Koripalloilijat on yleensä helppo tunnistaa, eikä Kim Siven (25) ole poikkeus. Pitkältä herralta ei myöskään sanavalmiutta puutu.
Helsingistä kotoisin oleva Siven aloitti koripallon pelaamisen samoihin aikoihin ala-asteen kanssa. Pelikokemusta kasvoi Helsingin NMKY:n, Tapiolan Hongan ja Vantaan Pussihukkien lisäksi myös junioreiden maajoukkueringissä. A-poikien sarjassa Siven voitti SM-kultaa Tapiolan Hongassa.
Juniorivuosien jälkeen Siven lähti omaksikin yllätyksekseen parikymppisenä tutun valmentajan mukaan pelaamaan Etelä-Pohjanmaalle Lapuan Korikobriin. Vaikka kutsuja liigajoukkueisiin alkoi sadella heti juniorivuosien päätyttyä, kieltäytyi Siven niistä kohteliaasti ja jäi kolmeksi kaudeksi Lapualle pelaamaan 1-divisioonaa.
– Kobrissa sain vastuuta ja pystyin vastaamaan niihin odotuksiin, jotka minulle asetettiin.
Kobrat tavoittelivat niinä jokaisena kolmena keväänä liigapaikkaa, joka irtosi vasta puolitoista vuotta sitten yhden liigajoukkueen jäätyä sarjan ulkopuolelle rahaongelmien takia. Vaikka pyyntöjä pelaamaan tuli Lapuan suunnalta moneen kertaan, Siven jäi pääkaupunkiseudulle. Miehen omat työt ja tyttöystävän opiskelut Helsingissä olivat suurin syy kieltäytyä liigassa pelaamisesta.
Ajoitus ei ole suosinut Siveniä, kun liigakutsuja on tullut. Tarjouksia on tullut niin Pohjanmaalta kuin pääkaupunkiseudultakin, mutta yksityiselämän sovittaminen liigajoukkueiden vaatimuksiin ja aikatauluun ei ole vielä onnistunut. Poissuljettu ajatus liigassa pelaamisesta ei kuitenkaan ole, kunhan kaikki palaset loksahtaisivat kohdilleen.
Ensimmäinen kausi Malmin Superpallossa on alkanut hyvin. Eteläisen alueen kakkosdivarissa joukkue on napannut kolmesta ottelustaan kaksi voittoa, ja tavoite pysyä sarjassa vaikuttaa realistiselta. Siven kuvailee joukkuetta kilpailuhenkiseksi ja nuorekkaaksi, joka pienestä keski-iästään ja -pituudestaan huolimatta pärjää sarjassa hyvin. Sivenin pituuden (198) takia on miehen harteille asetettu joukkueessa paljon vastuuta. Siven nimeää omiksi vahvuuksiksiin hieman agressiivisemman pelitavan ja levypallo-pelaamisen, jossa pituudesta on hyötyä.
– Nuorena poikana tavoitteet olivat tietenkin pelata maajoukkueessa ja ihan NBA-tasollakin, mutta iän tuoman kokemuksen ja valintojen myötä unelmat ovat muuttuneet, Siven toteaa. Mahdollisuuksia korkeammille tasoille pelaamaan on ollut.
– Muutaman erilaisen valinnan ja onnenkantamoisen seurauksena tilanne voisi olla aivan toisin, mutta en ole katunut päätöksiäni.
Kohta 20 vuotta pelannut Siven näkee koripallon kuuluvan elämäänsä aina. Elämäntavaksi muodostuneelle harrastukselle ei näy loppua, mutta se ei myöskään ole tullut yksityiselämän tielle. Siinä on mies, jolla on arvojärjestys kohdillaan.
Veera Korjus