Lauri Kerminen on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista lentopalloilijoista. Hänen matkansa on tähän päivään asti ollut todella voitokas ja palkintoja on tullut sekä Suomessa, että Venäjällä.
Kokkolan poika
Kerminen aloitti uransa kotikaupungissaan Kokkolassa. Kokkolan Tiikereissä hän teki debyyttinsä Mestaruussarjassa jo 18-vuotiaana. Samaan aikaan hän opiskeli Kuortaneen lukiossa. Hän pelasi Kuortaneen lukion ykkösjoukkueessa jonka kautta hän pääsi pelaamaan nuorten EM-kisoissa. Todella taitava puolustuspään pelaaja josta kaavailtiin Suomen suurinta puolustuspään lupausta. Kerminen juhli Suomen mestaruutta Tiikereiden kanssa kaudella 2012-13 ja hopeaa heti seuraavalla kaudella. Hänet valittiin Mestaruussarjan tähdistökentälliseen sekä 2012-13, että 2013-14 kaudella.
Yksi kausi oli tarpeeksi
Keväällä 2014 Kerminen päätti lähteä jatkamaan uraansa Suomen ulkopuolella. Hänen uudeksi seurakseen tuli Nantes joka pelaa Ranskan pääsarjassa eli Ligue A:ssa. Ainoalla kaudellaan Ranskassa hän voitti vastaanottotilaston ja nousi yhdeksi Ranskan liigan kovimmista liberoista. Nantesin kausi ei kuitenkaan ollut suuri menestys sillä Nantes jäi sijalle 12. Ranskan 14 joukkueen sarjassa.
Venäjän liigan huippulibero
Kesällä 2015 Kerminen sai siirron kovaan Venäjän Superliigaan. Hänen uudeksi seurakseen tuli Kuzbass Kemerovo. Kemerovo oli aiemmalla kaudella jäänyt runkosarjassa kahdeksanneksi ja hävisi pudotuspeleissä jo ensimmäisellä kierroksella. Kemerovo jäi kahdeksanneksi myös Kermisen ensimmäisellä kaudella, mutta seuraava kausi sujui paljon paremmin. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo nimitettiin Kemerovon uudeksi päävalmentajaksi. 2016-17 päätteeksi Kemerovo sijoittui sarjan viidenneksi ja Kerminen valittiin 2016-17 päätteeksi Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi. 2017-18 kaudella Kemerovo sijoittui sarjassa seitsemänneksi ja eteni pudotuspelien semifinaaliin. Kerminen jatkoi vakuuttavia otteitaan 2018-19 kaudella. Kausi oli suuri menestys sillä Kemerovo voitti Venäjän mestaruuden ja Kerminen valittiin Venäjän Superliigan parhaaksi liberoksi. 2018-19 päätteeksi hänet valittiin toista kertaa Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi. Kirjoitushetkellä Kemerovo on Venäjän Superliigassa toisena.
Maajoukkueen tukipilari
Suomen maajoukkueessa Kerminen debytoi vuonna 2013. Saman vuoden syksynä hän pelasi jo ensimmäisessä arvoturnauksessaan, Tanskan ja Puolan EM-kisoissa. Seuraavana vuonna hän pelasi ensimmäiset MM-kisat ja oli Suomen tärkeimpiä pelaajia. 2015 EM-kisoissa hän voitti vastaanottotilaston ja oli Suomen paras pelaaja. Kerminen jatkoi hyviä otteitaan myös 2016 ja 2019 EM-kisoissa sekä 2018 MM kisoissa. Hänen roolinsa Suomen liberona on ollut todella merkityksellinen jokaisessa arvokilpailussa joissa Kerminen on pelannut.
Lupauksesta supertähti
Purkkaa peleissä jauhavasta Lauri Kermisestä on tullut todellinen huippupelaaja. Yleensä puhutaan kuinka superlupaukset eivät täytä potentiaaliaan, mutta Kermisen tapauksessa hän on jo tähän mennessä täyttänyt sen ja kaikki tästedes on hänelle vain isoa plussaa.