Perparim Hetemaj – keskikentän raataja

Perparim “Perpa” Hetemaj on Suomen jalkapallomaajoukkueen keskikentän vakiokasvo. Hetemaj on syntyperältään Kosovon albaani, mutta asunut Suomessa jo vuodesta 1992 ja saanut Suomen kansalaisuuden vuonna 2004. HJK:n kasvatti on edustanut Suomea useissa eri nuorisomaajoukkueissa ja miesten maajoukkueessakin pelejä on kertynyt 22.

Pelikiellon takia pelin missannut Hetemaj huudattaa Pohjoiskaarretta ennen Espanja-peliä

Pelikiellon takia Espanja-pelin missannut Hetemaj huudattaa Pohjoiskaarretta ennen ottelun alkua.

Viime vuodet Hetemaj on viettänyt ulkomailla (mm. AEK Ateenassa ja Twentessä). Nykyään hän edustaa italialaista ChievoVeronaa, jonne hän siirtyi Bresciasta noin 1,2 miljoonan euron siirtosummalla kesäkuussa 2011.

Pelityyliltään Hetemaj on sitkeä ja periksiantamaton keskikentän tulisieluinen työmyyrä, joka on valmis tekemään mitä tahansa joukkueen ja voiton eteen. Hetemaj on myös aina ollut erittäin pidetty henkilö joukkueidensa sisällä sekä fanien suuri suosikki. Pelaaja, jota vastustajat vihaavat, mutta omat rakastavat.

Eemeli Kosonen

Lähteet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Perparim_Hetemaj

http://en.wikipedia.org/wiki/P%C3%ABrparim_Hetemaj

http://www.palloliitto.fi/maajoukkueet/miesten-maajoukkue/pelaajat/perparim-hetemaj

http://www.transfermarkt.co.uk/en/perparim-hetemaj/profil/spieler_37295.html

Kuvat youtubesta:

http://www.youtube.com/watch?v=G9-idmRHQno

http://www.youtube.com/watch?v=A3pAjPfKX48