Työharjoittelua

Pian on viisi viikkoa työharjoittelua takana ja tämä ihanuus lähenee loppuaan. Harjoittelujaksoni on ehkä hieman poikkeuksellinen. Teen nimittäin työharjoittelun omassa työpaikassani RadioPatmoksessa. Tosin eri osastolla ja suurelta osin aivan uusia asioita opetellen. Toisen viikon perjantaina tuli tunne, että nyt alan hahmottamaan tätä suurta kokonaisuutta. Aloitin tuotanto puolella editoimalla, täyttämällä läpimenotaulukkoa sekä syöttämällä ohjelmia lähetysvirtaan. Musiikkitoimittajamme oli kaksi ensimmäistä harjoitteluviikkoani lomalla, niinpä sain valloittaa hänen työpisteensä.

Kuluneina viikkoina olen ollut ex tempore livessä haastateltavana tai juontajan parina. Tein pieniä ennakko haastatteluja sekä omat vakio-ohjelmani ja myös editoin omat ohjelmani.

Neljännellä viikolla radiopöydän opettelua ja viidennellä viikolla kaksi kolmen tunnin liveä, joissa hoidin tekniikan. Olen myös koonnut kesää varten ohjelmia, editoinut ja siirtänyt oikeisiin kansioihin, misät ovat kaikkien löydettävissä. Kesän kuuden viikon kevennetyn ohjelmakartan suunnittelu oli  myös läpi toukokuun kulkeva teemana.

Paljon olen oppinut ja paljon on vielä opittavaa. Isoja askeleita olen ottanut ja koulutus HEO:ssa on antanut rohkeutta astua eteenpäin.

Helvi Jääskeläinen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s