Onnettomuudessa kuoli 15-vuotias lapsi.

Kuva: Eero-Aleksi Manttari
Onnettomuus tapahtui Mäkelänkadulla sunnuntai-iltana noin seitsemän aikaan liikennevalo-ohjatulla suojatiellä.
Raideliikenne on ollut tilapäisesti poikki sunnuntaina tapauksen vuoksi. Helsingin seudun liikenne on ilmoittanut, että raitiovaunulinjat 1 ja 7 ajavat poikkeusreittiä iltakahdeksaan asti.
Helsingin poliisi ilmoitti onnettomuudesta Twitter-tilillään sunnuntai aamuna. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.
Fakta:
Helsingin kaupunki on julkaissut vuonna 2018 liikenneonnettomuustilaston vuosilta 2014-2016, jonka mukaan yli puolet jalankulkijoiden henkilövahingoista tapahtuu suojatiellä.
Tilaston mukaan vuosina on tapahtunut kaksi jalankulkijan onnettomuutta.