Miltä näyttää NHL:n varaustilaisuus 2020?

Ensi yönä päästään jännittämään NHL:n varaustilaisuutta. Alunperin varaustilaisuus olisi pitänyt järjestää 26.-27. kesäkuuta Centre Bellissä, Montrealissa. Maailmalla vallitsevan koronaepidemian takia tilaisuus siirrettiin nykyiseen ajankohtaan ja järjestetään virtuaalisesti.

Tätä vuotta pidetään erittäin laadukkaana ja on ehditty myös vertaamaan vuoden 2015 varaustilaisuuteen. Silloin varattiin ensimmäisenä Connor McDavid ja suomalaisena 10. vuorolla Mikko Rantanen. Odotukset ovat siis korkealla.

Näitä pelaajia kannattaa pitää silmällä.

Ensimmäinen varausvuoro

Varaustilaisuuden ehdoton kärkinimi on jo pitkään ollut kanadalainen Alexis Lafreniére, joka pelaa Quebecin juniorisarja QMJHL:ssä. Mennyt kausi Rimouski Océanicin riveissä on ollut loistava: 52 ottelussa tehot 35+77=122. 

Lafreniére pääsi loistamaan vuoden vaihteessa myös Kanadan paidassa, kun hän osallistui alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Tällöin kisoissa hän teki viiteen otteluun 10 tehopistettä. Kisojen päätteeksi Lafreniére palkittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Hänen kiekollista peliälyään on kehuttu paljon, eikä yhtään sen vähemmäksi kehuttavaksi jää myöskään luistelu ja nopeus.

Vasempana laitahyökkääjänä pelaava Lafreniére onkin hyvin varma valinta ensimmäiseksi varaukseksi. Tänä vuonna ensimmäinen varausvuoro on New York Rangersilla.

Toinen ja kolmas varausvuoro

Toiselle varausvuorolle on nostettu kaksi pelaajaa: kanadalainen Quinton Byfield sekä saksalainen Tim Stützle. Vaihtelevasti molemmat on nostettu toiselle vuorolle, mutta kaksikosta toinen jää kolmannelle vuorolle.

Kanadassa juniorisarja OHL:ssä pelaava Quinton Byfield on monessa lähteessä nostettu vahvaksi toiseksi varaukseksi. Eikä hänenkään viime kausi ollut yhtään huonompi vaan Sundbury Wolvesissa on syntynyt tehot 32+50=82.

Myös Byfield oli mukana vuoden vaihteessa pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Seitsemään otteluun hän sai yhden syöttöpisteen.

Sentterinä pelaavaan Byfieldin runkokin on jo kunnossa. 194-senttinen ja 74-kiloinen pelaaja erottuu muista käsillään ja kiekkoälyllään. Eikä ole epäilystäkään, etteikö hänellä olisi mahdollisuus nousta tulevaisuudessa liigan kärkisentteriksi. Byfieldilla on siihen vaadittavaa luonnetta ja johtajuutta. 

Toiseksi vaihtoehdoksi on nostettu saksalainen Tim Stützle, joka on viime kaudella pelannut Adler Mannheimissa, joka pelaa Saksan ylimällä sarjatasolla DEL:issä.

Tim Stützle pelasi päättyneellä kaudella joukkueen riveissä 41 ottelua, joissa onnistui tehoilla 7+27=34. Joukkue oli mukana myös CHL:ssä ja pelasi kahdeksan ottelua, joissa pisteitä kertyi 2+3=5. Hyvin menneen kauden päätteeksi Stützle valittiin myös sarjan vuoden tulokkaaksi.

Kuten edellisten pelaajien kanssa niin myös Stützle edusti Saksaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Jo ensimmäisessä karsintasarjan ottelussa Kazakstania vastaan hänet valittiin joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Turnauksessa hän keräsi itselleen viisi syöttöpistettä. 

Stützlesta on puhuttu tämän vuoden varaustilaisuuden parhaana luistelijana. Vaikka hänet on merkitty pelipaikaltaan hyökkääjäksi, uskovat monet hänen siirtyvän keskushyökkääjäksi.

Jos Stützle varataan toisena, olisi hän korkeimmalla varattu saksalaispelaaja.

Toinen varausvuoro on Los Angeles Kingsilla ja kolmas Ottawa Senatorsilla.

Suomalainen kärkinimi

Tänä vuonna kiinnostavin suomalaisnimi on ehdottomasti Helsingin IFK:n Anton Lundell, jonka on povattu menevän korkeimmalla varausnumerolla suomalaisista. Hänet on nostettu varattavaksi tilaisuuden alkupuolella, 8.-15. vuorojen aikana.

Viime kaudella Lundell toimi joukkueensa varakapteenina ja kausi sujui myös hyvin SM-Liigassa. Pelatuissa 44 ottelussa, tehopisteitä syntyi 10+18=28. Kuitenkaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin Lundell ei osallistunut käsivamman takia. Taustalla on kuitenkin kulta Kanadassa järjestetyssä turnauksessa.

Pelipaikaltaan espoolainen on keskushyökkääjä. Itseään hän on kuvaillut haastatteluissa kahden suunnan hyökkääjäksi, joka luo maalipaikkoja niin itselleen kuin joukkuekavereilleen. Vahvimmillaan Lundell on hyökkäyspäässä, mutta myös vahvuuksiksi nousee myös aloitukset ja kiekonhallinta.

Kesän aikana Lundell on hionnut luisteluaan ja tekniikkaa luisteluvalmentajan kanssa. Hän myös kokee sen tärkeäksi itsensä osalta ja sitä hän onkin halunnut parantaa omassa pelaamisessaan.

Seuraa myös näitä suomalaisia

Vaikka Lundell onkin selkeä kärkinimi varaustilaisuuteen, on Suomessa myös muita pelaajia joita kannattaa seurata. Varausvuoron nimiksi on ennustettu tasapuolisesti niin hyökkääjiä kuin puolustajia. 

Maalivahtien kärkinimi tulee Suomesta: Kärppien tulokas Joel Blomqvist.

Näitä pelaajia kannattaa pitää silmällä:

Eemil Viro, TPS

Roni Hirvonen, Ässät

Roby Järventie, Ilves

Topi Niemelä, Kärpät

Joni Jurmo, JYP

Kasper Simontaival, Tappara

Teksti: Sini Vanhala

Kuva: Pixabay