Lionel Messi, Cristiano Ronaldo, Roger Federer, Tiger Woods… Edellä mainitut nimet ovat sellaisia, mitkä saavat lajifanaatikot aina uudestaan ja uudestaan vastaanottimien ääreen, oli kyseessä oikeastaan mikä ottelu tahansa.
Puhuttaessa lajinsa kaikkien aikojen parhaista urheilijoista, supertähdistä, jotka nostattavat tapahtuman jo pelkällä läsnäolollaan uudelle tasolle, ei sovi unohtaa Ronnie O’Sullivania.

Ronnie O’Sullivan lyömässä palloa Skotlannin avoimissa.
Kuva: Eurosport.com
Katsellessani viikonloppuna snookkerin Scottish Openia (suomeksi Skotlannin avoimet), koin jälleen jo pelkästään parin suhteellisen lyhyen session aikana viihdettä koko rahan edestä. Turnauksen ajan mailansa kärjen eli tipin rikkoutumisesta ongelmia kärsinyt O’Sullivan näytti jälleen, että hän kuuluu yhä 45 vuotiaana lajin ehdottomaan eliittiin.
Kaikki eivät välttämättä pidä Ronnien, lempinimeltään “The Rocket” omintakeisesta ja kärkkäästä tyylistään. Tästä nähtiin jälleen esimerkkejä oikeastaan joka osa-alueella. Tuomarin kyseenalaistamista, sääntöjen protestoimista, tahallista peliajan kulutusta, ronskeja haastatteluita, turhautumista ja kiukuttelua.
Edellä ilmenneet asiat voidaan kaikki tiivistää yhdellä sanalla – kunnianhimo. Näihin kun yhdistää aivan käsittämättömän määrän puhdasta lahjakkuutta, neron aivot ja kaikki hänen lukemattomat saavutukset, on kyseessä sellainen paketti jota ainakin allekirjoittanut ostaa.

O’Sullivan juhlimassa maailmanmestaruutta 2020.
Kuva: AOP
Saavutuksista puheenollen, Ronnie O’Sullivanilla on hallussaan mm. eniten tehtyjä 147 pisteen maksimibreikkejä, 15. Sellaista emme tällä kertaa ainakaan vielä nähneet, mutta hienoja ja nopeita breikkejä kylläkin.
Lauantaisessa semifinaalissa O’Sullivan kohtasi kiinalaisen Hang Li:n. Li oli jo hyvää vauhtia menossa kohti elämänsä ensimmäistä ranking-turnaus finaaliaan, johtaen paras 11. freimistä pelattua ottelua lukemin 4-1. Mestari näytti olevan kanveesissa ja mikään ei kulkenut. Kuudennessa freimissä kiinalaiselle kuitenkin tapahtui se isoin virhe, jonka O’Sullivania vastaan pelatessaan voi tehdä. Pieni hyvänolon tunne, ja unohdus siitä että pöydän toisessa päässä istuu 7. kertainen maailmanmestari.
Juuri näissä tilanteissa “The Rocket” on vaarallisimmillaan. Hän sai yhden mahdollisuutensa, ja ampaisi lempinimensä mukaan rakettimaiseen kiriin. Paria tuntia myöhemmin tulostaulu näytti lukemia 4-6, mikä merkitsi O’Sullivanille 53. ranking-turnauksen finaalipaikkaa. Hän pelaa tämäniltaisessa finaalissa pitkäaikaista verivihollistaan Mark Selbyä vastaan. Huolimatta ottelun lopputuloksesta lajin ystävät ovat jälleen saaneet nauttia maagisista suorituksista.
Lajina snooker on siinä mielessä hieman poikkeava monesta muusta, että siinä “ikä on vain numeroita” sanonta osittain pitää jopa paikkansa. Turnauksen viimeisimmät ottelut ovat olleet hyvä läpivalaisu O’Sullivanin koko urasta pienoiskoossa.
Snooker ei tule ikinä palaamaan entiselleen, kun tämä mies joskus lopettaa uransa. Joten loppuun kaino pyyntö: Ronnie, ethän koskaan lopeta.
Joonas Hietala, urheilutoimittaja
hietala.joonas@gmail.com