Turussa valmistaudutaan nousukarsintoihin – vastustaja edelleen hämärän peitossa

Turun palloseura varmisti Ykkösen nousukarsintapaikan tasapelillä AC Oulua vastaan. Nyt joukkueesta loistaa peli-ilo ja he voivat rauhassa valmistautua karsintoihin.

Suomen perinteikkäimpien seurojen joukkoon kuuluva FC TPS, on kyntänyt viime vuosikymmenet. Seuralla on ollut talousongelmia ja pelitavan löytäminen on ollut vaikeaa. Nyt kuitenkin suunta näyttää oikealta, juuri jatkopahvin saaneen päävalmentaja Tommi Pikkaraisen johdolla. Pikkarainen tuotiin täksi vuodeksi TPS:n valmentajaksi siitä syystä, että saataisiin nostettua joukkue takaisin minne se kuuluu, Veikkausliigaan. Samalla toivottiin pelitapaa, joka olisi yleisöystävällistä ja ainakin tähän mennessä suunta näyttää olevan oikea.

Vielä viime vuonna Veikkausliigassa pelannut TPS on usea vuosi joutunut pettymään ja hissiliikettä on tullut sarjojen välillä lähes joka vuosi. Tänä vuonna on huomannut, että jokin joukkueessa on muuttunut. Oikea pelitapa on löytynyt.

Ykkösen selvä kärki on tänä vuonna ollut Valkeakosken Haka, joka on varmistanut jo nousun Veikkausliigaan. Haka on kärsinyt tänä vuonna ainoastaan yhden tappion, joka tuli viime viikolla TPS:ää vastaan lukemin 1-2, joten nousu Veikkausliigaan on ansaittu. Toisen sijan varmistuttua TPS voi ottaa rauhassa ja valmistautua tuleviin nousukarsintoihin.

Vaikka Ykköstä on vielä jäljellä kolme kierrosta, niin TPS pystyy rauhassa hakemaan parannuksia peliinsä. Ykkösessä on myös maalikuninkuus jakamatta. Tästä taistelevat TPS:n Eliecer Espinosa Calvo, jolla on kasassa 17 osumaa ja Hakan Salomo Ojala, joka on osunut 20 kertaa. Tietysti etenkin Espinosa Calvoa TPS saattaa lepuuttaa nousukarsintoja varten.

Nousukarsintojen vastus on vielä epäselvä. Veikkausliigan häntäpäätä pitävät Vaasan Palloseura, sekä Kokkolan Pallo-Veikot 19 pisteellä. Rovaniemen Palloseuralla on 24 pistettä, joten myös heidän tippuminen karsintoihin on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Vastus tulee selviämään viimeistään 19.10, jolloin pelataan viimeinen kierros. Silloin kohtaavat KPV ja VPS, josta todennäköinen vastustaja TPS:lle saadaan.

Nousukarsinnat alkavat Turun Veritas Stadionilla torstaina 24.10. ja toinen osaottelu pelataan 27.10, jonka pelipaikka on hämärän peitossa, ainakin toistaiseksi. Kauteen lähdettäessä TPS:llä oli selvä päämäärä, sijoittua top kahteen. Se on nyt saavutettu ja on seuraavan askeleen aika. Jäljellä on kaksi tärkeää ottelua ja ne määrittelevät TPS:n kauden loppujen lopuksi.

Jussi Saha