Suomessa on ollut tänä vuonna jo 40 myrskypäivää

Liisa-myrsky järjesti torstai-iltana yllätyksen maan eteläosaan. Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla salamoi ja taivaalta tuli rakeita.

Forecan sade- ja ukkostutkan mukaan Liisa-myrskyn yhteydessä on torstai-iltana havaittu salamointia. Ilmiö on harvinainen marraskuussa. 

Salamointi, rankkasade ja rakeet ovat liittyneet kylmän säärintaman ylitykseen, jonka jälkipuolella lämpötila on tippunut voimakkaasti jopa yli viidellä asteella.

Kylmään säärintamaan liittyvä salamointi ja raesateet ovat ennemminkin kesäinen ilmiö, joten joka vuosi vastaavaa ei enää marraskuussa koeta.

Eilinen 19. marraskuuta oli vuoden 40. myrskypäivä, kun Liisa-myrsky riepotteli Suomea. Tämä on suurin myrskypäivien vuosittainen lukumäärä vuodesta 2006 alkavissa Ilmatieteen laitoksen myrskypäivätilastoissa.

Tammikuussa myrskypäiviä oli kahdeksan ja helmikuussa kymmenen. Yksi helmikuun myrskyistä oli Tuuli-myrsky. Maaliskuussa myrskypäiviä oli seitsemän ja huhtikuussa viisi. Kesäkuu puolestaan päättyi ajankohtaan nähden harvinaisen voimakkaaseen Päivö-kesämyrskyyn.

Forecan meteorologi Markus Mäntykangas kertoo, miltä näyttää loppuvuosi myrskyjen osalta.

-Todennäköisesti myrskyjä on tulossa lisää, kun tarkastelee suursäätilaa. 

-Pitkän ajan ennusteen mukaan meillä tuulet kävisivät loppuvuoden ajan keskimäärin lounaasta tai lännestä, mikä viittaa vilkkaaseen matalapainetoimintaan. 

-En ihmettelisi, jos myrskyjä kertyy vielä useampi. Ja tilastollisestihan joulukuu on vuoden myrskyisin kuukausi, Mäntykangas sanoo.

Lähde: Foreca ja Ilmatieteen laitos