Kapteeni Teemu Tallberg: “IFK:n arvot näkyvät tänäkin päivänä”

IFK voitti Ässät Nordiksella tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 2-0. Juhlaottelun jälkeen Teemu Tallberg kertoi Floppitaululle ajatuksiaan perinteisestä seurasta, sen arvoista ja kapteenin roolista.

Teksti: Olavi Ryhänen

IFK:n kapteeni Teemu Tallberg korostaa puolustuksen tärkeyttä pelin kuntoon laittamisessa. (Kuva: Kari Rinta-Rahko)

Teemu Tallberg on taivaltanut pitkän matkan Oulunkylän Kiekkokerhosta HIFK:n kapteeniksi.

Helsinkiläis seura täytti 125-vuotta miltä se tuntui edustaa näinkin perinteikästä seuraa, kuin IFK ja vielä kapteenin merkki rinnassa?

“8-vuotiaana tulin IFK:hon OKK:sta. Kun koko junnupolku meni IFK:ssa ja nyt saa omassa kotiseurassa kantaa kapteenin merkkiä, kannan sitä ylpeydellä. 125-vuotias IFK on iso juttu koko seuralle. Ne arvot, jotka ovat pysyneet joukkueessa vuosien varrella, näkyvät tänä päivänäkin katsomossa ja kentällä”, Tallberg korostaa Floppitaululle.

IFK:n alkukausi on ollut enemmän tai vähemmän vaiheikas. Nyt kuitenkin helsinkiläisseura on neljän ottelun piste- ja kahden ottelun voittoputkessa.

“Peli on ollut nousujohteista kymmenen matsia. Koko ajan on kehitetty peliä. Isoin asia on ollut tunne ja pääkopan henkinen valmius pelata, Se alkaa jo näkyä yksilösuorituksissa ja joukkueen pelissä. Oikeaan suuntaan ollaan menossa.”

“Puolustuspeli on kulmakivi”

Joukkueen kaksi edellistä ottelua ovat olleet vähämaalisia, ja IFK on puolustanut kurinalaisesti.

Onko tämä joukkueen uusi trendi?

“Tärkeintä on se, että pystyy puolustamaan hyvin. Mitä vähemmän vastustaja saa vaarallisia maalipaikkoja, sitä vähemmän se näkyy tulostaululla”, Tallberg kuittaa.

“Luotiin paljon maalipaikkoja, mutta valitettavasti ei kaikki menneet sisään. Pieni napsu siihen maalintekoon vielä unohtamatta puolustuspeliä, niin tulee varmasti isompimaalisia pelejäkin. Puolustuspeli on kuitenkin se meidän kulmakivi, ja haluamme parantaa sitä.”

HIFK:n loppukauden tavoitteet ovat Tallbergin mukaan keväässä, mutta liikaa ei kannata ennakoida.

“Kyllähän tavoite on pärjätä. Tässä vaiheessa emme katso kuitenkaan liian pitkälle. Mennään hetki kerrallaan, ja kehitetään peliä koko ajan.”

“Jos ajatus lähtee karkaamaan liian kauas, sitten yleensä se pelikin lähtee karkaamaan. Pitää muistaa se, että tavoite on keväässä, mutta siihen ei päästä toiveajattelulla. Pitää päivästä toiseen tehdä se työ.”

Juttua muokattu perjantaina 14.10 klo. 11:11 Helsinkiläis seura täytti 125-vuotta miltä se tuntui edustaa näinkin perinteikästä seuraa, kuin IFK ja vielä kapteenin merkki rinnassa? korjattu kirjoitusvirhe