Henkilöhaastattelussa Jypin Veini Vehviläinen: “Suomessa maalivahtivalmennus on hyvällä tasolla”

Jyp on tähän asti pelannut vaiherikkaan kauden kiekkoliigassa. On ollut ylämäkiä ja alamäkiä. Suomeen palannut maalivahti Veini Vehviläinen kertoo Jypin tavoitteiden kuitenkin olevan pudotuspeleissä.

Teksti: Olavi Ryhänen

Veini Vehviläinen solmi kolmen vuoden mittaisen sopimuksen Jypin kanssa. (Kuva: jypjyvaskyla ig)

Veini Vehviläinen, 25, on ollut ulkomaankiertueella ennen paluuta Jyväskylään. Onko liiga muuttunut hänen poissaollessaan?

“Vaikea sanoa, onko se niin hirveästi muuttunut. Hyvää kamppailupelaamista ja taktista pelaamista. Peruselementit löytyvät, joista tunnistaa suomalaisen jääkiekon ainakin omaan silmään.”

Viime viikolla Jyp pelasi voitokkaan ottelun Vehviläisen vanhaa seuraa Oulun Kärppiä vastaan.

“Kyllä siinä pieni extralataus on, paljon tuttuja vastassa, niin haluaa saada parasta irti. Pelin aikana asia kuitenkin unohtuu”, hän kommentoi ottelua Floppitaululle.

“Tekemisen meininki”

Suomi on maailmalla tunnettu hyvästä maalivahtituotannosta ja sen valmennuksen laadusta. Miten tärkeänä pidät henkilökohtaista valmennusta maalivahtina?

“Mitä itse olen seurannut, niin Suomessa maalivahtivalmennus on hyvällä tasolla. Jääkiekkoliitto on tehnyt hyvää työtä. On koulutettu ja yhdessä mietitty asioita. Marko Torenius on käynyt yhdessä muiden kanssa isoja raameja läpi. Tuntuu että Suomessa on aika lailla samalla sivulla uuden polven maalivahtivalmentajat ja myös vanhat siinä, mitä suomalainen maalivahtipeli on ja mitä asioita siinä arvostetaan.”

Jypin peli on viime aikoina näyttänyt hyvältä, ja suoritusvarmuus on paistanut joukkueen suorituksissa.

 “Hyvä tekemisen meininki on ollut koko ajan, mitä itse olen ollut mukana. Hyvä porukka ja on mukavaa keskenään”, Vehviläinen kommentoi joukkueen fiilistä.

Toukokuussa Suomi isännöi MM-kisoja yhdessä Latvian kanssa. Leijonissa on Veinille tuttu valmentaja Jukka Jalonen.

Houkuttelevatko MM-kisat?

“Kyllä ne aina houkuttelevat, sinne on vaan niin pitkä aika, että en ole vielä jaksanut asiaa miettiä. Joukkueen mukana mennään, ja päivä kerrallaan tekee hommia. Muut sitten päättävät, ketkä siellä pelaavat.”

Voimatasojen ylläpitoa ja huoltavaa harjoittelua

Jypin valmentajakaksikko Jukka Rautakorpi ja Ville Nieminen tuli täksi kaudeksi Jyväskylään. Miten tuttu kaksikko penkin takana sinulle on?

“Rautakorpi oli U20-maajoukkueessa samaan aikaan minun kanssani. Toimintatavat on tutut, ja vähän tuntee miestä myöskin. Nieminen on uusi tuttavuus, mutta jämäkkiä jätkiä ne molemmat on. Hyviä valmentajia molemmat.”

Jääkiekkokausi on pitkä, ja kaikki harjoitukset eivät ole ohjattuja. Se, mitä kaikkea maalivahti tekee kauden aikana omatoimisesti, vaihtelee.

“Riippuu hirveästi, mitä pitää kehittää ja paljonko on pelejä. Huoltavaa harjoittelua tai jos pitää voimatasoja saada ylöspäin tai ylläpitää, kestävyyttä tai aerobista, se voi oikeastaan olla ihan mitä vaan. Aika paljon kauden aikana voimatasoja ylläpidetään ja huolletaan kehoa,  ainakin tässä vaiheessa uraa olevalle pelaajalle.”

Jypillä on paljon tulivoimaa, mutta kenellä on vaikein laukaus torjuttavaksi?

“Kyllähän toi Joakim Kemell, sillä on hyvä ja kova laukaus, Samuel Salosella on myös hyvä laukaus ja Juuso Puustisella, siinä on kolme jotka erottuvat.”

Joulukuun kysymyksiin kuuluu mitä toivot joululahjaksi?

“Toivon, että pysyisin terveenä ja pelit menisivät hyvin, ehkä se riittää aika hyvin.”