Työharjoitteluni

Viikko kuusi, Radio Rock, 22.5.- 26.5.2017

Tynkäviikko=kiireviikko. Niinpä niin, hyvin työntäyteisen viikonlopun jälkeen onkin mahtavaa aloittaa viikko aikaisemmalla herätyksellä ja lähteä väsäämään podcastia Korporaatiolle, kanavan aamuohjelmalle. Vieraastakin piti kuva napata, joten viikko sai vähäunisen alun.

Kiire, se on suhteellinen käsite, mutta kun on saanut tehdä 24 podcastia kolmessa päivässä ja siihen lisätään kaikki muu tekeminen, niin voin sanoa että kiirettä on pitänyt. Muulla tekemisellä tarkoitan tässä ajolistojen tekoa, 160 festarilipun tulostamista ja haastatteluiden leikkaamista.

Mitä jäi käteen tästä viikosta ja harjoittelusta ylipäätään? Asia yksi: Radion tekeminen on tiimityötä. Vaikka yksi ihminen olisi äänessä, vaaditaan useamman ihmisen työpanos, jotta kaikki kuulostaa siltä miltä pitääkin. Tai voihan kaiken tehdä itse, mutta silloin työpäivä on kirjaimellisesti päivä. Asia kaksi: Et voi koskaan tietää kenet tapaat, mitä tapahtuu tai miten päiväsi etenee. Tavallaan tuo pätee jokaisen elämässä, mutta radiota tehdessä yksikin uutinen voi muuttaa päivän ohjelmiston hyvinkin radikaalisti, ohimennen tapahtunut tapaaminen on kultaakin kalliimpi myöhemmin kun tarvitset esimerkiksi haastateltavaa ja edellä mainitut asiat voivat muuttaa päiväsi suunnitellun kulun totaalisesti. Asia kolme: Oikea aika ja oikea paikka. Ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja löydät itsesi mitä mielenkiintoisimmista kohtaamisista, työtehtävistä ja tapahtumista. Jaa, että milloin ja missä on oikea aika ja paikka? Korvat ja silmät auki kun kulkee, niin siitä saa vihjeitä. Ja joskus pelkästään kulkeminenkin auttaa asiassa.

Suvi Kosunen