HIFK-tiedottaja Toni Saukkola -”Ei tätä työtä voisi tehdä samalla intohimolla PK-35:lle”

 

 

Toni5

Toni Saukkolaa ei Kokkolan kylmyys pysäyttänyt. Fanit saivat reaaliaikaista tietoa Twitterin välityksellä.

Urheiluseurojen tiedottajien työmäärät ovat kasvaneet viime vuosina kovaa tahtia,kun sosiaalinen media on tullut suuressa kuvassa mukaan työhön. Itse asiassa sosiaalinen media on nykyään seuran tärkeimpiä työkaluja.

Helsingin IFK:n jalkapallopuolen mediavastaava, 24-vuotias Toni Saukkola on tehnyt loistavaa jälkeä punapaitojen taustajoukoissa, ja HIFK onkin näyttänyt muille seuroille mallia, kuinka pidetään seura jatkuvasti pinnalla suurelle yleisölle. Paljon se vaatii aikaa ja uhrauksia, mutta sitä tehdään suurella intohimolla, niin kuin urheiluseurassa kuuluukin tehdä.

 

Helppoa alalla toimiminen ei ole. Seurojen resurssit ovat tässä maassa pieniä, ja se asettaa omat haasteensa.

Haastavinta tässä on se, ettei tämä ole päätoiminen työni. Teen neljää työtä samaan aikaan ja sen lisäksi pitäisi myös ehtiä näkemään ystäviä vapaa-ajalla. Kyllä siinä haastetta riittää. Aikaa on rajallisesti, mutta fiksulla suunnittelulla kaikki hommat tulee hoidettua mallikkaasti.

Nyt kun Veikkausliiga on tauolla, seura yrittää parhaansa mukaan hankkia yhteistyökumppaneita ja myydä kausikortteja. Tässäkin asiassa sosiaalisella medialla on erittäin suuri merkitys.

Nyt parhaillaan on käynnissä kausikorttimyynti ja yhteistyökumppaneiden hankkiminen tulevalle kaudelle. Se mitä me tehdään tuolla sosiaalisessa mediassa on iso osa myyntityötä. Faktahan on se, että yhteistyökumppanit haluavat rahoilleen vastinetta. Pelkkä laitamainos ei enää riitä. Kausikorttien myynti ei välttämättä näy niin isosti tuolla “somessa”. IFK:n some-kanavien seuraajat ovat kuitenkin se ydinryhmä, jolle kaikkea sisältöä tehdään, mutta täytyisi myös tavoittaa uutta yleisöä. Kaikille viime kauden kausikorttiasiakkaille on lähetetty infoa kausikorttien uusimisesta ja tällä hetkellä myyntilukemat ovat jo rikkoneet uusia myyntiennätyksiä.

Median työtehtäviin kuuluu lukuisia eri tehtäviä ympäri vuoden. Kesällä mennään hieman kovempaa, kun pelit pyörivät, mutta rauhallista ei ole siis talvellakaan. HIFK:lla neljä henkilöä vastaa mediapuolen työtehtävistä ja niitä tehdäänkin lähes aina porukassa.

Vastaan kaikesta edustusjoukkueeseen liittyvästä tekstisisällöstä mitä meidän seuran verkkosivuille tulee. Facebook, Twitter ja Instagram ovat sellaisia, mitä me kaikki neljä pyöritämme yhdessä. Otteluennakot, otteluraportit, tiedotteet, kaikki mitä seuralta lähtee, on meidän tekemiä. Kotiotteluita ennen otan vastaan median akkreditointeja sekä suunnittelen yhdessä muun mediatiimin kanssa ottelumainoksia. Avustan ottelutapahtumissa myös ISTV-selostajaamme Bubi Walleniusta, ja haen hänelle pelaajia haastateltavaksi.

Työympäristöjä on monenlaisia, mutta millainen sitten HIFK on työympäristönä.

HIFK on siistein työpaikka, jossa olen työskennellyt. Täällä kaikki vetävät samasta narusta, ja on aina mukava tulla töihin. Se on hienoa, että tätä saa tehdä juuri Helsingin IFK:lle. Olen itse pelannut IFK:ssa jääpalloa ja jääkiekkoa, joten tämä seura herättää automaattisesti tunteita. Ei tätä työtä pystyisi tekemään samalla intohimolla esimerkiksi PK-35:lle.

Toni6

Tonin työn parhaita puolia. Mediatiimi ja cheerleaderit lähdössä markkinoimaan IFK Mariehamnin kohtaamista.

Toni rakastaa siis työtään, eikä turhaan. Onhan Helsingin IFK upea organisaatio, mutta tulevaisuudessa Tonin työtehtävät monipuolistuvat entisestään. Mies voisi työskennellä seuralle vaikka koko ikänsä.

Olisihan se mageeta tehdä tätä työtä vaikka koko loppuelämä, mutta kun se ei vaan taloudellisesti ole mahdollista – ainakaan tällä hetkellä. Vielä ei ole täysin varmaa, mutta ensi kesänä minun olisi tarkoitus hypätä Bubi Walleniuksen paikalle selostuskoppiin ja alkaa selostamaan IFK:n kotiotteluita. Selostaminen on sellainen asia, mistä mä oon haaveillut oikeastaan pikkujunnusta saakka.

Toni tekee siis valtavasti töitä ympäri vuoden pitämättä pahemmin mitään taukoja. Paljon on miehellä annettavaa seuralle, eikä tuohon työhön ketä vaan ole tarkoitettukaan. Seuraa ja lajia kohtaan pitää olla oikeanlaista poltetta, sellaista, mitä tältä mieheltä kyllä löytyy.

Teksti: Miikka Lahtinen

Kuvat: HIFK Fotboll