
Kamppailu aloitusvoitosta. Kuvaaja: Aleksi Salmi
Perjantain myöhäisin Liigaottelu Jokerit – TPS alkoi puoli kahdeksan. Ilmassa oli 90-luvun klassikon tuntua, jolloin joukkueet kohtasivat toisensa monesti finaaleissa.
Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista kamppailua ja välillä meinasi tunteetkin kuohahtaa. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 0-0.
Toisessa erässä turkulaiset onnistuivat luomaan enemmän vaarallisia maalipaikkoja. Maali nähttin lopulta, kun erää oli jäljellä hieman yli neljä minuuttia. Joel Määttä siirsi tarkalla laukauksella TPS:n 1-0 johtoon Niklas Ylitalon ja Ruben Rafkinin toimiessa syöttäjinä.
TPS:n maalivahti Eeu Mäkiniemi joutui torjumaan vain kerran, kun taas toisessa päässä Tomi Karhunen seitsemän kertaa.
Kolmannessa erässä Jokerit otti jäähyn liian monesta pelaajasta jäällä. Jäähyä laitettiin kärsimään Maxime Fortier. TPS onnistui maalinteossa ylivoimallaan, kun Otto Paajanen ampui kiekon maalin yläkulmaan. Syöttäjinä toimivat Arttu Tuhkala ja Niklas Ylitalo.
Jokerit otti loppuhetkillä maalivahdin pois ja pian tämän jälkeen aikalisän. Kotijoukkue tekikin kavennusmaalin 2-1 vajaa minuutti ennen pelin päättymistä kiekon pompittua maalin eteen. Riku Tuomola maalintekijänä ja syöttäjinä Patrik Virta ja Maxime Fortier.
TPS puolusti tiiviisti maalinedustaa ja uhrautui kiekon eteen koko pelin ajan.
Loppulukemat olivat 2-1.
Kirjoittanut: Aleksi Salmi

