NHL:ssä Phoenix Coyotes kohtaa New York Rangersin. Ottelun alkuseremoniat ovat näyttävät. Kun puolustajalegenda Teppo Nummisen paita nousee hallin kattoon, koko yleisö ratkeaa liitoksistaan ja osoittaa seisaaltaan kunniaa. Viimeistään taustalla soiva musiikki tuo kylmät väreet pintaan.

Illan show jää mieleen erityisenä ja ikimuistoisena.

Lahdessakin on edessä jääkiekkoilta. Kotijoukkueen 39-vuotias Jan Latvala pelaa 1002. ottelunsa SM-liigassa. Hän nousee yksin koko liigahistorian ottelutilaston kärkeen. Tämä on käsittämättömän arvokas meriitti.

Tunnelmasta sitä ei kuitenkaan aisti. Median ennakoissa ja haastatteluissa saavutusta on käsitelty lähinnä sivuseikkana itse illan otteluun. Seremonioiden aikana osa kannattajista ei tunnu edes tietävän, milloin kuuluu seistä tai olla hiljaa.

Mitä ihmettä?

Suomessa urheilun kulttuuri on vielä lapsenkengissä. Samanlaisia esimerkkejä löytyy joka lajin parista. Asiat tehdään liian pienesti.

Atlantin tuolla puolen osataan luoda show lajista kuin lajista. Lajikulttuuri rakentuu suurten henkilöiden ympärille. Legendoja kuuluu kunnioittaa. Tämä positiivinen henkilöpalvonta tuo lajien pariin myös lisää kannattajia ja harrastajia.

Miksi sitten Amerikassa osataan ja Suomessa ei? Kaiken pahan alku on nöyryys. Jos et ole ylpeä itsestäsi, miten voisit olla ylpeä muista? Jos on aina totuttu menemään matalalla profiililla eteenpäin, voi suurten tekojen kunnioittaminen osoittautua vaikeaksi.

Suomalainen urheilu tarvitsee isompia sankaritarinoita. Luodaan niitä.