Onni Piiparinen on kulkenut omanlaisen reitin päästäkseen Salibandyliigaan. Kahdesti.

Englannissa syntynyt, myös Saksassa ja Barbadoksella lapsena asunut Piiparinen oli jo nuorena kova urheilemaan. Harrastuksina oli jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu ja keilaus.

Jääkiekko oli nuorempana päälaji. Salibandy tuli kuvioihin vasta myöhemmin, noin 14 vuoden ikäisenä. Nuori jääkiekkoilija ei tuolloin suhtautunut salibandyyn mitenkään innokkaasti.

“Olin sellanen perus lätkäpelaaja ja kaikki ajateltiin että sähly on ihan perseestä. Hyvä kaveri pelasi salibandyä ja hänen isä oli valmentajana, ja joskus pyysivät käymään treeneissä. Aloin siellä käymään ja se olikin kivaa.”

Ensimmäiset kosketukset salibandyn pariin tapahtuivat Imatralla Korven Hongan riveissä, josta pari vuotta myöhemmin Piiparinen siirtyi Ruokolahden Rajuun. Salibandyura alkoi puolustajana, ennen kuin paikka vaihtui ylemmäs.

“Olin junnuissa vasen puolustaja, ja pelasin Tapio Kinnusen pakkiparina. Joissain edustuksen treeneissä johon olin päässyt, minut nostettiin hyökkääjäksi, ja tein sitten treeneissä muutaman maalin. Seuraavassa edustuksen pelissä olinkin yhtäkkiä ykkösketjussa laitahyökkääjänä. Sen jälkeen siirryin myös junnuissa hyökkääjäksi.”

B-junioreissa Raju järjesti yllätyksen, kun pienen kylän seura raivasi tiensä aina SM-hopealle saakka. Joukkueen kirkkaimmat tähdet Piiparinen, Kinnunen sekä Niko Jumppanen kutsuttiin ensimmäistä kertaa nuorten maajoukkueen leiritykselle. Tuolloin Piiparinen ymmärsi, että hänellä on todelliset mahdollisuudet pärjätä tässä lajissa. Jääkiekko oli jäänyt kuvioista pois noin vuosi sitten.

“Se oli aivan mahtava kausi. Klassinen tarina, pienen kylän pieni joukkue tekee yhdessä joukkueena niin paljon töitä et kaatuu isommatkin joukkueet. Silloinen kotihalli, messukeskus, auttoi äärettömän paljon. Yleisön tuki ja tunnelma oli mahtavaa.”

Kaksi vuotta Rajun kolmikko oli ollut nuorten maajoukkueen kaikki leiritykset mukana. Lopulta kaikki kolme pääsivät kisajoukkueeseen. Se hetki oli unohtumaton.

“Se puhelu kun tuli Ripatin Pekalta, että kahden vuoden projektin jälkeen on valittu kisajoukkueeseen, voin käsi sydämellä sanoa että se oli elämäni hienoin hetki. En ole ikinä ollu niin aidosti onnellinen kun silloin.”

Nuorten MM-kisat sujuivat hyvin, ja kotiin mukana tuli hopeaa. MM-kisojen jälkeen taskussa oli sopimus Oilersin kanssa, ja edessä oli muutto Imatralta Espooseen.

Ensimmäinen kausi Oilersissa ei ollut helpoin mahdollinen. Peli kulki kohtalaisen hyvin, mutta pallo ei meinannut upota vastustajan verkkoon millään. Kauden aikana pistetili karttui muutaman pisteen verran.

Seuraavalla kaudella tapahtui se todellinen läpimurto Salibandyliigan eliittiin. Tehopisteet 23+15 ja pistepörssissä 20 parhaan joukossa.

“Akseli Ahtiainen tuli valmentajaksi ja hänen pelityyli sopi minulle täydellisesti. Sillä kaudella nousin ensimmäistä kertaa kartalle aikuisten tasolla. Loppu kaudesta pääsin vielä B-maajoukkueen leirille.”

Bussissa paluumatkalla pronssiottelusta Piiparinen kertoi joukkueelle suuresta muutoksesta. Nyt oli aika jättää salibandykentät ja siirtyä elämässä uudelle sivulle. Edessä oli muutto Englantiin opiskelemaan.

“Ei oikein keskittyminen riittänyt kouluun ja pelaamiseen samaan aikaan. Olin aina kuitenkin halunnut käydä kouluja ja saada hyvän työuran. Sattumalta tuli mahdollisuus hakea Englantiin. Siinä sitten pakattiin laukut ja lähdettiin. Se oli elämäni vaikein päätös, mutta jälkikäteen katsottuna hyvä päätös.”

Neljä ja puoli vuotta kului Englannissa opiskellessa ja töitä tehdessä. Joukkueurheilu oli muuttunut yksilöurheiluun, salilla käymiseen ja juoksemiseen. Juoksemiseen sen verran, että Piiparinen juoksi jopa maratonin.

Joulukuussa 2016 oli aika palata jälleen takaisin Suomeen. Uusi työpaikka löytyi pääkaupunkiseudulta, ja salibandymailakin löytyi pian jälleen kädestä. Pelaamista oli kaivattu. Piiparinen pelasi loppuvuodesta neljä ottelua nelosdivisioonaa. Samalla hän kävi M-Teamin sekä Oilersin liigajoukkueiden treeneissä. Lopulta paikka salibandyliigasta aukesi Oilersin riveistä.

“Tässä meni tavallaan kaikki tähdet riviin. Oma pelityyli on erittäin suoraviivainen ja perustuu juoksuvoimaan. Lisäksi pystyn auttamaan joukkuetta pukukopin puolella. Olen se joka kuumentaa ja tsemppaa muita niin peleissä kuin treeneissä, mikä taas kannustaa muita taistelemaan enemmän. Olen yleensä muutenkin pukukopissa se äänekkäin kaveri”

Tavoitteita salibandyn parissa riittää vielä runsaasti.

“Ensimmäinen tavoite on voittaa Suomen mestaruus. Olen ollut SM-finaalissa ja MM-finaalissa, mutta en ole vielä onnistunut voittamaan. Tehdään kaikkemme että voitetaan se tänä vuonna. Toinen tavoite on olla salibandyliigan juoksuvoimaisin ja fyysisin pelaaja. Tavoite on olla niin kovassa kunnossa ettei yksikään vastustaja saa olla hetkeäkään rauhassa.”

 

Teksti: Santeri Tynkkynen