Time Matchille ansaittu onnistuminen – “Omistajalle mieluinen joululahja”

Vermon keskiviikkoisissa Toto65-raveissa yksi säväyttäjistä oli Markku Niemisen valmentama Time Match, joka palasi pitkästä aikaa parrasvaloihin napattuaan ensimmäisen voittonsa sitten viime vuoden lokakuun.

Teksti: Veeti Suomalainen, Kuvat: Suomen Hippoksen kuvapankki

Ari Moilasen kipparoima 4-vuotias Time Match matkusti lähdön aikana pääosin toisessa parissa ulkona, josta ruuna esitti napakan loppukirin 14,0-vauhtisessa lopetuksessa. Time Matchin voittoajaksi kirjattiin 17,3/3140 metriä. Hannu Korven Grainfield Aiden oli maalissa toinen, ennen kolmanneksi kirinyttä Joseph Bokoa.

”Hevonen oli tänään kyllä hyvä ja seuraili matkan aikana muita helposti”, ohjastaja Moilanen kertoi lähdön jälkeen Floppitaululle.

”Ansaittu voitto, sillä hevonen on kilpaillut läpi kauden kovissa ikäluokkakisoissa ilman onnistumista. Voitto oli varmasti ainakin omistajalle mieluinen joululahja”, Moilanen lisäsi.

Moilanen ohjasti illan aikana myös toisen voiton, joka tuli ravien kymmenennestä lähdöstä Jussi Suomisen valmentaman Villivekon kanssa.

Pitkänmatkalaisille onnistunut reissu

Kauhavalla tallia pyörittävä Antti Ala-Rantala ei tehnyt hevostensa kanssa Vermoon turhaa reissua, kun 10-vuotias suomenhevostamma Tutun Impi otti toisen peräkkäisen voittonsa Esa Holopaisen ohjastamana.

”Kilometrejä hevosauton mittariin tulee vuodessa päälle 90 000, joten mukavaa se on pitkänmatkalaisena onnistua”, Ala-Rantala iloitsi.

Tutun Impillä oli ennen viime voittoa alla pitkä voitoton jakso, mutta nyt myös ykkössijoja on alkanut tulla.

”Talvi on tälle hevoselle kulta-aikaa, sillä vauhdit ovat vähän hitaammat ja tämä jaksaa polkea aina tasaisesti perille”, Ala-Rantala tuumi.

Toto65-pelissä voittoihin ylsivät myös Samuli Innasen valmentama Infinito, Pekka Korven Arctic Crown, Cathy Johanssonin Hila’s Elton sekä Kati Erikssonin Callela Kickoff.