Uusi TV-sarja avaa Jeffrey Dahmerin elämää

 

Ensimmäinen jakso on esitettiin Netflixissä tänä syksynä 21. syyskuuta. 

Jeffrey Dahmer (21.5.1960 – 28.11.1994) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja  ja kannibaali, joka murhasi 17 miestä vuosina 1978-1991. Suurin osa murhista ajoittui 1990-luvun taitteeseen. Dahmerin uhrit olivat nuoria, pääasiassa vähemmistöihin kuuluvia homomiehiä. 

Dahmer käytti vaatenukkea seksin harrastamiseen ennen murhien alkamista. Hän alkoi huumata ja raiskata seksikumppaneitaan heidän ollessaan tiedottomassa tilassa. Tästä Dahmer siirtyi murhaamiseen ja seksin harrastamiseen ruumiiden kanssa.

                                                                                                                     Lapsuus ja Nuoruus 

Kuva: Kuvakaappaus Netflixisistä.

Jeffrey Dahmer oli iloinen, ystävällinen ja sosiaalinen poika, kunnes hän tajusi kuuluvansa vähemmistöön. Tämä aiheutti hänelle paljon paineita ja ahdistusta, sillä hän oli saanut kristillisen kasvatuksen. Kasvatuksesta johtuen tätä ei tultaisi  hyväksymään ollenkaan. 

Osa musiikkimaailman artisteista on poistanut omasta tuotannostaan  Jeffrey Dahmeriin liittyviä sanotuksia. Maailmantähdet eivät missään nimessä halua osallistua tai olla osallisina asioihin mitä Jeffrey Dahmer on tehnyt uhreilleen.

Vangitseminen ja Kuolema 

22 heinäkuuta 1991 muuan Tracy Edwards onnistui pääsemään pakoon Dahmerin asunnosta. Edward sai pysäytettyä poliisiauton ja vei  poliisit takasin Dahmerin asunnolle. Poliisit löysivät asunnosta 11 ruumista, sekä valokuvia uhreista ennen ja jälkeen kuoleman. Jääkaapista löytyi lisäksi uhrien päitä. Dahmer pidätettiin ja häntä syytettiin 15 murhasta, joista hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen 17. helmikuuta 1992.

Dahmer sai kuitenkin surmansa vankilassa 28. marraskuuta 1994, kun toinen vanki pahoinpiteli hänet. 

Jefferyyn äiti ja isä erosivat äidin pahojen mielentervysongelmien vuoksi. Äiti ja pikkuveli  David muuttivat pois  perheen yhteisestä kodista. Äiti  jätti Jeffreyn isänsä kanssa asumaan ja  myöhemmin Jeffreyn isä muutti hotelliin asumaan. Siltä Jeffrey muutti  isoäitinsä luokse, jonka luona hän yritti hetken elää normaalia elämää siinä onnistumatta. 

Kirjoittaja: Zinna Kennedy