Yli 200 päivän odotus on ohi ja IFK ja Ilves mittelevät liigapisteistä Nordiksella.
Nordiksen lähistöllä pystyi lauantai-iltapäivänä jälleen bongaamaan punaiseen pukeutuneita IFK:n jääkiekkojoukkueen kannattajia. Edellisestä ottelusta Nordiksella oli kerennyt vierähtää jo yli 200 päivää, joten monelle fanille otteluakin tärkeämpänä juttuna oli se, että “punainen perhe” pääsi taas kokoontumaan yhdessä.
Ennen peliä lähiseudun olutravintolatkin saivat pitkästä aikaa enemmän asiakkaita tavalliseen lauantaihin verrattuna. Kaikki fanit olivat iloisia, kun Nordiksella taas pelattiin ja monet näkivät toisensa taas pitkästä aikaa. Kaikki kuitenkin tiedostivat, että on tulossa monelta osin erilainen kausi, kuin ennen. Koskaan ei tiedä onko illlalla peli tai toteutuuko joku vieraspelireissu. On mentävä päivä kerrallaan ja nautittava nyt peleistä, kun se on vielä mahdollista.
Fanit kohtasivat baarissa pitkästä aikaa ennen peliä.
Edellispäivänä kummatkin ottelunsa voittaneet joukkueet lähtivät illan peliin hyvistä lähtöasetelmista ja olivat tulleet jo tutuksi toisilleen harjoituskaudelta. Kummatkin olivat kohdanneet jo kolmesti ennen kauden alkua ja viimeisen kerran reilu viikko sitten, jolloin IFK kuritti Ilvestä 6-3 -numeroin.
Ottelusta muodostui tällä kertaa hyvin tasainen ja vähämaalinen. Ensimmäisen erän alussa Ilves pääsi ylivoimahyökkäykseen, josta syntyikin ottelun avausmaali. Antti Saarela laukoi Ilveksen vierasjohtoon. Tämän jälkeen IFK tuli tasoihin, kun se pääsi ylivoimalle reilun seitsemän minuutin kohdalla. Mikko Kousa sai kunnian olla IFK:n kauden ensimmäisen maalin tekijä Nordiksella. IFK oli ollut tehokas ylivoimalla jo eilen Jyväskylässä ja sama meno näytti jatkuvan tänään. Toisin kuitenkin kävi ottelun toisessa erässä, koska IFK sai pelata lähes kahdeksan minuuttia ylivoimalla, mutta sortui tehottomuuteen.
Viimeiseen erään lähdettiin tasalukemissa ja ottelun ratkaisijaksi nousi Ilveksen Aleksi Elorinne, joka laukoi Ilveksen 2-1- johtoon erän seitsemännellä minuutilla. IFK ei saanut kunnon kiriä aikaiseksi missään vaiheessa tämän jälkeen, vaikka aikaa tasoitukseen oli kyllä riitävästi. Lopullinen sinetti ottelulle tuli IFK:n yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia viimeisellä minuutilla. Ilveksen Ondrej Roman laukoi 1-3 -vierasvoiton Ilvekselle.
Tämän kauden ensimmäinen peli Nordiksella veti yleisöä 3937, se on todella vähän, mutta näinä aikoina varmasti lähes maksimimäärä. Ottelun viihtyvyydestä vastasivat IFK:n fanikatsomon kannustuksen lisäksi myös Ilveksen faniporukka, joka kannusti omiaan äänekkäästi omassa kulmassaan.
Fanikatsomossa oli taas tunnelmaa.
Kansa on palannut Nordikselle ja pelit jatkuivat taas pitkän tauon jälkeen.
Pisteet matkasivat lopulta Tampereelle 1-3 lukemin.
Teksti ja kuvat Ilkka Tittonen