Sanonta kuuluu, että urheilu on maailman tärkein turha asia. Miksi se, kun urheilija potkaisee pallon verkolla varustettuun kehikkoon tai saapuu maaliviivan yli muita nopeammin, aiheuttaa ihmisissä välillä hyvin voimakkaita reaktioita?

Penkkiurheilija saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin sekoittuvat jännitys, riemu ja pettymys. Suosikkiurheilijan tai -joukkueen sekä onnistumiset että pettymykset voivat saada ihmiset riehumaan kaduilla jopa yön läpi. Onnistumisia on kiva juhlia yhdessä ja harmitusta puretaan joskus jopa liiallisillakin keinoilla.

Joku voi pitää urheilun vuoksi stressaamista turhana ja naurettavana. Koen urheilun tietynlaisena viihteen muotona. Samalla tavalla kuin ihmiset hakevat elämyksiä artistien keikoista, näytelmistä tai elokuvista, pystyy urheilun seuraaminen tarjoamaan unohtumattomia elämyksiä. Lisäksi siihen sisältyy suuri määrä jännitystä, jota ei joka paikassa ole mahdollista kokea.

Penkkiurheilijan tunteet voivat kummuta esimerkiksi ylpeydestä omaa maata tai kaupunkia kohtaan tai tietynlaisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Jos on seurannut tiettyä joukkuetta pitkään, voi kokea itsensä niin sanotusti osaksi joukkuetta. Isot tapahtumat keräävät paljon uusia katsojia, jotka eivät lajia muuten seuraa. Monet haluavat olla osa isompaa joukkoa ja muutkin kuin ydinkannattajat voidaan nähdä juhlimassa vaikkapa jääkiekon MM-kultaa. Jopa hieman ironista, että esimerkiksi Suomessa muuten hiljaisena ja arkana pidetty kansa kerääntyy yhteen pallopelien vuoksi.

Joskus fanitus menee pahemman kerran yli. Muun muassa englantilaisesta jalkapallosta löytyy lukuisia ilkivaltatapauksia, kun joukkue on hävinnyt arvokisoissa. Paikallispelit saattavat aiheuttaa verisiäkin tappeluita fanien välillä. Myös Töölössä nähtiin lokakuussa tapaus, jossa urheilubaariin hyökättiin rikkomalla ikkuna ja käymällä sisällä olleiden ihmisten kimppuun. Tapahtumasta epäiltiin HIFK:n faneja, jotka yrittivät etsiä paikallisvastustaja HJK:n kannattajia. 

Penkkiurheilu on hauska harrastus ja harrastusten kuuluukin herättää tunteita, mutta joskus olisi hyvä miettiä, onko se ihan noin vakavaa kuitenkaan. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa jopa urheilijat itse ovat suhtautuneet epäonnistumiseen lievemmin kuin kannattajat. Myös ilon hetkillä kannattaa pitää järki päässä, mestaruuksien juhlimiseenkin kun löytyy parempiakin keinoja kuin paikkojen hajottaminen ja katujen roskaaminen.

Kolumnin kirjoittaja on HEOn kansanopiston urheilutoimittajaopiskelija.