TPS palasi tulevaksi kaudeksi Veikkausliigan ja joukkueen päävalmentajana jatkaa jo viime kaudella Palloseuraa valmentanut Tommi Pikkarainen.
Viimeksi Tommi Pikkarainen valmensi Veikkausliigassa Vaasan Palloseuraa kaudella 2010-11. Tämän pestin jälkeen Pikkarainen ei ole ollut päävalmentaja Veikkausliigassa, mutta tärkeää työtä Pikkarainen tämän pestin jälkeen silti teki.
-Olin melkein kuusi vuotta TPS:n juniorijalkapallon valmennuspäällikkönä. Tehtäviini kuului kaikki, mitkä liittyy edustusjoukkueen alapuolelle. Yritin myös kovin miettiä, että miten juniorimyllystämme tulisi vielä lisää hyviä pelaajia.
Pikkarainen kokee varsinkin pestin alun onnistuneena, mutta ei ota itselleen mitään erityistä kunniaa.
-Ensimmäiset vuodet olivat mielestäni todella hyviä. On kuitenkin todella vaikea arvioida, että mikä oma osuus on. Jos joukkue voittaa pelin tai sarjan, on vaikea erottaa mikä siitä menestyksestä on valmentajan ansiota ja mikä ei. Jos vaikka seuralta tulee paljon hyviä pelaajia, on mahdotonta sanoa mikä on valmennuspäällikön ansiota. Pitäisi olla jotain mittayksiköitä, mitä ei todellisuudessa edes ole. Jokainen pelaaja on kuitenkin lopulta vastuussa itsestään ja omasta menestyksestään.
Valmennusuran alussa menestystä tuli, mutta yksilöt eivät kehittyneet
Pikkaraisen valmennusuran alku kului alasarjoissa, jossa Pikkarainen nautti menestyksestä.
-Minun valmennusuran alku oli todella mielenkiintoinen. Mun joukkueet Kakkosessa pärjäsi aina. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana me saavutettiin tavoite joka vuosi. Mulla oli tosi huonoja joukkueita, ja tavoitteet niissä oli ainoastaan säilyä sarjassa ja siinä aina onnistuttiin. Salossa tavoitteena oli voittaa sarja ja se me myös voitettiin.
Menestyksestä huolimatta Pikkarainen jäi miettimään yhtä asiaa, johon hän halusi muutoksen nopeasti.
Tämän 10 vuoden jälkeen tajusin sen, että kukaan valmentamistani pelaajista ei ole noussut korkeimmalle sarjatasolle.
-Tämän 10 vuoden jälkeen tajusin sen, että kukaan valmentamistani pelaajista ei ole noussut korkeimmalle sarjatasolle. Lopulta tajusin, että vika on lähellä ja siihen asiaan oli pakko paneutua. Sen jälkeen lähdin Pietarsaareen Mika Laurikaisen apuvalmentajaksi ja siellä tein ensimmäistä kertaa töitä nuorten pelaajien kanssa. Lopulta kun palasin Saloon toissakaudella, niin sen kauden joukkueesta pelaa kuusi pelaajaa tällä hetkellä Veikkausliigassa. Eli muutosta on vuosien aikana tullut.
Kuva: FC TPS
Pikkaraisen vaatimustaso joukkueelle on moderni ja inhimillinen.
-Pääasia on, että yrittää täysillä. Jos sinun homma on joku hieno tekninen osaaminen tai ihan mikä vaan, kunhan yrität parhaasi. Virheet kuuluvat myös futikseen ja virheistä en rupea syyttelemään. En minäkään aikoinaan hyväksynyt virheitä ja halusin ennen kontrolloida kaikkea. Ikä on tuonut sen muutoksen, että ymmärtää virheitä paremmin. Jos pelaaja pelkää virheitä, niin hyvätkin suoritukset jäävät tekemättä.
Viime kausi oli onnistunut, vaikka alussa oli vaikeuksia
TPS nousi siis viime kauden jälkeen karsintojen kautta takaisin Veikkausliigan. Pikkarainen aloitti nykyisen pestinsä marraskuussa 2018 ja silloin tilanne ei ollut todellakaan helppo.
-Viime vuonna lähdettiin ihan nollista. Meillä oli vain yksi pelaajasopimus kun saavuin tänne. Joukkueessa oli myös putoamisen henkinen lama, joka oli tullut yllätyksenä. Meillä kesti lopulta seitsemän kuukautta saada joukkue ja peli sellaiseen kuosiin, että pystyisimme nousemaan.
Hankala tilanne ei tullut todellakaan Pikkaraiselle yllätyksenä.
-Kerroin jo viime tammikuussa seurajohdolle, että jos me ollaan juhannuksena mukana kärkikamppailussa, niin silloin olemme vahvoilla. Lopulta mentiin siitäkin vielä kuukausi eteenpäin.
Tulevalla kaudella maltilliset tavoitteet
TPS lähtee tulevaan kauteen todella pienellä pelaajabudjetilla ja sen tiedostaa myös päävalmentaja.
-Tavoitteemme on vakiinnuttaa paikka Veikkausliigassa. Useammissa otteluissa tilanne on myös se, että usein vastustajan pelaajabudjetti on moninkertainen meihin verrattuna. Ei meidän tarvitse miettiä, että miten murramme HJK:n bussin, koska ne ei sitä tule tekemään. Viime vuonna pystyimme Ykkösessä hallitsemaan otteluita ja avaamaan peliä usein vaivattomasti.
Uuden Veikkausliiga-kauden alku näkyy positiivisesti joukkueessa.
-On näkynyt harjoituksissa innostuneena. Saatiin myös uusi harjoitushalli ja koko ympäristö on tällä hetkellä innostunut.
Tulevan kauden joukkueeseen Pikkarainen on tyytyväinen.
-Kasassa on pääsääntöisesti viime kauden runko. Tällä hetkellä on myös neljä uutta pelaajaa, jotka kaikki ovat lähtökohtaisesti avauksen miehiä. Uusia pelaajia tarvitaan vielä kaksi tai kolme.
Kokeneet TPS-soturit Mika Ääritalo ja Sami Rähmönen jatkavat vielä joukkueessa ja sillä on todella iso merkitys Pikkaraiselle.
-Viime vuonna molemmat pelasivat meillä ja olivat todella tärkeitä pelaajia. Ääritalo pelasi todella ehjän kauden, jos vertaa hänen historiaansa. Ääritalo teki viime kaudella 11 maalia ja toinen hyökkääjämme Eliécer Espinosa teki 18, niin pidän heitä molempia ihan yhtä hyvinä ja tärkeinä.
-Rähmönen on taas niin stabiili ja todellinen urheilija. Rähmönen näyttää omalla esimerkillään, että mitä vaatii pelata 15 vuotta Suomen huipulla.
Pikkarainen nostaa muutaman uuden nimen, jota kannattaa seurata tulevalla kaudella,
–Santeri Pohjalainen, joka nousi nyt vasta marraskuun jälkeen meidän harjoituskokoonpanoon. Toinen nimi on Niklas Pyyhtiä, joka teki viime vuonna kaikkien aikojen debyytin Kotkassa. Molemmat ovat todella hyviä pelaamaan jalkapalloa.
Veikkausliigan otteluohjelma järkyttää Pikkaraista
Moni hieraisi silmiään, kun Veikkausliiga julkaisi tulevan kauden otteluohjelman. Esimerkiksi TPS pelaa viikonloppuna vain yhden kotiottelun, kun taas SJK pelaa peräti 11. Tätä lukemaa ihmetteli myös Pikkarainen.
-Otteluohjelma on kyllä todella erikoinen ja koitan vieläkin sulattaa sitä, että miten tuollainen on edes mahdollista hyväksyä. Tää on vähän sama kuin Veikkauksen pääjohtaja voittaisi Lotossa päävoiton kaksi kertaa putkeen. Se olisi teoriassa mahdollista, mutta epäilyt heräisivät varmasti. Voiko todella olla mahdollista, että KuPSin pääomistaja Ari Lahdella ja SJK:n pääomistaja Raimo Sarajärvellä kävi kauhea tuuri ja uskooko siihen tosissaan joku?
TPS pyysi otteluohjelmaan muutoksia, mutta mitään ei tapahtunut.
-On koominen tilasto, että pyydettiin kotipelejä perjantaiksi, niin lopulta pelataan sitten kaikkina muina päivinä. Ymmärrän hyvin, että Sarajärvi ja Lahti ovat tyytyväisiä, sillä tämä päätös vaikuttaa ottelutapahtumaan sekä sisään tulevaan rahaan. Budjettierot ovat muutenkin isoja tässä sarjassa ja nyt ne erot vain kasvavat. Koomista oli myös se, että KuPS sai kaikki muutokset otteluohjelmaan läpi. Otteluohjelma on maailman surkein ja sillä ei ole urheilun kanssa mitään tekemistä.
Veikko Nurminen