Juuso Toivola ja Jenni Hiirikoski ennakoivat tulevia MM-kisoja

Floppitaulun toimitus tapasi naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivolan ja kapteeni Jenni Hiirikosken jääkiekkoliiton Leijonalounaalla. Miten joukkue on käsitellyt viime aikojen kohut ja putoamisen B-lohkoon?

Teksti: Piia Utoslahti, kuvat Ronja Saxelin

Naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola ja joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski pääsivät Floppitaulun tenttiin. Edelliset MM-kisat menivät  penkin alle, mutta päävalmentajan ja kapteenin mukaanvirheistä on opittu ja jatketaan entistä vahvempana eteenpäin.

“Päävalmentajan pesti oli haastavaa ottaa vastaan, mutta haastavassa paikassa olivat varmasti kaikki. Mutta niistä tapahtumista on jo sen verran aikaa, että ne voidaan jättää nyt taakse. Katsomme kaikki eteenpäin”, Toivola painottaa.

Kesken edellisten MM-kisojen läheisen ystävänsä häihin päästetty Susanna Tapani ja aiheesta noussut kohu on  päävalmentajan mukaan käsitelty ja laitettu pöytälaatikkoon. Meneillään oleva kausi on tärkeintä, ja siihen joukkue keskittyy täysillä.

“Menneet ovat menneitä ja annetaan niiden asioiden olla”, Toivola toivoo.

Entisen päävalmentajan Pasi Mustosen ja maalivahti Noora Rädyn kanssa Toivolan mukaan hänellä on oikein hyvät välit.

“Molempien kanssa olen ollut yhteyksissä”, Toivola vakuuttelee Floppitaululle.

 

Juuso Toivola ja Jenni Hiirikoski (vas.) liiton Henna Malmbergin tentissä.

Toivolan rooli päävalmentajana: mitä on edessä?

Pasi Mustosen kakkosvalmentajana Toivola koki, että hänellä oli normaali valmennusryhmän rooli. Hän ja Mustonen sparrasivat toinen toisiaan ja suunnittelivat valmennusta yhdessä.

”Hyvät ja opettavaiset kahdeksan vuotta”.

Toivola kertoo arvostavansa Mustosta valmentajana ja ihmisenä todella paljon.

Aikalisät piti pääsääntöisesti Mustonen, mutta Toivolalla oli niissä omat osuutensa.

Seuraavissa MM-kisoissa ei Toivolan mukaan heikkoja joukkueita ole, eikä joukkueen motivoiminen kisoihin ole vaikeaa. Kaikki kisoissa mukana olevat joukkueet ovat erittäin voitontahtoisia.

“Luomme jokaiseen peliin omat toiminnat ja pelikohtaiset tavoitteet. Peli sytyttää ja valmistaudutaan siihen. Kun pelaajat syttyvät peliin, niin valmennuskin syttyy”, Toivola kertoo Floppitaululle.

Päävalmentaja Toivolalla on valmentajana uralleen yksi kirkas tavoite, voittaa Olympiakulta.

Kapteeni Hiirikoskea ulkopuolelta tulevat paineet eivät hetkauta

Joukkueen ympärillä vellova kohu on selvästi vaikuttanut kapteeni Jenni Hiirikosken ja muiden naisten pelaamiseen, mutta keskittyminen pyritään pitämään korkealla pelistä toiseen.

Kokeneen kHiirikosken on hänen omien sanojensa mukaan helpompi käsitellä ulkopuolelta tulevia paineita, mutta kovimmat paineet ja odotukset tulevat varmasti häneltä itseltään.

“Eivät ne ulkopuolelta tulevat paineet minulla itselläni vaakakupissa paina”, yli 300 maaottelua urallaan pelannut”, Hiirikoski kertoo.

Hiirikosken mielestä asetelmat ennakkoa heikompia maita vastaan ovat muuttuneet. Hänen mielestään vasta pelien jälkeen näkee, mitkä niitä heikompia maita ovat. Kapteenin mukaan joukkue itse aiheutti viime kisoissa tilanteen, joka tulevissa kisoissa tulee vastaan.

“Uusi tilanne tulee eteen. Olemme ennen aloittaneet pelaamaan suoraan pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan. Nyt olemme eri asetelmassa. Tämä on hieno mahdollisuus meidän joukkueellemme”, Hiirikoski vakuuttaa.

Pasi Mustosen ja Noora Rädyn välit eivät vaikuta Hiirikosken mukaan joukkueeseen mitenkään, enempää hän ei halua sitä edes käsitellä.

Edelliset MM-kisat ja kaikki hullunmylly, mitä joukkueen sisällä on oli, ei ole vaikuttanut kokeneeseen kapteeniin muuta kuin pelillisessä meilessä.

“Edellisten kisojen pelillinen anti oli meille pettymys, mutta siitä on päästy eteenpäin. Se on itselläni jäänyt eniten mieleen. Elämässä sattuu asioita koko ajan, niistä täytyy oppia ja mennä eteenpäin.”

 

Kokenut kapteeni Hiirikoski Floppitaulun tentissä

Onko paluu Suomeen vielä mahdollinen?

Seitsemättä kauttaan Ruotsissa pelaava Hiirikoski pysähtyy miettimään uraansa länsinaapurissa ja sitä, haluaisiko hän joskus vielä pelata Suomessa.

“Minulla ei ole vielä ollut sellaista mahdollisuutta. Sopimusasiat ovat aina olleet päällä Ruotsissa. En tiedä vielä mihin elämä minua vie”.

Toisaalta Hiirikoskea voi pitää vielä nuorena: Riikka Sallinen (ent. Välilä) pelasi häntä 11 vuotta pidempään.

“Kiva kuulla näinkinpäin, kun yleensä saan kuulla vielä siitä että kauanko sä vielä pelaat ja montako vuotta”, kippari naurahtaa.