19-vuotias Samuel Helenius tavoittelee tulevalla kaudella paikkaa NHL:ssä – “Kehityskohteita on vielä paljon”

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat keskeytettiin joulukuun lopussa koronavirustapausten takia. Nuoret Leijonat ehti pelata turnauksessa ainoastaan kaksi ottelua, Saksaa ja Itävaltaa vastaan. Kisojen keskeyttäminen ennenaikaisesti oli vahvasti turnauksen aloittaneelle joukkueelle valtava pettymys. 

Teksti: Eetu Moisio

Joukkueen matka Kanadaan ei kuitenkaan ollut täysi katastrofi, sillä moni nuori Leijona esiintyi turnauksen avausotteluissa edukseen. Yksi näistä pelaajista oli kolmosketjun isokokoinen sentteri Samuel Helenius. Helenius oli nuorten Leijonien toiseksi tehokkain pelaaja neljällä tehopisteellä.

NHL-seura Los Angeles Kingsin toisen kierroksen varaus pelaa kuluvalla kaudella lainalla Jyväskylän Jypissä. Ylen mukaan Heleniuksen tavoitteena on tulevalla kaudella suunnata kohti Pohjois-Amerikkaa. Onko 19-vuotias sentteri seuraava suomalainen huippupelaaja NHL:ssä?

Kuva: Instagram: samuelhelenius

Helenius otti urallaan ison askeleen 15-vuotiaana, kun hän siirtyi pelaamaan Järvenpään paikallisesta seurasta Haukoista, Jokereiden C-junioreihin. Jokereissa Heleniusta valmentanut Tuomas Kalliomäki pitää Heleniusta älykkäänä kahden suunnan pelaajana:

“Kun aina puhutaan Samuelista kahden suunnan sentterinä ja moni mieltää hänet vain puolustavaksi pelaajaksi, niin pitää muistaa. että hän on kuitenkin taitava. Hyvä peliäly, joka näkyi taas nuortenkin kisoissa. Luotettavuus kertoo peliälystä”, Kalliomäki kertoo Ylen haastattelussa.

Pelityyliltään Helenius muistuttaa tällä kaudella NHL:ssä läpi lyönyttä Anton Lundellia. 20-vuotias Lundell on noussut ryminällä Florida Panthersin kokoonpanoon ja on ihastuttanut monia kypsällä pelaamisellaan. Heleniuksen tavoin myös Lundell pelasi varauksensa jälkeen vielä yhden kauden Liigassa. 

Lundell on osoittanut NHL:ssä sen, että kahden suunnan sentterille tehopisteet eivät ole kaikki kaikessa. Lundell johtaa 20-vuotiaana kaikkia NHL:n hyökkääjiä kiekonriistotilastoissa. Lisäksi hän on koko sarjan toiseksi eniten alivoimaa pelannut hyökkääjä. 

Vaikka ikäeroa kaksikolla on vain yksi vuosi, Lundellin pelaaminen toimii hyvänä esimerkkinä Heleniukselle.

Matka NHL-jäille on pitkä

Jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkosen mukaan Heleniuksen pitää kehittyä vielä monella nuorelle pelaajalle tärkeällä osa-alueella ennen NHL:ään siirtymistä:

“Luistelussa on monta leveliä, joita pitää parantaa, kuten nopeus, voima ja kestävyys. Lisäksi pelaajan aerobisen pohjan täytyy olla kunnossa. NHL:ssä ei saa väsähtää kesken kauden.”

“Olen seurannut Heleniusta pitkään ja tiedän, että kyseessä on fiksu poika. Hän tietää itsekin, mitä asioita täytyy parantaa”, Lehkonen paljastaa.

Kuva: twitter: Ismolehkonen

Lehkonen näkee Heleniuksen pelaamisessa myös paljon lupaavia asioita NHL-uraa ajatellen. 

“Heleniuksella on hyvä luonne, ja hän on isokokoinen pelaaja. Puolustuspelaaminen ja peliäly on jo valmiiksi hyvällä mallilla.”

Helenius varattiin Los Angeles Kingsiin toisella kierroksella viime kesän varaustilaisuudessa. Laaja sentteriosasto on tällä hetkellä yksi Kingsin joukkueen vahvimmista osa-alueista. Lehkonen arvioi, että Helenius tulee käymään kovaa taistelua peliajasta Kingsin joukkueessa. 

“Kamppailu peliajasta sentteriosastolla on erittäin kovaa. Kingsissä pelaava toinen suomalaissentteri Rasmus Kupari taistelee kovaa pelipaikasta. Kuparia on monta vuotta ajettu sisään kokoonpanoon ja hän joutuu edelleen taistelemaan paikastaan.”

Heleniuksen matka NHL-tasolle on vielä pitkä, mutta Lehkonen uskoo hänen pääsevän sinne asti.