Kuuman kostea F1 -viikonloppu Malesiassa

On taas aika kilpailun. Vuorossa on F1-kauden 16. osakilpailu Malesiassa. Mestaruustaisto tiivistyy jo kahdelta edelliseltä kaudelta tutun kaksikon välillä.

Kun kautta on jäljellä vielä 6 osakilpailua, on Mercedeksen Lewis Hamilton 8 pistettä tallikaveri Nico “Keken poika” Rosbergia jäljessä. Kolmantena on Red Bullin Daniel Ricciardo, perässään Ferrari-kaksikko Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen.

Tällä viikolla on uutisoitu Mercedeksen orastavasta ongelmasta, joka liittyy kytkimeen. Tallipäällikkö Toto Wolf sanoi, että ongelmaa ei enää tänä vuonna saada korjattua. Eniten kytkin haittaa lähdössä. Sarjan mielenkiinnon kannalta olisi hyvä, jos muutkin kuskit pääsisivät siemailemaan kuohuvaa siinä korkeimmalla korokkeella. Sebastian Vettel tekikin sen viime vuonna. Tänäkin vuonna Ferrari lienee ykkösehdokas Mersun haastajaksi.

Sepangin moottorirata rakennettiin 1990-luvun loppupuolella Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin. Ensimmäinen F1-kisa radalla ajettiin vuonna 1999. Radan on suunnitellut kaikkien 2000-luvulla rakennettujen F1-ratojen isä, saksalainen Hermann Tilke.

Malesian GP:ssä eniten voittoja on saavuttanut Sebastian Vettel (4). Suomalaisista Kimi Räikkönen on ottanut radalla 2 voittoa, vuosina 2003 ja 2008. Vuoden 2003 voitto oli Räikkösen uran ensimmäinen F1-tasolla. Nopeimman kierrosajan on ajanut Juan Pablo Montoya vuonna 2004, ajalla 1 min 34,223 s. Sepangin radalla ajetaan myös MotoGP-sarjaa.

Malesian GP-näyttämöä on uusittu täksi vuodeksi pintojen ja mutkien kallistusten osalta. Esimerkiksi radan 15. mutkan neulansilmän sisäpuolta on nostettu metrillä, mikä lisää ohitusmahdollisuuksia. Kisajärjestäjien mukaan Sepangin rata on kuskeille kuin aivan uusi rata. Malesian olosuhteet ovat kuskeille erittäin haastavat. Ilma on kuumaa ja kosteaa. Yhtä lailla autot ovat kovilla muun muassa jäähdytyksen kanssa. Malesiassa on kaksi pitkää suoraa, joissa moottoreista revitään kaikki irti.

Malesiassa yksi tekijä, joka voi muuttaa koko kisan luonteen, on vesisade. Vesisateesta on saatu Malesian GP:n historian aikana hauskoja kuvia. Esimerkiksi kerran muut kuskit istuivat vielä autossa odottamassa sateen laantumista, kun Räikkönen oli jo varikkopilttuussa syömässä jäätelöä shortsit jalassa.

Valmistajien sarjan kakkospaikasta käydään kovaa taistoa Red Bullin ja Ferrarin välillä. Red Bull on Ferraria 15 pistettä edellä. Sepangin rata pitäisi olla parempi Ferrarille pitkien suorien takia, joissa Red Bullin käyttämä Renault-moottori jää tehoissa Ferrarin moottorin taakse. Viime kisoissa Räikkönen on ollut hyvässä iskussa, minkä aina kriittinen Italian lehdistökin on huomioinut. Erityisesti Kimi on parantanut aika-ajoaan.

Sepangin-rata on 5,543 km pitkä. Radalla on kaksi pitkää suoraa, joiden välissä on pääkatsomo. Radalla on useita neulansilmämutkia, joten keskinopeus jää hitaammaksi MM-sarjan muihin ratoihin verrattuna. Rata on tehty leveäksi, jotta ohittaminen olisi helpompaa. Formula 1 -kisassa radalla ajetaan 56 kierrosta ja kilometrejä kisassa kertyy 310,408. 

Teksti: Tomi Vuori ja Ville Westerlund

Kuva: Wikipedia, kuvankäsittely Ella Kajaste

Lähteet: f1.com, mtv3.fi