
Mitä Mäkelä nyt ajattelee urastaan, loukkaantumisista ja tulevaisuudesta?
- Kuka olet ja mistä olet kotoisin?
”Alisa ”Allu” Mäkelä, 20 vuotta. Syntynyt Helsingissä mutta kotoisin Hämeenlinnasta.”
- Mikä Hämeenlinnassa on parasta?
”Sieltä löytyy kaikki tarvittava. Kiva ja nätti kaupunki.”
- Missä mennään loukkaantumisten ja kuntoutuksen kanssa?
“Tauko on menossa kahden polvileikkauksen takia. Ensimmäinen loukkaantuminen tapahtui ihan pelitilanteessa, jossa vasemman polven eturistiside napsahti poikki. Kuntoutuksella koetettiin saada jalkaa kuntoon, mutta se ei auttanut. Ensimmäisen polvivamman jälkeen odotti leikkaus.”
“Kuntoutin jalan takaisin pelikuntoon ja palasin peleihin. Jalka ei kuitenkaan ollut entisensä. Polvi oli jäykkä kuntoutuksesta huolimatta ja eturistiside meni uudestaan poikki, mutta tällä kertaa vähitellen rasituksesta.“
“Tällä hetkellä on taas kuntoutus menossa, mitä opiskeluilta kerkeää. Salilla koitan saada lihasta jalkoihin sekä vahvistettua niitä, ja myös totuttaa jalkoja rasitukseen ja iskuihin. Polvi tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen, ja peliuran jatkaminen kiinnostaa.”
- Miten päädyit salibandyn pariin ja onko muuta urheilutaustaa?
“Pienenä pelasin jalkapalloa ja pesäpalloa. Pihapelejä tuli pelattua naapureiden poikien kanssa. Yläasteella kaverini pelasi salibandya joukkueessa, lähdin hänen mukana harjoituksiin. Tämä kaveri on nykyinen ammattilaisjalkapalloilija, ulkomaillakin pelannut Katariina Kosola.”
“Ensikosketuksen salibandyharjoituksiin sain jo kuitenkin ala-asteella, mutta silloin se ei vielä aivan lähtenyt. Jalkapallo vei vielä tällöin voiton salibandysta. Aloittaessa salibandyn dominoin kuitenkin välittömästi tyttöjen aluesarjoja.”
- Miksi salibandy valikoitui omaksi lajiksi?
“Salibandy oli kivempaa uutena lajina kuin tuttu pesäpallo, jonka päätinkin lopettaa.”
- Onko sinulla esikuvia/idolia urheilun parista tai muuten elämästä?
“Alisa Pöllänen Classicista oli esikuvani salibandysta. Toinen, jota katsoin ylöspäin oli Hämeenlinnan Steelersin pelaaja Katariina Niemi. Häntä jopa pelkäsin.”
- Miten kuvailisit itseäsi ihmisenä/pelaajana/roolisi joukkueissa?
“Ihmisenä olen tasapainoinen, kiltti, avulias ja omin sanoin vitun hauska. Pelaajana ratkaisija. Innostun pelin viimeisimmistä minuuteista. Muut pelaajat katsovat minuun ottelun tärkeimmillä hetkillä. Roolini joukkueissa varsinkin nuorempana oli olla maalintekijänä.”
- Pelinumero ja sen tarina?
“Seitsemän oli yksinumeroinen luku. Se oli vapaana ja omasta mielestäni hyvä numero.”
- Paras/kauhein muisto pelireissusta/pelistä?
“Kauhein muisto oli pelireissu Steelersin naisten kanssa. Se oli ensimmäinen pelireissuni edustusjoukkueen mukana. Peli oli Joutsenossa ja minulla ei ollut suojalaseja mukana. (Suojalasit pitää olla kaikilla vuonna 1999 ja myöhemmin syntyneillä.) Suojalasit kuitenkin löytyivät ja pääsin pelaamaan.”
“Parhaat muistot salibandysta ovat kaudet, jolloin sain pelata parhaan kaverini Juulia Katajan kanssa.” (Juulia Kataja oli juuri voittamassa alle 19-vuotiaiden naisten maailmanmestaruutta Ruotsissa)
- Vahvuudet ja heikkoudet pelaajana?
“Heikkouksia fyysiset ominaisuudet ja vahvuutena peliäly.”
- Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi?
“Nauttia enemmän kaikesta sekä elää hetkessä. Nuorempana en osannut sitä vielä arvostaa.”
- Milloin Alisa nähdään taas salibandykentillä?
“Fiiliksen ja polven voinnin mukaan pikkuhiljaa. Tällä kaudella ei ehkä vielä, mutta seuraavalla kaudella voisi olla jo mahdollista.”
- Missä näet itsesi tulevaisuudessa?
“Parhaan kaverini Juulia Katajan kanssa Hämeenlinnassa naapureina omakotitaloissa.”
- Mitä emme tiedä sinusta?
“Olen ollut kirjoittamassa kirjaa, jota on painettu useita kappaleita. Kirjan voi löytää nimelläni Alisa Mäkelä Hämeenlinnan kirjastosta.”

Mäkelä Hämeenlinnan Steelersin paidassa. Kuva: F-liiga
Nuorena Mäkelä valittiin ikäluokkaleireille Eerikkilään. Leireille valitaan ikäluokkansa parhaat pelaajat Suomesta. Näistä Mäkelälle on jäänyt huono maku suuhun leirien vakavuuden vuoksi.
Mäkelä on pelannut urallaan Hämeenlinnan Steelersissä ja Tampereen Classicissa. Tehoja naisten salibandyliigassa on kertynyt kaikkiaan 27 otteluun 9+8=17.
Mäkelän maali Steelersin paidassa: