Otteluraportti: Jokereiden vieraskiertue jatkui tappiolla

Huono ensimmäinen erä oli liikaa – Jokereille tappio Kazanissa

Ak Bars pelasi sunnuntai ottelussa Jokereita paremmin ja otti heti ensimmäisessä erässä 2-0 johtoaseman. Jokereilla oli hankaluuksia niin kiekolla kuin ilman, mutta joukkue saatiin kasaan erätauolla. Kaksi ensimmäistä erää oli Jokereille hiljaista aikaa, kolmannessa Nicklas Jensen onnistui iskemään kavennuksen. Tasoitusta yritettiin hakea, mutta vastustaja onnistui kolmannessa erässä peräti kahdesti. Ottelu päättyi 4-1.

Avausmaalin tekijä löytyi kotijoukkueesta, Dmitri Voronkov laukoi sisään ajassa 08:34. Erän toinen maali tehtiin samaan päätyyn ajassa 17:32, maalintekijänä Ivan Yemets. Epäonnistunut rangaistuslaukaus oli toisen erän merkittävin hetki.

 

Kolmannessa erässä nähtiin Jokereiden ja Nicklas Jensenin onnistuminen ajassa 44:57. Mutta vastustaja onnistui uudelleen kun peliä oli jäljellä alle kaksi minuuttia, maalintekijänä Stephane Da Costa sekä päälle minuutin myöhemmin Kirill Petrov onnistui maalinteossa.

 

Daniela Kälviläinen