Työharjoitteluni

Viikko viisi, Radio Rock, 15.5.- 20.5.2017

 Uusi viikko uudet kujeet. No ei nyt aivan, mutta melkein. Alkuviikko meni podcasteja väsätessä (niiden leikkaamista sekä nettiin laittamista) ja tietysti päivittäin ajolistaan tarvittavien juttujen lisääminen kuului ohjelmaan. Rockpokerisoittolistasta tuli mahtavaa palautetta, pokerinpelaajat olivat kyselleen mistä moisen soittolistan saisi itselleen.

Loppuviikko toi mukanaan erityistehtäviä. Tulosta 120 kappaletta festarilippuja yksitellen, minähän tulostan. Valitse viisi ihmistä kilpailuun osallistuneiden joukosta ja soita heille. Minäpä soitan. Lähde ostoksille ostoslistana kahden bändin raiderit. Lähdin ostoksille.

Eikä hommat loppuneet perjantaina, koska viikonloppuna koitti Radio Rockin risteily. Kohdallani se tarkoitti studiolle menemistä ja paria risteilyllä esiintyvän yhtyeen vastaanottamista. Aivan yksin en heitä vastaanottanut ja ruokia heille hommannut, mutta tärkeänä apukätenä toimin. Olin siis muutaman tunnin ajan virallinen sipsikulhon täyttäjä/ nesteytyksestä huolehtija. Laivalle päästyämme alkoi armoton seinien tapetointi promo- ja aikataulujulisteilla. Loppupäivä menikin kanavan t-paitoja jakaessa matka+paita- kamppanjan aikana matkalippunsa ostaneille. Sama puuha jatkui aamulla. Risteilyn päätyttyä opastin erään yhtyeen heidän bussiinsa ja pääsin viikonlopun lopusta nauttimaan.

Mitä tuli opittua? Radiota kuunnellessa vaikuttaa kokonaisuus simppeliltä, mutta mikä määrä hommaa piiloutuukaan kilpailujen ja tapahtumien taakse! Jos jo pelkästään muutaman tunnin mittainen ohjelma vaatii muutaman tunnin valmistelut, niin kaikki lisäelementit ne työtä vasta vaativatkin. Ja usean ihmisen työpanoksen. Mutta kun kaikki tietävät mitä tekevät ja yhteistyö toimii, kaikki on mahdollista.

Suvi Kosunen