Otteluraportti: Leijonat taipui niukasti Tshekille
Sveitsin EHT-turnaus alkoi Leijonien ja Tshekin osalta Helsingin jäähallissa torstai-iltana. Ottelu päättyi lopulta Tshekin hyväksi 3-2. Teksti: Olavi Ryhänen
Sveitsin EHT-turnaus alkoi Leijonien ja Tshekin osalta Helsingin jäähallissa torstai-iltana. Ottelu päättyi lopulta Tshekin hyväksi 3-2. Teksti: Olavi Ryhänen
HEOCastin viimeinen osa on täyttä kultaa. Ukot ovat kahden viikon jälkeen ihan finaalissa, niin kuin Ranska ja Argentiina. Artturi Haatajan isännöimä kolmas jakso, jossa mukana tuttuun tapaan Olavi Ryhänen, Henri Hokkanen ja Veikka Lokka. HEOCast toivottaa hyvää joulua muutamien hauskojen bloopereiden kera, jotka löytyvät alapuolelta! Trombit · HEOcast Osa 3
Suomen alle 20-vuotiaiden kiekkoilijoiden MM-kisat lähestyvät, ja joukkue on julkaistu. Päävalmentaja Tomi Lämsä antoi kommenttinsa tulevista kisoista Floppitaululle. Entä miten Venäjän liigasta palannut Lämsä näkee oman tilanteensa valmentajana? Teksti: Olavi Ryhänen
Juniorisarjoissa on tällä kaudella ollut iso ongelma. Törkytaklaukset saavat huomiota sosiaalisessa mediassa. Nykyteknologia mahdollistaa monta uutta asiaa; vaikka viisi vuotta sitten tällaisesta ei ollut tietoakaan. Teksti: Olavi Ryhänen
Jyp on tähän asti pelannut vaiherikkaan kauden kiekkoliigassa. On ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Suomeen palannut maalivahti Veini Vehviläinen kertoo Jypin tavoitteiden kuitenkin olevan pudotuspeleissä. Teksti: Olavi Ryhänen
Hyvin kauden aloittanut Vegas Golden Knights kohtasi heikosti kauden aloittaneen New York Rangersin varhain Suomen aikaa. Artemi Panarin sai täyteen 600 NHL-tehopistettä. Teksti: Olavi Ryhänen
New Yorkin suurseura eli NHL:n alkuperäiseen kuusikkoon kuuluva Rangers vaeltaa puolen hehtaarin metsässä kaikkien odotusten vastaisesti. Teksti: Olavi Ryhänen
Maanantaina 5. joulukuuta HIFK kohtasi Jukurit Nordiksella. Ottelu päättyi mikkeliläisten hyväksi 3-1. “Ei se ihan lähtenyt meidän osalta. Pyörittiin liikaa kulmissa eikä saatu maalipaikkoja aikaiseksi, ja kaveri teki pari enemmän. Huono peli meiltä”, IFK:n Kristian Vesalainen kommentoi ottelun jälkeen Floppitaululle. Teksti: Olavi Ryhänen
Tervetuloa kuuntelmaan HeoCastin avausta, aiheena jalkapallon MM-kisojen lohkovaihe ja mestariehdokkaat. Isäntänä tiukkoja kysymyksiä esittää Henri Hokkanen, asiantuntijoina Floppitaulun Artturi Haataja, Veikka Lokka ja Olavi Ryhänen.
IFK voitti Ässät Nordiksella tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 2-0. Juhlaottelun jälkeen Teemu Tallberg kertoi Floppitaululle ajatuksiaan perinteisestä seurasta, sen arvoista ja kapteenin roolista.