Ihanat naiset rannalla, karskit miehet merellä

Ystävänpäiväspesiaali:

481

Miehen ja naisen ero

Naiset ja miehet kohtaavat elämänsä vastoinkäymiset erilailla. Naiset mielletään ikävän tapahtuman jälkeen syömässä suklaata ja katsomassa Sinkkuelämän ensimmäisen tuotantokauden uusintoja. Miehet taas korkkaavat oluen ja suu on täynnä makkaraa. Väliin puhahdetaan pari vittusaatanaa.

Kärjistettynä erot ovat räikeitä, käsiteltävät tunteet ovat pohjimmiltaan kuitenkin samoja.

Vastoinkäymisestä toipuminen on prosessi. Miehet hakeutuvat usein laumaan. On tuttu porukka, josta saadaan positiivisen energian taso takaisin kohdilleen. Naiset taas hakevat tukea lähimmältä sydänystävältään, johon on voinut vastaavissa tilanteissa ennenkin luottaa.

479

Tosimiehet merellä

Meitä oli kolme miestä. Olimme kaikki hyviä ystäviä keskenämme. Kaikki omilla tahoillaan kiireisiä. Yhdellä on lapsi ja raskaana oleva vaimo. Toisella hyväpalkkainen työpaikka, josta irtisanotaan ihmisiä. Ja minä, ravintolatyöntekijä, viikon päästä työtön. Pomo otti kaksi päivää sitten minut puhutteluun, kertoi ettei firma tarvitse kaltaistani enään. Olin nyt, kolme päivää myöhemmin yhä poissa tolaltani.

Yksi vahvasti porukkaamme yhdistävä tekijä on meri. Merellä olemme kaikki yhdestä puusta veistettyjä miehiä, jotka viihtyivät aalloilla, kuin sen pinnoilla tanssivat ilmakuplat.

Uraputkessa kiitävä Jari puhuu puhelimeen hypätessään veneeseen. Meneillään on konferenssipuhelu Amerikkaan. Jari koittaa selittää, ettei seuraavia YT-neuvotteluja noin vain kyetä aikaistamaan. Vaikka sehän olisi positiivista, ainakin osakkeiden omistajan mielestä.

“Jon I’m calling you back first thing tomorrow. We need to have a serious reconsideration about this”, syvä huokaus ja Jari lopettaa puhelun. Sillä aikaa me kaksi muuta olemme hiljaisina hoitaneet lähtöhässäkän ja saaneet Mikan vanhan veneen purjeet ylös.

Kaikki käyvät läpi kuulumisensa. Mikalla on stressaava tilanne, vaimo on paisunut jo valtavaksi. Hormonit jylläävät ja Mika joustaa, kaikessa. Jarin ohimot kaljuuntuvat rankan työn vuoksi. Maailman heikko taloustilanne ei saa häntä nuortumaan.

Kerron perään ystävilleni omasta heikosta tilanteesta. Saan sympatiaa ja olalle taputukset. Ele tuntuu hyvältä, mutta ei varsinaisesti helpota, saati ratkaise ongelmaa.

Kolme apeaa miestä istuu veneen laidalla, vaitonaisina. Vaikka lomat ovat kaikilta jo vietetty, aurinko paistaa ja tuntuu lämpimältä. Tuulta on noin 4 metriä sekunnissa. Ajamme sivumyötäisessä tuulessa kohti laskevaa aurinkoa. Jari nostaa Mikan kanssa pallopurjeen. Aluksi kuulen suhinaa, ja “puff”, purje pullistuu. Sekunniksi vene kallistuu nätisti niiaten, jonka jälkeen vauhti kiihtyy. Peräsin kädessäni kevenee.

Tovin purjehdittuamme minut valtaa outo olo. Kuin huolet, raskaana olevat vaimot ja irtisanomiset katoaisivat maailmasta. Katson vieressä istuvia ystäviäni ja totean heidän kasvoiltaan, että tunne on vallannut koko veneen. Purjeet täyttänyt elokuinen ilma on jotenkin valunut veneeseen ja huumannut miehistön.

Mika löytää pilssistä yhden kylmän oluen. Kaikille on sanomattakin  selvää, että nyt on oikea hetki avata hieman ruostunut olutpurkki. Vuorotellen valutamme kurkusta alas jumalaista nestettä. Se ei tunnu oluelta, se tuntuu joltain paremmalta. Suolan ja ruosteen makuinen alumiini tekee oluesta tällä kertaa täyteläisempää.  Meri on antanut sille oman mausteensa.

Tässä sonnilaumassa on voimaa, ei vain sen jäsenissä ja jutuissa, vaan se on jotain vielä suurempaa. Jotain, joka saa minut tuntemaan rentoutuneeksi. Palaamaan takaisin ajalle, jolloin ei ollut talouskriisejä, neuvolakäyntejä tai yllättäviä potkuja töistä. Se on lauman suuruutta, sen rinnalla oman elämän murheet ja käänteet tuntuvat pieniltä.

Ilta aurinko laskee ja lähdemme takaisin kohti rantaa, kohti todellisuudelta. Matkalla katson laiturin viereistä terassia, joka näyttää tällaisena iltana varsin kutsuvalta.
482

Ihanat naiset rannalla

Sytytän savukkeen ja imaisen siitä keuhkot täyteen. Hetken maistelen savua ja puhallan sen sitten ulos. Heti ensimmäinen henkäys rentouttaa ja tuntuu hyvältä. Viime päivien draama on vaikuttanut minuun myös fyysisesti. Tupakkaa on nimittäin mennyt melkein aski päivässä. Se on aika paljon bilepolttajalle.

Odotan ystävätärtäni Minnaa Helsingin mattolaiturilla. Olen jo pari päivää odottanut tapaamistamme. Minna on paras ystäväni, juuri häneltä tarvitsen nyt tukea ja neuvoja sydänsuruihin.

Unelmieni mies, Mikko on osoittautunut todelliseksi antisankariksi. Sain häneltä alkuviikosta puhelun, jossa hän sopersi heikon selityksen paranevista haavoista ja oman tilan tarpeesta. Ei tuntunut herralla vielä viime viikonloppuna olevan puutetta omasta tilasta, päinvastoin. Sillä on varmaankin joku toinen, joku jolla on isommat rinnat ja kapeampi vyötärö. Ajatus aiheuttaa minussa itseinhoa ja vatsaani koskee.

Onneksi Minna saapuu pian. Heitän pois loppuun poltetun tupakan ja antaudun syleiltäväksi. Halaus on lämmin ja välitön. Siirrymme terassille, josta valitsen meille pöydän, sillä aikaa Minna hakee lasit valkoviiniä. Hän saapuu pöytään ja aloittaa keskustelun, ”no?”

Kerron mitä minulle on tehty ja selitän ystävälleni taustoja. Hän vastailee nopeasti ja asiantuntevasti. Pian surkutteluni saa kaivattua vastakaikua ja tuntuu siltä, kuin joku todella ymmärtäisi. Ymmärtää miltä minusta tuntuu ja millaisen vääryyden olen kohdannut.

Minna on just sitä mitä nainen tarvitsee. Nainen tarvitsee parhaan kaverin. Niin, ja tietysti miehen, mutta ei sikaa. Sitä tästedes vain joulupöydässä.

Käsittelemällä asioita läheisen kanssa löydän itsestäni optimismia, jota en yksinäni osaa tunnistaa. Saatii kaivaa esiin vaikeana hetkenä.

Parin tunnin jutustelun jälkeen itseinho ja viha ovat tipotiessään. Koko aikana en ole polttanut edes yhtä tupakkaa. Saavutan todellisen mielenrauhan, kun Minna kohottaa kuohuviiniksi vaihtuneen maljan. Kilistelen ja kaadan maailman parasta kuoharia kurkusta alas. Hetkeksi hiljennymme ja katsomme kaunista merimaisemaa. Maiseman kuitenkin tukkii joku purjevene.

Veneessä on porukka miehiä, yksi heistä ojentaa olutta venettä ohjaavalle miehelle. Mies ottaa rauhallisesti oluen huulilleen ja selvästi nauttii siitä. Hän kiinnittää huomioni. Hänen katseessaan on jotain rauhallisuutta. Tunne tarttuu minuun ja kiinnostun. Huomaan sytyttäväni taas tupakkaa ja pälyilen veneporukan rantautumista. He kiinnittyvät sadan metrin päähän.

Katson Minnaa ja hän ymmärtää heti mikä oli kiinnittänyt huomioni. Pieni nyökkäys ja lähdemme kävelemään kohti laituria. Asettelen hiuksiani hermostuneena ja ajattelen mielessäni, ”ei kai taas.” Ystäväni katsoo minua ja hihkaisee, ”anna mennä, maailma on sun!” Totta, elämä on taas aika ihanaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ihanat naiset rannalla, karskit miehet merellä

Kommentointi on suljettu.