Verstappen jatkaa Red Bullilla – muut pestit F1-huipputalleissa yhä auki

Max Verstappenin jatkosopimus Red Bullin kanssa rauhoittaa Formula 1:n kuljettajamarkkinoita tulevan kauden jälkeen. Kärkitallien paikkoja on yhä jaossa useampia, mutta kenties halutuin nimi niitä täyttämään voidaan nyt viivata papereista yli.

22-vuotias Max Verstappen aloittaa maaliskuussa jo kuudennen kautensa F1-sarjassa. Lupaava hollantilainen on ajanut koko uransa Red Bullin organisaatiossa – ensin kakkostalli Toro Rossossa ja sittemmin Red Bullin tummansinisissä. Tämä tarina sai seuraavan lukunsa tiistaina, kun Verstappen allekirjoitti nykyisen sopimuksensa jatkoksi kolme lisävuotta. Näin Red Bull saa nauttia ykköstähtensä palveluksista kauteen 2023 saakka.

Suuri tekijä jatkospimuksen syntymisessä oli Verstappenin mukaan yhteistyö moottorivalmistaja Hondan kanssa. Jatkuvuus on tärkeää F1:ssä erityisesti nyt, kun sarja läpikäy merkittäviä muutoksia kausi toisensa jälkeen. Kisaviikonloput, säännöt, rahoitus sekä tallien testausprosessit tulevat mitä todennäköisimmin näyttämään erilaisilta tulevaisuuden F1:ssä.

Verstappenin menetys olisi ollut kova kolaus Red Bullille, jonka toinen kisakuljettaja kaudella 2020 on nuori Alex Albon. Thaimaan ja Iso-Britannian passit omaava Albon on F1-tasolla vielä hyvin kokematon, eikä olisi todennäköisesti pystynyt hyppäämään suoraan Verstappenin jättämiin saappaisiin. Toro Rosson Pierre Gasly ja Daniil Kvjat eivät hekään herätä ihastusta, eikä junioripuolella ole näkyvissä selkeää seuraavaa ykkösnimeä.

Piiri pieni pyörii

Kauden 2021 kuljettajaruletista oli – ja on yhä – muodostumassa erittäin jännittävä. Vaikka Verstappen rauhoittikin tilanteen omalta osaltaan jo hyvissä ajoin, ovat esimerkiksi molemmat Mercedeksen paikat edelleen täyttämättä. Myös Ferrarilta on vapautumassa tilaa yhdelle kuljettajalle, kun alisuorittanut Sebastian Vettel saa todennäköisesti pakata laukkunsa tulevan kauden jälkeen.

Mercedekseltä vapautuvat Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas saavat hekin metsästää uutta sopimusta kaudeksi 2021. Villeimmissä huhuissa Hamilton on yhdistetty juuri Ferrarin punaisiin, etenkin mikäli Mercedes-tallipäällikkö Toto Wolff siirtyy hänen mukanaan. F1-piireissä pitkään vaikuttanut Eddie Jordan kertoo kyseessä olevan “suojeluoperaatio”, jolla estettäisiin toisen Ferrari-kuljettajan, Charles Leclercin, nouseminen valtaan.

Myös Bottasta voidaan pitää potentiaalisena paikkaajana Vettelille. Kakkoskuljettajan rooliin täydellisesti istuva suomalainen muodostaisi Leclercin kanssa mainion parivaljakon. Bottas toisi nuoremman kollegansa rinnalle kokemusta ja yhteistyökykyisen persoonansa.