
Bottas juhli voittoa yli vuoden tauon jälkeen. Kuva: Valtteri Bottas, Instagram
Mercedeskuljettaja Valtteri Bottas ajoi uransa kymmenennen F1-osakilpailuvoiton, kun hän onnistui voittamaan Turkin osakilpailun. Bottaksen edellisestä voitosta on vierähtänyt yli vuosi, sillä hän ajoi ykköseksi edellisen kerran Venäjän osakilpailun viime vuoden syyskuussa.
Teksti: Niko Liikkanen
Bottas starttasi kisaan paalupaikalta ja piti johtonsa lähes koko kilpailun. Suomalainen menetti johtopaikan ainoastaan renkaidenvaihdossa, mutta pysyi silloinkin toisena.
Ferrarin Charles Leclerc yritti ajaa koko kisan samalla rengassetillä. Bottas kuitenkin onnistui ohittamaan 47. kierroksella monacolaiskuljettajan, jonka jälkeen Leclerc kävi varikolla. Bottas tykitti vielä viimeisellä kierroksella kilpailun nopeimman kierroksen.
Bottaksen voitto vahvistaa Mercedeksen asetelmia MM-sarjan kärjessä ja Suomalaisen sijoitusta kuljettajien MM-kolmosena.
“Tämä oli yksi parhaita kisojani ikinä. Yhtä liukua huolimatta kaikki oli hallinnassa. Ei ollut helppoa valita strategiaa, mutta olen iloinen, kuinka sulavasti kisa meni”, Bottas kuvaili Ylelle.
Max Verstappen ajoi kilpailussa toiseksi, mikä nosti hänet MM-sarjan ykköseksi ohi Lewis Hamiltonin. Hamilton lähti kilpailuun vasta sijalta 11.
Aika-ajoissa nopeimmin ajanut Hamilton sai 10 lähtöruudun rangaistuksen, sillä hänen autonsa moottoriin tehtiin muutoksia. Hamilton yritti ajaa koko kisan yhdellä rengassetillä, sillä hän taisteli kolmossijasta.
Lopulta Hamilton kuitenkin antoi periksi tallin käskylle ja meni varikolle. Hamilton putosi viidenneksi, ja Red Bullin Sergio Perez ajoi kolmanneksi.
Koko kauden tasaisena edennyt mestaruustaisto Verstappenin ja Hamiltonin välillä jatkuu jännittävänä kahden viikon kuluttua Yhdysvalloissa. Osakilpailuja on vielä kuusi jäljellä.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen ei yltänyt MM pisteillä jäätyään sijalle 12.