Sakhirin GP:ssä uskomaton kärkikolmikko – Sergio Pérez juhli uransa avausvoittoa

Formula ykkösissä ajettiin sunnuntaina kauden toiseksi viimeinen osakilpailu. Uskomattomien käänteiden jälkeen ensimmäisenä ruutulipulle kurvasi meksikolainen Sergio Pérez. Voitto oli 30-vuotiaan Racing Pointilla ajavan kuljettajan uran ensimmäinen.

Sunnuntaina tehtiin samalla uutta F1-historiaa. Sergio Pérez otti uransa avausvoiton 190 startissaan. Edellinen ennätys oli Mark Webberin nimissä, joka otti omalla urallaan avausvoittonsa 130 kilpailussaan Saksan Nürburgringillä vuonna 2009.

Kilpailussa sattui ja tapahtui jo heti alkumetreillä. Paalupaikalta lähtenyt Valtteri Bottas menetti kärkipaikkansa jo ensimmäisessä mutkassa, kun koronaan sairastuneen Lewis Hamiltonin tilalle tullut George Russell ohitti suomalaisen sisäkautta. Taaempana Alfa Romeon suomalaisveteraani Kimi Räikkönen spinnasi näyttävästi aiheuttamatta autolleen vahinkoa. Ensimmäisten mutkayhdistelmien jälkeen kisattiin kovaa ja haettiin aggressiivisesti parempaa sijoitusta radalla. Ferrarin Charles Leclerc teki suuren arviointivirheen ja jarrutti todella myöhään osuen Pérezin auton oikeaan takarenkaaseen. Tämän seurauksena Pérez pyörähti, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisi ilman muita vaurioita. Leclercin kisa puolestaan tuli päätökseen ja samaan rytäkkään päättyi myös Red Bullilla ajavan Max Verstappenin kilpailu. Tämän seurauksena radalle tuotiin turva-auto.

Turva-auton poistuttua radalta, näytti jo pitkään siltä, että Mercedes kurvailee Russellin johdolla helposti kaksoisvoittoon. Keskikastissa nähtiin totuttuun tapaan kuitenkin paljon hyvää vääntöä ja ohituksia. Ensimmäisellä kierroksella viimeiseksi pudonnut Pérez teki huimaa nousua. 58/87 ajetun kierroksen jälkeen meksikolainen nousi jo kolmanneksi. 

Turva-auto tuli toistamiseen radalle, kun Williams -talliin George Russellin tilalle tullut Jack Aitken kolasi autonsa kaiteisiin jättäen autosta jääneitä romujaan radalle. Mercedes reagoi tässä vaiheessa ensimmäisenä, mutta mokasi varikkokäyntinsä ennennäkemättömällä tavalla. Russell ja Bottas tulivat peräkkäin varikolle kilpailun kärjestä, mutta Mercedeksen varikkotiimillä oli tässä vaiheessa vielä täysi sekaannus päällä. Russell pysähtyi ensin ja hänen autoonsa päätyi Bottaksen autoon suunnitellut keskikovat renkaat. Bottas kurvasi varikkoruutuun seuraavana, eikä Mersulla ollut lainkaan hänelle kuuluvia tuoreita renkaita valmiina. Muutaman sekunnin pohdinnan ja sähläyksen jälkeen Mercedes laittoi Bottaksen radalle täysin samoilla kovimman seoksen renkailla, joilla suomalainen oli varikolle kurvannutkin. 

– Tulin vanhoilla kovan seoksen renkailla sisään ja lähdin samoilla ulos, menettäen sijoja. Ei mikään optimitilanne, kertoi Bottas poliittiseen tyyliinsä kilpailun jälkeen.

Mercedeksen varikkokäynnit eivät sujuneet. Kuva: f1.com

 

George Russell puolestaan joutui heti seuraavalla kierroksella uudestaan tulemaan varikolle, sillä säännöt kieltävät ajattamasta autoja tallikaverin renkailla, vaikka samassa tallissa ajetaankin. Russell sai omat renkaat ja tuoreet keskikovan seoksen setin alleen ja oli valmis raivaamaan tiensä takaisin kärkeen. Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin mukaan sekaannus johtui radioon liittyvästä ongelmasta.

– Georgen varikkotiimi ei kuullut kutsua, sillä radio ei jostain syystä toiminut. Väärät kaverit tulivat väärien renkaiden kanssa ulos. Tämän jälkeen tiesimme heti, että Valtterille kuuluneet renkaat olivat Georgen autossa, joten jouduimme välittömästi kutsumaan hänet uudestaan varikolle, selvitteli Wolff kilpailun jälkeen.

Turva-auton lopulta poistuessa jälleen radalta, olivat Mercedekset siis peräkkäin sijoilla 4 ja 5. Sergio Pérez oli sensaatiomaisesti noussut kilpailun kärkeen, oltuaan ensimmäisen kierroksen kolarin jälkeen koko joukon viimeisenä. Bottas ei kuluneilla renkaillaan pysynyt edellä olevien kuljettajien vauhdissa ja niinpä Russell ohitti suomalaisen nopeasti kilpailun käynnistyttyä toden teolla uudelleen.

Alkoi taas näyttää siltä, että Russell tulee sensaatiomaisesti nousemaan vielä takaisin kilpailun kärkeen. Taivaankappaleet eivät kuitenkaan olleet nuoren britin kannalta kohdillaan, sillä rengasrikko kahdeksan kierrosta ennen maalia pakotti hänet tekemään vielä yhden ylimääräisen pysähdyksen, pudoten kauas kärkitaistosta. Tämä avasi tosissaan Sergio Pérezille mahdollisuuden ajaa voittoon, joka kuittasi Mercedeksen varikkosekoilun myötä itselleen uransa avausvoiton upeaan tapaan. Voitto oli myös hänen edustamalleen Racing Point -tallille sen historian ensimmäinen. 

– Ensimmäisellä kierroksella luulin, että kisani oli jo ohi. Mutta koskaan ei saa luovuttaa. Yritin sen jälkeen vain tehdä parhaani. Toivon, ettei tämä ole unta, sillä tämä on pitkään ollut unelmani ja olen odottanut sitä 10 vuotta. Sanattomaksi vetää, muovaili selvästi liikuttunut meksikolainen kilpailun jälkeen.

Sergio Pérez tuuletti uransa avausvoittoa. Kuva: f1.com

Kilpailun kärkikolmikko oli kokonaisuudessaan yllätyksellinen, sillä toiseksi ajanut Renaultin Esteban Ocon nappasi uransa ensimmäisen palkintopallipaikkansa sijoittuen toiseksi. Racing Pointin toinen kuljettaja Lance Stroll täydensi brittitallin upeaa viikonloppua kolmannella sijallaan. Valtteri Bottas luisteli kuluneilla renkaillaan kahdeksanneksi ja upeasti vauhdillaan koko viikonlopun ajan säväyttänyt George Russell nosti itsensä vielä yhdeksänneksi, napaten uransa ensimmäiset MM-pisteet. Kimi Räikkönen oli maalissa sijalla 14. 

F1-kauden päätöskilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Abu Dhabissa.

 

Eetu Lehtonen

eetu.lehtonen2@gmail.com