Alfred Coffie Juniorin tarina on malliesimerkki työnteosta ja omistautumisesta, jota musiikkipiireihin murtautuminen vaatii. Ghanalaisartisti hyppäsi unelmansa perässä kauas pohjoiseen, keskelle tuntematonta.
Alfred Coffie Junior, taiteilijanimeltään Blaqboy Jnr, edustaa ghanalaista musiikkiskeneä Suomessa. Hänet tunnetaan esiintyjänä energisyydestään ja näyttävistä tanssiliikkeistään. Afrikkalainen musiikki on letkeää ja hyväntuulista, mikä heijastuu myös Coffien lavan ulkopuoliseen olemukseen. Nauru on herkässä ja vitsit lentelevät, kun haastattelen artistia Helsingin rautatieasemalla.
Positiivinen elämänasenne onkin tärkeää, sillä Coffien arki on hyvin hektistä. Työt, opiskelu ja musiikkiprojektit pitävät miehen kiireisenä. Lisäksi valtavirran ulkopuolelle suunnattu musiikki on haastava markkinoitava jo sellaisenaan.
– Teen töitä, jotta minulla on varaa jatkaa opiskelua täällä. Kotimaassani taloustilanne on heikko. Yritän kasvattaa fanikuntaani Suomessa ja Euroopassa, mutta vähemmistömusiikin teko on todella vaikeaa. Etenkin, kun en puhu suomea kovin hyvin.
– Olen tehnyt paljon keikkoja Helsingissä ja sitä ennen Vaasassa ja Seinäjoella. Useimmiten teen lämmittelykeikkoja isommille afrikkalaisille artisteille, kun he saapuvat Suomeen.
Coffien uran tähänastinen kohokohta oli matka Amerikkaan ja Connecticutiin, jossa hän pääsi esiintymään suuremmalle yleisölle kuin koskaan. Keikat isoilla näyttämöillä ovat kovaa valuuttaa kilpailluilla musiikkimarkkinoilla.
– Menin lämmittelemään Davidoa, joka on sittemmin tehnyt kappaleen Chris Brownin kanssa. Davido on iso nimi Afrikassa ja on upeaa kirjoittaa CV:hen, että on jakanut lavan hänen kanssaan. Ihmisiä tuli toisista osavaltioista asti katsomaan häntä, ja olin vieläpä viimeinen lämppäriartisti ennen päänäytöstä. Tuosta on nyt noin kaksi vuotta aikaa ja vaikutus uraani on ollut iso.
– Managerini Ike hoitaa keikkojen järjestämisen ja muut taustatyöt. CV:n rakentaminen on tärkeää myös musiikkimaailmassa.

Blaqboy Jnr täyttää lavan energialla. (Kuva: @wealthyshezzy1)
Matkaa ammattilaisuuteen riittää vielä
Taloudellisesti aloitteleva muusikko joutuu helposti vaikeaan tilanteeseen. Keikoista maksettavat summat ovat lähinnä matkakorvauksia, joten muita harrastukseen liittyviä menoeriä on paikattava omasta pussista.
– Joskus saan keikoista rahaa, mutta en aina. Esiinnyn ilmaiseksi, koska haluan ihmisten näkevän minut ja taitoni. Rahaakin kuitenkin tarvitaan, esimerkiksi musiikkivideoiden tekoon.
– Se on usein haastavaa ja kallista. Suomessa kuvauksellisia paikkoja on kuitenkin helpompi löytää kuin Ghanassa. Lisäksi ihmisten saaminen kuvauksiin on aikataulullisesti hankalaa. Suurin osa videoissa esiintyvistä henkilöistä ovat ystäviäni.
Coffielle musiikillinen idoli on helppo nimetä. Sosiaalista mediaa seuraamalla voi huomata, että sama nimi toistuu Blaqboy Jnr:n rinnalla monissa yhteyksissä.
– Kotimaassani minulla on roolimalli, Sarkodie, jonka olen tavannutkin muutamaan otteeseen. Hän inspiroi monia afrikkalaisia artisteja.
– Paras ystäväni vei minut Sarkodien studiolle ensimmäisen kerran. Olin tuolloin vielä enemmänkin tanssija kuin muusikko. Siitä eteenpäin kaikki muuttui.
Laitteiston puolesta myös Coffie itse pystyisi nyt tuottamaan musiikkia lähes ammattilaisen tavoin. Matkaa alan huipulle on vielä, mutta ghanalaisartistin omistautuminen ja oppimisen halu tekevät hänestä taitavamman joka päivä.
– Minulla on kotona studio, mutta sekään ei ole riittävästi, mikäli haluan oikeasti laadukasta jälkeä. Voin toki nauhoittaa kotona, mutta vielä tällä hetkellä tarvitsen jonkun muun miksaamaan ja masteroimaan musiikkini.
– Käytän laitteitani enimmäkseen studio-ohjelmien opetteluun ja muuhun harjoitteluun. Haluan oppia tekemään koko tuotantoprosessin itse.

Coffie on monipuolinen musiikkimies.
Kasvava suosio enteilee menestystä
Toistaiseksi Coffie ei vielä huku omaan fanijoukkoonsa, mutta kuuntelijoiden määrä on kasvanut tasaiseen tahtiin. Uusimmat musiikkivideot ovat kukin keränneet YouTubessa noin 4 000 katselukertaa sekä rutkasti positiivista palautetta. Instagramin puolella seuraajia on kertynyt yli 2 000.
– Seuraajakuntani on tuplaantunut Ghanan ajoista. Siellä sosiaalinen media on vasta tekemässä tuloaan. Täällä olen käyttänyt somea musiikkini ja videoiden markkinointiin. Instagramissa teen lisäksi freestyle-rappia.
– Minun on kuitenkin väistämättä lähdettävä takaisin Ghanaan jossain vaiheessa. Jos haluan päästä kunnolla pinnalle, sen on tapahduttava ensin Afrikassa. Silloin sana alkaa automaattisesti leviämään muuallekin.
Merkkejä suosion kasvusta on toki nähtävissä jo nyt. Viimeisimpänä nimen Blaqboy Jnr saattoi löytää 14 artistin listalta, kun Ghana Music & Arts Awards Europe 2019 -ehdokkaat julkaistiin.
– Se on minulle iso juttu. Palkintoon on ehdolla myös Stormzy, joka on merkittävä artisti briteissä. Vaikken voittaisikaan, olen silti onnellinen ehdokkuudesta. Samanlaisia tunnustuksia on tullut muutama myös Suomessa ja Ruotsissa.
Coffie ennakoi paluun Ghanaan olevan erikoinen kokemus. Kansainväliset palkinnot, lukuisat kontaktit ja keikkailu ulkomailla ovat näinkin pienessä mittakaavassa isoja asioita ghanalaisille. Myös suhde Suomeen on jotain, mitä Coffie haluaa pitää mukanaan tulevaisuudessa.
– Ghanassa ihmiset näkevät sinut eri tavalla, kun olet tehnyt musiikkia ulkomailla ja tavannut paljon artisteja. Heidän silmissään olet silloin jo iso nimi. Itse en kuitenkaan vielä koe niin.
– Minulla on suomalainenkin fanijoukko, joka ei edes ymmärrä kappaleideni sanoja. Afrikkalainen musiikki alkaa hiljalleen nostaa päätään Suomessa. Ehkäpä seuraavan viiden vuoden aikana saamme enemmän afrikkalaisia artisteja myös kesän festareille.