Haminan sniper

Näytetään IMG_0552.JPG

Aleksi Espanjassa 2014.


 

Aleksi Leppä on yksi menestyneimmistä urheilijoista joita Hamina on koskaan tuottanut. Hänen isänsä Marko Leppä on valmentanut häntä nuoresta pojasta lähtien. Hän on saavuttanut lukuisia suomen mestaruuksia, palkittu vuoden urheilijana Haminassa ja käynyt lukuisissa arvokisoissa ympäri maailmaa.

Silti kukaan ei tunnu tietävän kuka hän oikeasti on.

22-vuotias Aleksi aloitti ammunnan kahdeksan vuotiaana  Haminan ampuma-ase koulussa. Ammunnan lisäksi nuori mies pelasi jalkapalloa kymmenen vuotta, mutta se sai jäädä kun päälajia alettiin miettimään tositarkoituksella. Nykyään ammunnan vastapainoksi Aleksi treenaa kuntosalilla ja tekee pitkiä pyörä – tai juoksulenkkejä.

Noin 15-vuotiaana Aleksin isä Marko kysyi pojan tulevaisuuden suunnitelmia ampumisen suhteen. Vaihtoehtoina oli ampua tositarkoituksella, käydä treeneissä silloin kuin huvittaa tai lopettaa ampuminen kokonaan. Viikon verran mietittyään Aleksi oli tehnyt päätöksen. Joko satsataan täysillä tai ei ollenkaan.

Turha tätä on puolivaloilla alkaa tekemään.

Isän ja pojan suhteesta kysyttäessä Leppä naurahtaa ja menee hieman hiljaiseksi. Kyllähän se välillä siltä tuntuu, että isä on enemmän manageri kuin isä, Aleksi vastaa.  Välillä on ollut pinna kireällä koska urheilu verottaa omaa vapaa-aikaa ja henkilökohtaisia menoja. Isojakin riitoja on tullut vastaan. Loppujen lopuksi kaikki on sujunut hyvin ja isä valmentaa edelleen.

Vuonna 2013 Aleksi löysi tyttöystävän lähempää kuin olisi arvannut. Annika Sihvonen, joka myös on maajoukkue ampuja, löi hynttyyt yhteen Aleksin kanssa. Eläminen Annikan kanssa on helppoa, koska molemmat tiedostavat kuinka paljon ampuminen vie yhteistä aikaa. Leppä sanoo että ns. normaalin ihmisen kanssa olisi paljon vaikeampaa tulla toimeen, koska harva tajuaa lajin vaativuuden ja sen että kotona vietetty aika on todella tiukassa. Tätä nykyä Annika kuuluu myös Leppa.fi – nimiseen valmennus ryhmään, jossa on heidän lisäkseen kaksi muuta ampujaa.

Normaalin ihmisen kanssa elämisestä ei tulisi mitään ajan puutteen takia.

Entä pystyykö ammunnalla elättämään itseään suomessa?

Ammunnassa jaettavat rahapalkinnot ovat niin pieniä, että niillä ei pysty mahdollistamaan täysipäiväistä elämää. Sponsori tuloilla pystyy kattamaan osan kauden menoista, mutta niistäkään ei normaali elämiseen riitä. Tottakai jos pärjää hyvin omassa lajissa, niin olympiakomitea antaa urheilijalle apurahaa.

Minkälaisena näet ampumaurheilun tulevaisuuden suomessa?

Leppä huokaa ja toteaa, että nykyisten ampuma-ase säädösten takia lajin suosio on hiipunut Suomessa. Totta kai asiaan vaikuttavat varmasti muutkin tekijät, mutta tämän Aleksi mainitsee isoimmaksi. Hänen on vaikea nähdä, että laji pystyisi kilpailemaan Suomessa jalkapallon ja jääkiekon kanssa.

Omat tavoitteet.

Ensisijainen tavoite on vuoden 2020. Olympialaiset Japanin Tokiossa. Ennen sitä on kuitenkin onnistuttava EM, MM ja Maailmancupin kisoissa. Tämän kauden päätavoite on pienoiskiväärin EM-kisat Azerbaijanissa. Ensi vuoden syyskuussa kaikkien ampumalajien MM- kisat ammutaan etelä-Koreassa. Siellä täytyy onnistua, koska ensimmäiset olympiapaikat ovat silloin jaossa.

Näytetään 10580354_766726630053408_1317340218_n.jpg

Ampuminen on lepällä verissä.

.

Parhaat saavutukset:

7. sija nuorten MM-kisat pienoiskivääri makuu. Granada, Espanja 2014.

8. sija nuorten EM-kisat pienoiskivääri makuu. Osijek, Slovakia 2013.

Kadettien MM-kisat vakiokivääri (300m) vakiokivääri 3×20 asennot. Salinas, Ecuador 2014.

Kadettien MM-kisat vakiokivääri (300m) vakiokivääri pika-ammunta. Salinas, Ecuador 2014.

1. sija nuorten pm-kisat pienoiskivääri 3×40 asennot. Kööpenhamina, Tanska 2014.

27. sija Maailmancup osakilpailu ilmakivääri. Baku, Azerbaijan.

7. miesten sarjan henkilökohtaista SM-mitalia

11. joukkue suomen mestaruutta kausilta 2015-2016. Haminan ampumaseuran joukkueelta.

Näytetään IMG_9845.jpg

Kadettien MM-kisat 2014.

Teksti: Rasmus Turtia