Loukkaantumiset ovat historiaa – TPS hyökkääjä kylvää tuhoa

Useista loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Lauri Korpikoski on tehnyt väkevän paluun Liigan huipulle.

Viime kaudeksi Turun Palloseuraan hankittu Lauri Korpikoski on vihdoin päässyt pelikuntoon. Kesällä 2018 todettu krooninen suolistosairaus piti TPS:n kapteenin sivussa peleistä melkein koko kauden. Pelejä kertyi yhteensä seitsemän, neljä runkosarjassa ja kolme pudotuspeleissä. Saman kesän aikana harjoittelu muuttui erittäin paljon ja Korpikoskelle tuli lisää lunta tupaan. Hänelle todettiin sydänlihastulehdus. Painoa tippui yhdeksän kiloa ja pelaaja ei ollut enää entisensä.

Kahdeksan kautta NHL:ssä pelannut Korpikoski on tunnettu hyvästä luistelusta ja ennen kaikkea joukkuetta auttavasta pelityylistä. Pisteiden tekijä Korpikoski ei normaalisti ole, vaikka niitäkin kertyi NHL-uralla 201 (86+115). Paluu Turkuun tuntui kuitenkin luonnolliselta vaihtoehdolta.

Luottoa löytyi heti. Tomi Kallion päätös lopettaa uransa jätti kapteenin paikan vapaaksi. Valmennukselta ja pelaajilta löytyi heti luottoa ja TPS:n kasvatti Korpikoski valittiin heti TPS:n kapteeniksi. Vähäisten pelien takia Korppari joutui kuitenkin auttamaan joukkuetta lähinnä kopin puolella.

Nyt Korpikoskella on ehjä kesä takana ja hän lähtee kauteen luottavaisin mielin.

– Tosi hyvä fiilis on, kun kesä meni terveenä. Nollapisteestä lähdettiin, mutta vielä harjoitellaan suht perusasioita. Hyvällä fiiliksellä lähdetään kun kausi starttaa, kuitenkin vähän eri tilanne kuin viime kaudella, Korpikoski sanoi haastattelussaan.

TPS on pelannut meneillä olevaa kautta nyt kaksi peliä ja kapteenin saldo näyttää 1+2. Vahva startti tekee varmasti hyvää Korpikoskelle. Takana ehjä kesä ja Korpikoskelta voidaan odottaa sankaritekoja TPS:n ykköskentässä pelaavien Ilari Filppulan ja täksi kaudeksi hankitun Petteri Wirtasen kanssa.

Mestyksekkään seuran kasvatti pelasi edustusjoukkueessa vuosina 2004-2006, jolloin menestystä ei tullut. Nyt kuitenkin Korpikoski metsästää sitä kaikkein kirkkainta Suomessa ja haluaa nostaa Kanada-maljaa kauden päätteeksi. Hyvän avauksen Korpikoski on kaudelle saanut ja TPS:n pelaajamateriaali näyttää hyvältä, joten haaveen toteuttaminen ei enää näytä niin kaukaiselta.