Jääpallon värikäs historia – mistä tunnettu talvilaji on oikeasti peräisin?

Ihmiset ovat pelanneet erilaisia mailapelejä sekä maalla että jäällä jo useiden tuhansien vuosien ajan. Tunnetuimpien talvilajien joukkoon noussut jääpallo kehittyi nykyiseen muotoonsa kuitenkin vasta 1700- ja 1800-luvun taitteessa.

Jääpallo on tällä hetkellä suosituinta Pohjoismaissa ja entisen Neuvostoliiton alueella, mutta sieltä laji ei kuitenkaan ole kotoisin. Jääpallon historia on erittäin värikäs, sillä sen kaltaisia pelejä on pelattu jo useiden tuhansien vuosien ajan, ympäri maailmaa.

Kuva: Karoliina Redsven

Jääpallon esihistoria

Jääpallon kaltaisia pelejä on ollut olemassa jo useiden tuhansien vuosien ajan. Hautapiirrokset muinaisen Egyptin Minyasta ovat kertoneet pelistä, jota pelattiin samanlaisilla käyrillä mailoilla kuin nykypäivän jääpalloa. Keski-Aasiassa jääpallon kaltaiseksi lajiksi lukeutuu ilman hevosia pelattu poolo. Japanissa kachi ja dakyu olivat peleinä samankaltaisia kuin jääpallo. Meksikon ylätasanteella asustaneet asteekit omasivat oman versionsa lajista, lyöden puunoksista kasattua palloa esimerkiksi villieläinten luilla.

Eurooppaan jääpallon kaltaiset pelit levisivät jo ennen ajanlaskun alkua nykyisten Kreikan ja Italian alueiden kautta. Britteinsaarille jääpallo levisi Islannista, missä useissa kansantaruissa ihmiset ottivat mittaa toisistaan knattleikr-nimisellä pelillä. Briteissä laji sai jälleen uusia ulottuvuuksia.

Ensimmäiset todisteet jääpallosta

Vanhimmat todisteet jääpallosta jääpallona ovat peräisin 1200-luvun Englannista, Canterburyn katedraalin ikkunamaalauksista. Maalauksissa kuvataan poika, joka pitelee toisessa kädessään käyrää mailaa ja toisessa pientä palloa.

Laji sai syntynsä Englannissa, saatuaan vaikutteita muiden saarivaltioiden peleistä. Englannissa pelattu jääpallo, eli hockey, oli hyvin verrattavissa irlantilaisten hurlingiin, skotlantilaisten shintyyn ja walesilaisten bandyyn. Hockey ja bandy tarkoittivat aluksi samaa, mutta ajan kuluessa jää- ja ruohoversiot ovat eriytyneet toisistaan. Bandya pelataan jäällä ja hockeya nurmella. Sääolosuhteiden takia hockey oli bandya suositumpi.

Nykypäivän jääpallo ja sen kasvava suosio

Jääpallo kehittyi nykyiseen muotoonsa Englannissa 1700-luvun puolella. Lajia harrastettiin ensimmäiseksi vain Itä-Englannissa, missä maa sai joka talvi jäisen peitteen. 1800-luvun puolessa välissä laji levisi maalta kaupunkeihin, ja yksi ensimmäisistä seuroista oli vuonna 1865 perustettu Nottingham Forest Football and Bandy Club. Nykyisin vain jalkapalloon keskittyä Sheffield United lukeutuu myös ensimmäisten bandy-seurojen joukkoon.

Laji levisi brittiläisten mukana Euroopan mannermaalle ja Ruotsin kautta Pohjoismaihin ja Venäjälle 1900-luvun taitteessa. Tukholmasta ja Pietarista muodostui jääpallon tärkeimpiä tukikohtia, mutta vuonna 1913 perustettuihin ensimmäisiin Euroopan mestaruuskilpailuihin Ruotsi ja Venäjä eivät vielä osallistuneet. EM-kullan vei Englanti, mutta ensimmäinen maailmansota hidasti lajin kehittymistä. Sotavuosien jälkeen Ruotsi, Suomi ja Norja lähtivät elvyttämään jääpalloa, joka sai samaan aikaan kovaa kilpailua kanadalaiselta jääkiekolta.

Jääkiekko otti nopeasti tiukan otteen talvilajien suosituimmasta palloilulajista, mutta erityisesti Pohjoismaissa ja Venäjällä jääpallo on pysynyt tähän päivään asti suuressa suosiossa. Ruotsissa jääpallosta on muodostunut osa kansalliskulttuuria. Venäjällä harrastajia on yli miljoona, ja parhaimmat ammattilaiset saattavat tienata pelaamisestaan peräti 500 000 euroa vuodessa.

Viralliseksi olympialajiksi lajilla on vielä pitkä matka, mutta suosio on kasvussa. MM-turnauksiin on osallistunut viime vuosina jo toistakymmentä maata ja Kansainvälisellä jääpalloliitolla (FIB) on jo yli 30 jäsenmaata.

Lähteet: Oocities: A short history of Bandy, Wikipedia: Jääpallo, The Times: It’s not Hockey, it’s Bandy

Eetu Ikola