
Finaalipeleihin tottuneet Suomi ja Ruotsi joutuivat tyytymään pronssiotteluun. Kuva: Juha Hautakangas/salibandy.fi
Salibandyn naisten MM-kilpailuissa nähtiin ennennäkemätön yllätys, kun molemmat lajia hallinneista suurmaista, Suomi ja Ruotsi hävisivät oman välieräottelunsa ja tipahtivat ulos finaalista. Koskaan aiemmin ei ole ollut turnausta, jossa vähintään toinen ei pelaisi loppuottelussa.
Suomi pelasi oman välieränsä kisojen emäntäjoukkue Tshekkiä vastaan lauantaina. Odotettavissa oli tiukka ottelu ja sellainen siitä myös muodostui. Tshekki voitti pelin erittäin harvinaisella lopputuloksella: 1-0. Voitto oli täysin ansaittu, Tshekki kun oli paremmin pelin päällä ja Suomi pelastui useita kertoja osittain SaiPa-maalivahti Miia Maarasen hyvien otteiden ja osittain tuurin ansiosta. Ratkaisu nähtiin toiseksi viimeisellä peliminuutilla, kun Tshekin joukkueen kapteeni Michaela Kubečková laukoi pallon maaliin ja räjäytti kotiyleisön. Suomi ei ehtinyt tasoittamaan ottelua ja Tshekki eteni ensimmäistä kertaa historiassaan naisten MM-finaaliin. Suomi on edellisen kerran juhlinut kultaa vuonna 2001 ja tappion myötä mestaruusjahti jatkuu edelleen.
Yhdeksän edellistä mestaruutta voittanut Ruotsi joutui myös pettymään rajusti, kun Sveitsi oli huomattavasti valmiimpi ja eteni finaaliin maalein 3-6. Sveitsin pelitaktiikka näytti tarkkaan hiotulta eikä Ruotsi saanut pelistä kiinni missään vaiheessa. Ensimmäisen erän jälkeen Sveitsi oli shokeerannut Ruotsia neljästi ja johti peliä 1-4. Ottelun viimeiselle vitoselle lähdettäessä oli peli jo 1-6 eikä Ruotsi orastavasta loppukiristään huolimatta päässyt hätyyttelemään Sveitsiä, joka paineli loppuotteluun kuudetta kertaa historiassaan.

Suomi ei onnistunut maalinteossa Tshekkiä vastaan. Kuva: Juha Hautakangas/salibandy.fi
Kummankaan turnaus ei ollut enää pelastettavissa, joten pronssiottelussa pelattiin lähinnä siitä, kumpi saa niin sanotusti lohtumitalin ja kumpi jää ensimmäistä kertaa koskaan tyhjin käsin. Suomi oli onnistunut karistamaan pettymyksen paremmin ja vaikka kumpikaan ei vaikuttanut olevan mukana täysillä prosenteilla, Suomen naiset pesivät kasvonsa ja jatkoivat mitaliputkea esiintymällä pirteämmin. Peli päättyi Suomen voittoon maalein 4-6. Pronssi oli Suomen historian neljäs.
Maailmanmestaruuden vei Sveitsi, joka esitti finaalissa melkoisen puolustustaistelun. Tshekki oli pelillisesti hallitsevampi ja painoi päälle, mutta sveitsiläisten peitot olivat kohdillaan, tolpat olivat suotuisat ja maalivahti Lara Heini piti loppuun asti nollapelin, jonka myötä ottelun päättyessä tulostaululla olivat lukemat 2-0. Porvoon Salibandyseurassa Suomen mestaruuttakin juhlinut Céline Stettler laukoi Sveitsin avauserässä johtoon ja kolmannen erän viimeisellä minuutilla Isabelle Gerig upotti pallon tyhjään maaliin. Mestaruus oli Sveitsille historian toinen, edellinen tuli vuonna 2005. Tshekillä ei ole yhtään mestaruutta: se on aiemmin voittanut kaksi pronssia, hopeamitali on kaikkien aikojen ensimmäinen.
Teksti: Joona Luomala


