Jyväskylän MM-rallin tulevaisuuden näkymiä

Tämän vuoden Jyväskylän MM-rallin pilasi koronavirusepidemia, joten ralli jouduttiin perumaan. Lokakuussa kuultiin myös öljynjalostamoyhtiö Nesteeltä uutinen, joka vavisutti koko suomalaista rallikansaa. Neste ilmoitti lopettavansa yli 26 vuotta kestävän Jyväskylän MM-rallin nimisponsoroinnin. Nesteen mukaan rallin sponsorointi ei enää tue yrityksen muuttuneita tavoitteita.

Jyväskylän MM-ralli joutuu siis etsimään uuden yhteistyökumppanin rinnalleen ja Nesteen jättämä aukko on melkoisen iso täytettäväksi. Tämän mittakaavan yhteistyökumppanin löytäminen on varmasti haastavaa ja ensi kesän rallin järjestelyt ovat jo varmasti pitkälle edenneet, joten aikaa ei ole paljoa uuden etsimiseen. Toisaalta Jyväskylän MM-ralli on niin suosittu tapahtuma vuosittain, että uusi sponrori varmasti löytyy, eikä se jää siitä kiinni. Kiinnostusta asiaa kohtaan on varmasti monella yrityksellä,mutta aikataulu on kireä. Suomen MM-ralli on ollut jo vuosikausia suurin vuosittainen urheilutapahtuma Suomessa ja se on kuulunut MM-kalenteriin jo pitkään. Aiemmin rallin nimenä ovat toimineet Jyväskylän Suurajot, Rally of the Thousand Lakes, 1000 Lakes Rally, Neste Oil Rally Finland ja Neste Oil Ralli.

Virosta Suomeen matkaa todella paljon rallikansaa. Kuva: Ilkka Tittonen Ruuhimäen EK

Tänä vuonna Viro sai oman MM-rallinsa ja se ajetaan siellä myös ensi kaudella. Tämä on Jyväskylän MM-rallille haastaja muttei välttämättä kuolinisku, vaikkakin Virossa valtio tukee Viron MM-rallia ja Suomessa näin ei ole. Kisat ajetaan kuitenkin hyvin lähekkäin aikataulullisesti ja se voi vaikuttaa yleisömääriin jonkin verran. Moni saattaa valita vain toisen rallin katsoakseen. Tässä olisi hyvä kehityskohde rallikalenteriin eli pidentää näiden kahden rallien väliä. Tai ajaa ne eri vuodenaikana. Virolaiset ovat viime vuosina kansoittaneet suomalaiset metsät sankoin joukoin rallien aikaan Ott Tänakin menestyksen johdosta. Luulen kyllä, että Virosta saapuu edelleen Suomeen paljon rallikansaa jatkossakin, vaikka he nyt saivat oman rallinsa.

Suomen MM-rallin perinteet ovat niin pitkät ja arvostus rallia kohtaan ympäri maailmaa niin suuri, että sen tulevaisuus on kuitenkin hyvin valoisa. Tottakai kuitenkin itse tapahtumaa pitää kehittää, että se toimisi myös tulevaisuudessa, eikä jäisi muista kisoista jälkeen. Parasta Suomen MM-rallille on myös se, että meillä on Kalle Rovanperä nuorena talenttina viemässä suomalaista ralliurheilua taas maailmanhuipulle. Rovanperän edesottamuksia saamme varmasti nauttia monta vuotta ja häneen on helppo rinnastaa koko Jyväskylän MM-ralli tulevaisuudessa. Luulisin, että Rovanperän tulemme näkemään Paviljongin podiumilla vielä useamman kerran lähitulevaisuudessa.

Yhden erikoiskokeen järjestäminen vaatii paljon hyväksyntää maanomistajilta ja paljon vapaaehtoistyötä. Kuva: Ilkka Tittonen

Itse tapahtuman keskuksena tulee varmasti toimimaan Jyväskylän seutu ja Jyväskylän Paviljonki jatkossakin, jonka läheisyyteen on rakennettu koko rallia pyörittävä keskus, jossa myös autot käyvät huollossa. Nykyinen ajankohta rallin läpikäymiselle on myös ihanteellinen eli heinäkuun viimeinen viikonloppu tai elokuun alku. Tämä mahdollistaa sen, että saadaan tarpeeksi järjestysmiehiä erikoiskokeille. Koko ralli vaatii todella paljon ihmisiä ympärille onnistuakseen ja etenkin yksittäinen erikoiskoe vaatii läpiviemiseksi runsaasti työtunteja ja järjestysmiehiä. Kaikki tämä toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja korvaus toiminnasta ei ole rahallista, joten näkisin tässä selkeän parannuskohteen rallin tulevaisuutta silmällä pitäen. Moni ei tajua kuinka monta viikkoa ennen rallin järjestelyt aloitetaan ja miten koko ralliviikonlopun järjestäjät ovat töissä lähes kellon ympäri.

Maanomistajia huolettaa miten pellot kärsivät, kun katsojat ryntäävät pikataipaleille. Kuva:Ilkka Tittonen

Tiet ovat kovilla, kun WRC-autot mylläävät erikoiskokeilla. Kuva:Ilkka Tittonen

Rallipätkien kierrätys on ollut muotia viime vuosina, mutta tärkeimmät ja legendaarisimmat erikoiskokeet on säilytetty rallireiteillä. Ouninpohja, Harju ja rallin päättävä Ruuhimäen Power Stage kuuluvat tähän joukkoon itseoikeututusti. Samoja pätkiä ei kuitenkaan ajeta jokaisena vuotena, koska tiet kärsivät ja maanomistajiltakin on saatava hyväksyntä teiden käyttöön rallia varten. Yleisömassat pätkien varsilla rasittavat maanomistajien paikkoja ja vaikka moni suhtautuukin tapahtumaan myönteisesti on joukossa myös sitä vastustavia. Tämän takia erikoiskokeita kierrätetään vuosittain, mutta sen ydin säilyy Jyväskylän ja Jämsän seuduilla. Olen itse ollut todistamassa sitä kuinka yksi erikoiskoe laitettiin sivuun, jota olen ollut katsomassa useana vuotena, koska tienomistajat eivät antaneet lupaa rallin järjestäjille tien käyttöön. Monesti ulkopuolisen on vaikea käsittää mitä kaikkea ralli vaikuttaa kyläläisten elämään ja tien kuntoon rallin jälkeen, jos sitä ei hoideta laadukkaasti takaisin kuntoon.

Ensi vuonna Jyväskylässä ajetaan rallin 70-vuotisjuhla kilpailu tai ainakin näillä näkymin, jollei koronapandemia sitä taas estä. Kansa löytää tiensä pätkille aivan varmasti ja löytää myös tulevaisuudessakin. Ralliurheilulla on vankka katsojakunta suomalaisessa urheilussa Nyt Jyväskylän MM-rallin pitää vain löytää uusi yhteistyökumppani itselleen ja myöskin muuttaa nimensä uudelleen. Huono ei olisi entisaikojen tyyliin käytetty Jyväskylän suurajot nimi, joka loisi nostalgisia tunnelmia nimensä tiimoilta.

Nimi vaihtuu, mutta sora lentää ensi vuonnakin Jyskälässä Kuva: Ilkka Tittonen

Uuden yhteistyökumppanin etsintä on ollut käynnissä lokakuun puolenvälin jälkeen jolloin Neste ilmoitti vetäytymisestään. Juuri päättyneen rallin mm-sarjan jälkeen jäämmekin odottamaan uutisia Suomen MM-rallin uusista yhteistyökumppaneista ja nimestä, jota ei ole vielä paljastettu. Uutisia on lupailtu vielä loppuvuoden aikana, joten elämme siis jännittäviä aikoja.

Ilkka Tittonen